sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

SDP tulee volittamaan!

SDP tulee voittamaan!
 
Mihin perustuu usko SDP:n noususta?
 
Yksi kaupunkilainen soitti eilen. Hän kaipasi tosiasioita, merkkejä  SDP:n noususta. Sanoin hänelle, että nyt selvästi kutiaa siihen malliin, että SDP saa lisääniä. Lupasin miettiä asiaa yön yli  ja kirjoittaa huomenna asiasta.
 
 
Tunnelma kentällä on hyvä.Herajoen vaali-ilkamissa talo oli aivan täynnä.Vaalityössä palaute kansalaisilta on kiittävää. Televisiomainokset tukevat  SDP:n viestiä ”työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta”.
  Ihmiset ovat hyvin liikkeellä. Kaikki kolme suurinta puoluetta ovat virhemarginaalin sisällä. Perussuomalaisten kannatusnousu näyttäisi taittuneen. Perussuomalaiset menettävät epävarmoja äänestäjiä, jotka liikkuvat SDP:n, Keskustan ja heidän välillä.

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen televisio- ja yleisöesiintymisistä on tullut kiittävää palautetta. Tenttien perusteella ilmassa on lukuisia kiistan aiheita: jokainen puolue yrittää tehdä vaaleista omansa. Perussuomalaiset yrittävät synnyttää kansanäänestystä EU:sta, kun taas Keskusta  on mennyt muiden sanomisten vääristelyssä jopa niin pitkälle, että on maksetuissa mainoksissa väittänyt SDP:n ajavan Suomeen 100 kuntaa. Tämä ei pidä paikkaansa.

SDP haluaa puhua veroista. Kyseessä ovat ennen kaikkea verovaalit, joissa ratkaistaan se, kuinka oikeudenmukaisesti talouden tasapainottaminen tulevaisuudessa maksetaan. SDP haluaa lisätä verotuksen oikeudenmukaisuutta ja veronmaksukykyyn perustuvaa verotusta. Kokoomus ja Keskusta haluavat korottaa tasaveroja.

Sorsa-säätiö julkaisi veroselvityksen, joka paljasti Kokoomuksen verolinjan regressiiviseksi. Se ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. SDP:n malli kasvattaisi eniten suurituloisten vastuuta. Keskusta leikkaisi tasaisesti kaikilta. Erot ovat selkeitä.

Jyrki Katainen totesi vastoin aiempia puheitaan Turun Sanomissa, että ensi vaalikaudella ei nosteta eläkeikää. Kokoomus on menettänyt kannatustaan. Tämä selittää takinkääntämisen. Uuteen kantaan on kuitenkin vaikea luottaa, koska Kokoomus on niin voimakkaasti asiaa ajanut.Kokoomusta on tukenut  EK. joka ajaa eläkeiän nostoa.

Portugali hakee EU:lta hätäapua. Portugalin tapahtumat vahvistavat SDP:n linjan olleen johdonmukainen. SDP edellyttää myös Portugalin kohdalla sijoittajavastuun toteutumista tuen ehtona.

Minulla on sellainen tunne, että viesti on mennyt perille. Se tarkoittaa sitä, että SDP tulee voittamaan vaalit!

Mikko Lund

Ei kommentteja: