maanantai 13. helmikuuta 2012

Keskustan tukkanuottasilla olo jatkuu


Keskustan tukkanuottasilla olo jatkuu


Ei voi muuta kuin tavattomasti ihmetellä keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen  pikkutätimäisyyttä. Että kehtaakin, että ilkeääkin kuin pikkutyttö, joka on menettänyt suhteellisuuden tajun. Kaikki alkoi siitä, kun Paavo Väyrynen ilmoitti tekevänsä kenttäkierroksen ja vauhdittaakseen keskustan kuntavaalityötä. Keskustan puoluejohto (Kiviniemi) oli luvannut maksaa  Väyryselle kenttäkierroksesta aiheutuvat kulut. Kun puheenjohtaja Mari Kiviniemelle ja puoluesihteeri Timo Laaniselle  kävi selväksi, että Paavo Väyrynen käy myös puheenjohtajakampanjaa, Kiviniemi sanoi ottavansa korvaukset uuteen harkintaan.

Sota oli julistettu. Ensimmäisenä on liikkeellä keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka ampuu suoraan kovilla kohti puoluejohtoa. Korhonen pitää Kiviniemen ja puoluesihteeri Timo Laanisen toimintaa “hävyttömänä, vastuuttomana ja järjettömänä”. Korhonen aloittaa rahankeräyksen Väyrysen tueksi. Korhonen ehdottaa, että perustetaan keskustan paikallinen aatteellinen yhdistys toimialueena koko Suomi. Korhonen kaipaa kunnon puheenjohtajakisaa.

Väyrynen aloittaa jo tänään maakuntakierroksensa. Väyrystä presidentinvaaleissa tukenut Suomen Puolesta ry. käynnistää kansalaiskeräyksen Väyrysen kierroksen tukemiseksi.

Ei tule olemaan helppoa keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemellä. Kiviniemellä on syytä pelätä  Väyrystä. Kiviniemi esiintyikin tiukkana television keskustelussa kokoomuksen Petteri  Orpon kanssa  ja runttasi keskustalaisten toivomalla tavalla hallituksen kuntauudistushankkeen.Tällaisella pikkumaisuudella  Väyrysen korvauksista Kiviniemi pelasi tahtomattaan kortit Väyrysen  käteen.

Väyrysen ei tarvitse kuin kertoa ympäri maata   keskustan kenttäväelle, että puoluejohto epäsi häneltä korvaukset. Väyrynen nosti keskustan presidentinvaalissa takaisin puolueiden joukkoon. Kenttäväki tulee muistamaan tämän  toisin kuin puoluejohto. Väyrynen itse hankkii korvaukset    keräyksellä  kenttäkierroksen rahoittamiseksi. Väyrysen voitto on jo selvä.

Väyrynen tulee nousemaan keskustan puheenjohtajaksi  kesän puoluekokouksessa.


Riitainen kevät odotettavissa politiikassa

Vasta  kuntauudistuksen julkistamisen ja varuskuntien lakkauttamisten kohdalla voidaan nähdä politiikan todellisten ristiriitojen esiinmarssi. Keskusta on vastustanut kuntauudistusta ja perussuomalaiset varuskuntien lakkauttamisia. Oppositio ei ole antanut hallitukselle armoa, erityisesti keskusta on lyönyt kiilaa hallituspuolueiden välille. Tuntuu, että hallituksenkin rivit ovat sekaisin. Hallituksen laiha lohtu on, että oppositionkin  on sekaisin.

Käyty keskustelu on tähän mennessä osoittanut, että kriisitietoisuus on kansanedustajien keskuudessa tosi vaatimattomalla tasolla. Helmi- maaliskuussa hallituksen pitäisi päättää   valtiontalouden uusista leikkauksista. Valtionvarainministeriön Raimo Sailaksen mukaan valtion talouden tasapainottamiseksi tarvitaan vielä viiden miljardin euron säästöt. Hallitusneuvotteluissa jo 2,5 miljardin säästöt olivat lähes ylivoimaiset. Moni on rohjennut  epäillä, että viittä miljardia ei löydy tänä keväänä.

Parran pärinää tulee siis riittämään. Säästöjä pitää joka tapauksessa löytyä, ei  vain tällä vaalikaudella, vaan koko vuosikymmenellä. Oma huoli tulee olemaan työllisyyden hoito. Yritykset irtisanovat porukkaa, työttömyys tulee lisääntymään. Verotulot vähenevät  niin valtiolla kuin kunnissa.

Hallituksen kannattaisi todella miettiä keinoja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseen, yritystoiminnan edistämiseen, kasvun tukemiseen  ja työllisyyden hoitamiseen.

Sanomattakin hallituksella on suuret haasteet. Sanomattakin odotettavissa on mielenkiintoinen  poliittinen kevät.


Mikko  Lund

Ei kommentteja: