perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ilmaiset viinat maittaa kansanedustajillekin

 

Ilmaiset viinat maittaa kansanedustajillekin

 
 
 
 
Niinhän se oli, että Suomessa oli käytössä  1930 – 1980 alkuun saakka ns. ministeriviinat, joiden sanottiin hyvin maistuvan. Ainakin käyttäjilleen aine oli ilmaista.
 
 
Mutta  Alko jakaa edelleen hallintoneuvoston poliitikoille 36 pulloa vuodessa ilmaista viinaa. Neljässä vuodessa siitä muodostuu 144 pulloa koostuva kokoelma. Alkon mielestä on tärkeää, että hallintoneuvostossa istuvat poliitikot seuraavat alkoholiolojen kehitystä. Pitäähän kansanedustajien perehtyä aineeseen, edes makuun. Hyvin tavara kelpaakin kansanedustajille.
 
 
Poikkeuksen muodostaa tuore hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.), joka ei tiennyt mitä juomille tehdä. Kiuru hämmästyi, kun hänen kotiovelleen ilmestyi maaliskuun 25. päivä 179 euron arvoinen viinalähetys. Mukana oli pääsiäistervehdys Alkon pääjohtajalta.  Kiuru  kiikutti juomat  eduskuntaan. En tiedä, keräsikö Kiuru tempauksellaan irtopisteitä, mutta varmasti kavereilta tuli moitteita.

Kiuru olisi voinut kertoa mahdollisille niuhottajakavereille aikeistaan, joten hekin olisivat voineet kiikuttaa pullot takaisin.  Nyt vaikutelmaksi tuli Kiurun oma moraalinkirkastus.
Ilmaiset viinat ovat yksi esimerkki maan tavasta, johon ei ole puututtu, sen jälkeen kun ministeriviinatkin on poistettu.

Mikko Lund

Ei kommentteja: