keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kataisen uhkana mahalasku, Soinin mukaan perussuomalaisia ei voi sivuuttaa

Katainen jatkaa hallitustunnustelijana
 
Kokoomuksen Jyrki Katainen jatkaa hallitustunnustelijana. Eduskuntaryhmät päättivät asiasta tiistaina yksimielisesti. Katainen käy tunnustelukierroksen kaikkien ryhmien kanssa, minkä jälkeen eduskuntaryhmien ja -puolueiden johto kokoontuu uudelleen ensi perjantaina.
Puolueiden ja ryhmien johto koontui tiistaina puoliltapäivin eduskuntaan pohtimaan hallitusneuvotteluiden tilannetta. Jo parinkymmenen minuutin jälkeen pidettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin Kataisen jatkavan hallitustunnustelijana.
Katainen korosti kaikkien puolueiden yhteistä vastuuta ja sanoi, että nyt hankala työ vain pitää saada päätökseen.
Soini: Perussuomalaiset hyvässä asemassa 
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi hallitustilannetta toteamalla, että suurin vaalivoittaja on joka tunnustelussa hyvässä asemassa. Hänen mielestään perussuomalaisia ei voi ohittaa hallitusneuvotteluissa.
Soinin mukaan perussuomalaiset pyrkivät siihen, että puolue saa ajettua tavoitteitaan läpi hallituksessa.

 
 
 
Kataista uhkaa mahalasku, ellei perussuomalaisia saada mukaan
 
Kataisen kokoomusta uhkaa ihan vakavasti hyvästä vaalituloksesta riippumatta mahalasku, ellei hallitusta ala syntyä. Puolueet ovat jo asettaneet takarajaksi ensi perjantain. Hallituksen muodostaminen siihen mennessä ei ole helppo tehtävä.
 
Perussuomalaisten saaminen hallitukseen on aivan välttämätöntä. Perussuomalaiset eivät hotkaise heille tarjottua hernekeittoa sellaisenaan, vaan edellyttävät mukaan tulevilta puolueilta EU- kantojen muutosta. Se on kova vaatimus.
 
Mielenkiintoista on nähdä, ovatko perussuomalaiset tosissaan, vai onko tämä normaalia politikointia kasvojen säilyttämiseksi. Mukaan mennään hinkuen, mutta politiikan uskottavuuden toteuttamiseksi omista tavoitteista on pidettävä ääntä.
 
Paavo Väyrysen puheenvuoro ennakoi hieman keskustan kääntymistä punamullan kannalle. Keskustalla on ohjelmallisia tavoitteita tuloerojen kaventamisesta, perusturvasta ja lapsiperheiden asemasta. Punamultayhteistyössä asiat olisivat helppoa kamaa, mutta kokoomuksen kanssa ne takkuaisivat pahasti.
 
Voi käydä niinkin, ettei Katainen saa hallitusta aikaan. Hallituksen muodostajan tehtävä voi siirtyä SDP:n Jutta Urpilaiselle. Mikään läpihuutojuttu asia ei ole hänellekään.
 
 

Suomelta vastaus Venäjän Anton-noottiin

Suomen ulkoministeriö on vastannut Venäjän noottiin, joka koski niin sanottua Anton-pojan tapausta. Huhtikuussa tulleessa nootissa paheksuttiin sitä, ettei Suomessa nostettu syytettä pojan isää vastaan, vaikka tämä kuljetti pojan salaa Venäjältä Suomeen. Oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta ulkoministeriöstä vahvistaa, että vastaus on lähetetty.
– Siinä on selostettu asian käsittelyvaiheet Suomessa eurooppalaisen yleissopimuksen ja kahdenvälisen sopimukseen mukaan, ja todettu, että sopimusten velvoitetta on noudatettu.
Kaukoranta ei halua arvailla, miten vastaus Venäjällä otetaan vastaan.
Nootti kuulostaa vakavammalta kuin se on, sanoo Kaukoranta.
– Nootti on normaali diplomaattisen yhteydenpidon väline, eikä sitä voi luonnehtia harvinaiseksi. Nyt kun on puhelimet ja sähköpostit, jokainen valtio käyttää sitä vaihtelevasti, selittää Kaukoranta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Mikko Lund

Ei kommentteja: