Tulevaisuusselonteko tarkoittaa hyvää

 

Valtioneuvoston keskiviikkona esittelemän tulevaisuusselonteon 2030  pohjana on  filosofi Pekka Himasen tutkimusryhmältä tilattu Kestävän kasvun malli –tutkimushanke. Hallituksen tulevaisuusselonteko tehdään kerran vaalikaudessa. Tulevaisuutta on viisasta pohtia. Eihän tulevaisuuteen  voi varautua, jos ei tiedä, mihin ollaan menossa.Sen takia on hyvä avata tulevaisuuden mahdollisia kehityskulkuja ja pohtia niihin pääsemistä.Erityisen tärkeässä asemassa tahdotun tulevaisuuden tavoittamiseksi on tavoiteasettelu.

 

Hallitukset ovat koostaneet tulevaisuusselontekoja jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Niissä on hahmoteltu kansakunnan tilaa noin 15 vuoden päähän. Esimerkiksi  Paavo Lipposen  hallituksen selonteon otsikko vuodelta 2001 on Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015. Tarkoitus on ollut hyvä, mutta toteutuma ei ole aina vastannut tarkoitusta.

Suomi on kulkenut  viime vuosina  vahvasti tasapainottomuutta kohti.Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus ihmisten ja alueiden välillä on syventynyt todella huolestuttavasti.
Vaarana on luisuminen luokkayhteiskuntaan.
On selvää, että ajan riento on ollut rajua ja muutos väistämätöntä. Edes poliittista tulevaisuutta ei voi entisen varaan rakentaa. Yksi on kuitenkin varmaa, että tulevaisuudessakin kaikki perustuu taloudellisiin resursseihin.

Tulevaisuusselonteon valmistelua ohjanneen ministerityöryhmän puheenjohtaja, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) muistuttaa talouskasvun olevan edellytys täyttää kansalaisille annettu hyvinvointilupaus. Ja kasvun pitää olla kestävää sosiaalisesti ja ekologisesti.

Marraskuun alussa julkaistiin filosofi Pekka Himasen johtaman tutkimusryhmän Sininen kirja. Kirja on nimensä mukaisesti kestävän tulevaisuuden hahmotelma.Sinisen kirjan pohjalta julkaistaan myöhemmin laajempi kansainvälinen teos. Tutkimusryhmän työ pohjustaa Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa.

Sinisen kirjan punaisena lankana kulkee kolmikantainen visio kestävästä kasvusta, jossa huomioidaan niin taloudellinen, sosiaalinen kuin ekologinen kestävyys. Kuten professori Ilkka Niiniluoto Säätytalolla totesi, ajatus kestävän kehityksen kolmesta näkökulmasta on tuttu jo vaikutusvaltaisesta vuoden 1987 Brundtlantin raportista. Pelkästä vanhojen ajatusten lämmittelystä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Himanen tutkimusryhmineen soveltaa kehikkoa erityisesti 2010-luvun Suomen kontekstiin tutkimustiedon, moraalifilosofian ja käytännön politiikkasuositukset yhdistävässä kirjassa.

Himanen johtaa perinteisen hyvinvointivaltion historian 1930-luvun Suuren laman jälkeiseen New Deal -politiikkaan Yhdysvalloissa sekä toisen maailmansodan ajan Englantiin. Hyvinvointipolitiikkaa pohjusti William Beveridgen vuoden 1942 raportti, jossa yhteiskunnan katsottiin kohtaavan viisi suurta haastetta, jotka Himasen tulkinnan mukaan koskivat sosiaaliturvaa, terveydenhuoltoa, koulutusta, asumista ja työllisyyttä. Suomessa vastaava tärkeä julkaisu oli puolestaan Pekka Kuusen 60- luvun sosiaalipolitiikka, joka osoitti  tulonsiirtojen taloudellis-sosiaalisen  merkityksen yhteiskuntien  kehityksessä.

Himasen mielestä hyvinvointivaltio  onnistuikin huomattavan hyvin korjaamaan erilaisia deprivaatioita: köyhyyttä, sairautta, tietämättömyttä ja kurjuutta. Moderniksi malliksi Himanen luonnostelee hyvinvointiyhteiskunnan, jossa valtion rooli säilyy, mutta muukin yhteiskunta osallistuu hyvinvoinnin rakentamiseen. Sen tehtäväkin olisi aiempaa kunnianhimoisempi eli hyvinvoinnin ja onnellisuuden proaktiivinen edistäminen, ei pelkkä kurjuuden vähentäminen: “Ei-kurjuus ei ole vielä sama asia kuin hyvinvointi… hyvinvointiyhteiskunnan tavoite täytyy olla varsinainen hyvinvointi.” Tällaisessa yhteiskunnassa hyvinvointiyhteiskunta edistäisi taloudellista, sosiaalista ja ekologista hyvinvointia niin, että nämä kehityksen puolet ruokkisivat toisiaan hyvän kehässä, jonka lopullisena päämääränä on arvokas elämä.

Himanen käsittelee erityisen monipuolisesti hyvinvoinnin taloudellisia edellytyksiä sekä niiden uhkaavaa puutetta eli kestävyysvajetta. Himanen suosittelee erilaisia konkreettisia tapoja korjata vaje etsien ratkaisujen avaimia eläkeiästä, kannustavista mekanismeista, moderniin “uuteen diiliin” perustuvasta reiluuden kansalaisetiikasta sekä informaatioajan globaalisti verkottuneen talouden uusista mahdollisuuksista. 

Himaselta ovat peräisin myös tulevaisuusselonteon  teemat, kuten mm. digitaalinen murros ja sen vaikutus yhteiskuntaan ja kasvuedellytyksiin.  On vain uskottava, että filosofisista pohdinnoista jalostuu käytännössä toimivia tapoja,kuten  ”informationaalisen ja inhimillisen kehityksen hyvän kehän luominen”.

Tulevaisuutta  luotaessa on päästävä suomalaisten korvien väliin luomaan uudenlaista ajattelua ja asenteita. Pääministeri Katainen mainitsi esimerkiksi, että on päästävä eroon perinteisestä suomalaisesta kateudesta, joka estää uuden syntymistä.
Kataisen mukaan negatiivinen asenne pitää pystyä korvaamaan voittamisen asenteella ja tulevaisuudenuskolla.Tärkeitä asioita, johon voidaan vielä lisätä yhteisöllisyys ja yhteistyö. Yhteisöllisyys on pitänyt ihmiset koossa ja yhteistyö on mahdollistanut hyvinvointivaltion luomisen ja yhteisvastuun, jossa heikommistakin pyritään pitämään huolta. Entä tulevaisuudessa?

Mikko Lund