tiistai 28. kesäkuuta 2011

Terveisiä Liettuasta!


Terveisiä  Liettuasta

Yhä useamman suomalaisen matka ei pysähdy vain Suomenlahden rantaan Viroon  ja Tallinnaan, Tartoon, Pärnuun tai Narvaan.  Rohkeimmilla matka jatkuu ihan eteläisimpään Baltian maahan Liettuaan. Liettuan asukasluku on noin 3,6 miljoonaa   ja alueeltaan se on noin viidennes Suomen alueesta 65 200 km 2.  Liettua julistautui ensimmäisenä neuvostotasavalloista itsenäiseksi maaliskuussa 1990. Venäjä tunnusti Baltian maat itsenäisiksi 7. syyskuuta 1991. Liettuasta tuli EU:n  ja Naton jäsen vuonna 2004.

Olimme Liettuan ystävät Riihimäeltä juhannuksen Liettuassa, Vilnassa, Kaunasissa ja juhannusjuhlissa Jonavassa. Vilnassa on n. 550 000 asukasta, Kaunasissa 355 000 ja Jonavan alueella n. 52 000. Jonava on Riihimäen yhteistyökaupunki.


Vilna sijaitsee kahden joen, Neris- ja Vilnajoen varrella.

Vilnan vanhaa kaupunkia pidetään arkkitehtonisesti Euroopan hienoimpiin kuuluvana. Siellä voi tutustua nykyaikaan, kuten presidentinlinnaan, ja historiaan, kuten vuonna 1579 perustettuun itäisen Euroopan vanhimpaan yliopistoon. Keisari Napoleon asusteli aikanaan kuukauden verran idän sotaretkellä  Vilnan presidentinlinnassa.

Neljä viidestä liettualaisesta on roomalaiskatolisia. Kirkolla oli tärkeä rooli maan itsenäisyystaistelussa. Vilnassa on n. 50 kirkkoa, joista tärkeimmät on entisöity.  Paavi Johannes Paavali II on saanut muotokuvansa kunniapaikalle Pietarin- Paavalin kirkkoon, jossa hän vieraili  vuonna 1993. Kirkko on barokkityylinen, sisältä loistokas. Kirkkoa koristaa parituhatta patsasta.

Merkittävä nähtävyys on Liettuan kansanmurhan uhreille omistettu KGB- museo, joka sijaitsee pääkadun Gediminon varrella. Elokuuhun 1991 saakka  rakennuksessa sijaitsi   entisen Neuvostoliiton KGB:n Liettuan päämaja ja vankila. Liettuan neuvostomiehitys  sodan jälkeen käynnisti  terroriaallon. Vuoteen 1953 mennessä noin 350 000 liettualaista kyyditettiin Siperiaan. Terrorin uhrina menehtyneiden määräksi arvioidaan     100 000, mikä on noin viisi prosenttia Liettuan silloisesta väestöstä.

Kaikkiaan KGB:n vankilaan teki tuttavuutta vuoteen 1991 mennessä noin 44 000 liettualaista. Vankeja kidutettiin ennen heidän teloittamistaan. Museossa yhden vankisellin seinällä on neuvostohallintoa vastustaneiden metsäveljien päälliköiden Adolfas Ramanauskasin ja Jonas Zemaitisin valaistut valokuvat.
Vuosina 1944-1953 NKVD:n erikoisjoukot jahtasivat metsäveljiä ja heidän kannattajiaan. Liettuan vastarintaliikkeeseen, partisaanijoukkoihin arvioidaan kuuluneen eri aikoina noin 100 000 miestä. 50 000 miestä oli aktiivisia taistelijoita ja    50 000 toimi aktiivisesti tukijoukoissa. Vuosina 1944 - 1953 Liettuassa kuoli partisaanitoiminnassa 10 000 taistelijaa. Partisaanit toimivat hyvin aktiivisesti ja esimerkiksi Neuvostoliiton KGB:n tilaston mukaan Liettuassa tehtiin vuonna 1947 1 333 hyökkäystä, kun Latviassa tehtiin 106 ja Virossa 39. Partisaanit valtasivat pikkukaupunkeja ja maaseutukyliä, tuhosivat neuvostovirastoja ja vapauttivat vankeja. Lisäksi tuhottiin veroluetteloita, neuvostoaktivisteja tapettiin ja venäläisiä uudisasukkaita ajettiin pois maaseudulta.
Yhdessä KGB-museon sellissä on valokuvanäyttely kiinnijääneistä metsäveljistä. Heidän ruumiinsa silvottiin ja jätettiin kansalle varoitukseksi turuille ja toreille.
Neuvostoliitto käytti partisaaneja vastaan NKVD:n erikoisjoukkoja, joissa toimi  50 000 miestä. Partisaanien toiminnan katsotaan loppuneen komentajaksi valitun Jonas Zemaitisin vangitsemiseen vuonna 1953 ja Adolfas Ramanaukasin vangitsemiseen vuonna 1956. Ks. Aulis Kallio: Liettuan historia, Tampere 2009.

 Kaunas  - Liettuan vanha pääkaupunki

Kaunas toimi Liettuan pääkaupunkina kahden vuosikymmenen ajan 1900- luvun alussa. Kaunasin pääkatu on nimetty Rauhantieksi, Laisves Aleja. Se on 1,7 km pitkä kävelykatu   itä – länsi-suunnassa, jonka varrella on hyviä ravintoloita ja kauppaliikkeitä.

Kaunas  on yliopistokaupunki, jossa on kuusi yliopistoa. Historiallisia nähtävyyksiä ovat mm. Kaunasin linna, Raatihuoneen aukio, presidentin palatsi, vanhan kaupungin sydän. Kaunas on museoiden kaupunki. Kaupungissa on lentokenttä. Vaivattomin ja nopein tapa  päästä Kaunasiin on lentää sinne Tampereelta.

Kaunas on Tampereen ystävyyskaupunki.


Jonava Liettuan juhannuskaupunki

Jonava on Neris- joen  varrella oleva  kaunis Liettuan juhannuskaupunki. Se sijaitsee noin 30 km Kaunasista.  Jonavan erikoisuus on juhannusjuhlien järjestäminen. Ohjelmalavalla esiintyivät Jonavan taidekoulun oppilaat  tanssien ja laulaen. Kolme suurta kokkoa valaisi  juhlapaikan. Juhliin liittyi  myös markkinat. Väenpaljous oli  valtava.  Juhlinnan huipensi  puolen yön aikaan  järjestetty  ilotulitus, jonka veroista emme ole ennen nähneet.

Tutustuimme Jonavassa lasten päiväkotiin ja peruskouluun. Toiminta vaikutti tavoitteelliselta ja tulokselliselta. Toimintaa vaikeutti  liettualaisten maastamuutto. Koulutetut nuoret lähtevät maasta parempien palkkojen ja elintason perään. Isännät valittivat  nuorten maastapakoa. Se on suuri menetys  Liettuan valtiolle ja kunnille.



Totesimme  Liettuan  kauniiksi ja mielenkiintoiseksi matkailumaaksi, jonne turistin on turvallista tulla. Ulkoministeriön matkustustiedote varoittaa auto- ja taskuvarkaista. Liettuassa on 15 000 vankia. Ehkä varoitus on paikallaan. Ryhmämme ei kokenut mitään sellaista, joka olisi tukenut ulkoministeriön tiedotetta. Ulkoministeriö varoittaa myös punkkien lisääntymisestä. Tämä on syytä ottaa huomioon, jos aikoo retkeillä luonnossa tai liikkua metsässä.

Liettuassa tehdään tilastojen mukaan paljon itsemurhia. Epäilimme tätäkin tietoa. Totesimme liettualaiset  hyvin ystävällisiksi ihmisiksi.

Teemme  maahan tarvittaessa uuden matkan. Liettuassa on paljon kiinnostavia matkakohteita. Hintataso on edullinen.


Mikko Lund

Puheenjohtaja

Hämeenlinnan ja Riihimäen Suomi- Viro- Yhdistys, Liettua -jaosto

Ei kommentteja: