maanantai 6. helmikuuta 2012

Sauli Niinistöstä Suomen 12. presidentti



Sauli Niinistöstä Suomen 12. presidentti


Suomi on äänestänyt presidentiksi kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön. 62,6 prosenttia äänestäneistä valitsi Niinistön, vaikkakin äänestysvilkkaus itsessään jäi poikkeuksellisen alhaiseksi. Niinistö on ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Paasikiven aikojen. Onnittelut  ylivoimaisesta  voitosta!


Vaalien ratkaisukierroksen haastaja, vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto sai 37,4 prosenttia äänistä. Haavisto jäi jälkeen jo ennakkoäänissä ja jäi toiseksi myös varsinaisena vaalipäivänä annetuissa äänissä.

Niinistön suosio näkyi jo varhaisissa mielipidekyselyissä, joita hän johti järjestään melko ylivoimaisesti. Loppurutistuksessa, presidentinvaalien toisella äänestyskierroksella Niinistö vei voiton 14 vaalialueella 15:stä.

Haaviston olisi valinnut presidentiksi yksin Ahvenanmaa. Manner-Suomessa ainoa Haaviston nimiin mennyt kunta oli Kolari Lapin vaalipiirissä.

Äänestysprosentti jäi vaalien toisella kierroksella ennätysalhaiseksi - 69:ään. Ylen vaaliasiantuntija Sami Borg huomaa etenkin varsinaisen vaalipäivän äänestysaktiivisuuden olleen ennätyksellisen laimeaa - ennakkoon ääniä antoi 36 prosenttia äänioikeutetuista, kun varsinaisena vaalipäivänä uurnilla kävi vain noin 33 prosenttia.

- Nyt näyttää siltä, että ensimmäistä kertaa kaksivaiheisen presidentinvaalin aikana jäädään jopa eduskuntavaalien äänestysprosentin alle. Viime eduskuntavaaleissa prosentti oli 70,5, Borg huomauttaa.



Tuomioja: Äänestäjien liikkuvuus pysyvä ilmiö

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan alhainen äänestysprosentti kertoo laajasta poliittisesti kodittomien määrästä. Tuomioja ei usko presidentin vaihtumisen tuovan suuria muutoksia.

- Aika moni ilmeisesti ei kokenut kumpaakaan ehdokasta sillä tavalla omakseen, että olisi voinut valita heidän välillään, Tuomioja sanoo.

Tuomioja uskoo, että vallanvaihdos ei kuitenkaan välttämättä tuo suuria muutoksia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

- Suomessa siinä on perinteisesti ollut jatkuvuutta, ja yhteistyön muodot ovat aika lailla vakiintuneet, arvioi Tuomioja Yle uutisten mukaan.



Työolobarometri: Työpaikoilla entistä enemmän kiusaamista


Työpaikkakiusaaminen yleistyy Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan lähes joka kolmas palkansaaja on nähnyt työpaikallaan työtoverien kiusaamista. Viime syksynä tehdyssä työolobarometrissä 29 prosenttia haastatelluista ilmoitti havainneensa kiusaamista työpaikallaan, kun toissa vuonna luku oli 24 prosenttia. Lisäksi aiempaa useampi raportoi kiusaamisen olevan jatkuvaa. Kyselyä varten haastateltiin 1 200:aa säännöllisesti työskentelevää täysi-ikäistä palkansaajaa.

Työpaikkakiusaamista on puitu paljon julkisuudessa. Tuoreita esimerkkejä ovat Kuntaliiton kiusaamiskohu ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn kiusaamissyytökset.

Nämäkin tapaukset ovat voineet rohkaista monia kertomaan avoimesti itseensä kohdistuvasta kiusaamisesta. Ja voi olla, että kiusaamisesta on aiempaa sallitumpaa puhua. Kiusaaminen liittyy usein myös huonoon johtamiseen.

Kiusaaminen yleisintä julkisella sektorilla

Suomessa kiusataan kohtalaisen paljon verrattuna muihin Euroopan maihin.EU-tutkimuksen mukaan Suomi sijoittui kiusaamistilastossa kuudenneksi yli 30 maan vertailussa. Työterveyslaitoksen mukaan 140 000 palkansaajaa kokee päivittäin joutuvansa henkisen väkivallan tai kiusaamisen kohteeksi työpaikallaan.

Naiset kertovat työpaikkakiusaamisesta huomattavasti miehiä useammin. Työolobarometriin haastatelluista naisista runsas kolmannes oli nähnyt työtoverinsa kiusanneen kollegaansa, miehistä reilu viidennes. Kiusaaminen on yleisintä julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla.

Sanotaan, että naisten voi olla miehiä helpompaa puhua tunteista ja myöntää olevansa kiusattu. Miehet harvemmin pukahtavat tunteistaan.



Mikko Lund

Ei kommentteja: