keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ikä ei ratkaise työkykyä

Ikä ei ratkaise työkykyä
 
Meillä on syntynyt parranpäristystä ja keskustelua eläkeiästä ja ikääntyneiden työntekijöiden palkan alentamisesta. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen kaipasi taannoin keinoja eläkeikää lähestyvien palkan alentamiseen. Nythän on ensinnäkin Juhani Vartiaiselle huomautettava, että ikä ei kerro työkyvystä yhtään mitään. Meillä on keskuudessamme paljon kanssaihmisiä, jotka ovat jo saavuttaneet 70 vuoden iän, mutta ovat hyvässä eli niin kovassa kunnossa , että he voisivat vieläkin jatkaa menestyksellisesti työelämässä ja työkyvyltään päihittää nuorempansa. Norjassa yleinen eläkeikä on 67 vuotta ja siellä voi joustavasti jatkaa pidempään. 
 
Em. seikkoihin viitaten ehkä viisainta olisi, jos emme erehtyisi mekaanisiin ikärajoihin, vaan ottaisimme yksilölliset tekijät ja toiveet huomioon. Joku haluaa eläkkeelle jo 63 vuotiaana ja toinen vasta 70 vuotiaana, miksi eläkejärjestelmämme ei voisi antaa tähän mahdollisuutta. 
 
Työnantajien vaatimukset palkkojen alentamisesta, työajan pidentämisestä, verohelpotuksista ja yrityskohtaisesta sopimisesta tuovat mieleen 1990-luvun alun. Työnantajajärjestöt esittelivät vaatimuslistansa talousongelmien ratkaisemiseksi. Työntekijäjärjestöissä vaatimukset leimattiin ”saatanallisiksi säkeiksi”. Tähän on tultu, että nyt niitä taas esitetään.
Tilanne on nyt samankaltainen. Työntekijäpuolen neuvotteluasema on heikko. Talous uhkaa näivettyä ja elintaso laskea tilanteessa, jossa valtionvelka ja ikäpyramidi kasvavat jyrkästi väärään suuntaan.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tapaa työmarkkinajärjestöjen johtajat.Edessä on yritys pusertaa välttämätön. 

Vartiainen ehdotti, että iäkkäille työntekijöille ei maksettaisi samankokoisia yleiskorotuksia kuin nuoremmille työntekijöille.
Jo tällä hetkellä työnantaja ja työntekijä voivat sopia palkanalennuksesta, jos työntekijän työkyky on selkeästi heikentynyt. 

Vartiainen ei tietenkään tarkoita, että kaikilta iäkkäiltä nipistettäisiin palkkaa, vaan ainoastaan niiltä, jotka saavat liian kovaa palkkaa ”suhteutettuna työpaikalla lorvimiseen”. Yksioikoiselta kuitenkin tuntuu, että hän olettaa työpaikalla lorvimisen liittyvän ikääntymiseen. 

Ei se liity.


Mikko Lund

Ei kommentteja: