Vaalit ovat tulleet ja menneet, mutta mikään ei ole muuttunut

Vaalit ovat tulleet ja menneet, mutta mikään ei ole muuttunut

 

“Politiikka on petosta ja valehtelua”

 

 

Luin Talouselämä- lehdestä arviolta noin vuosi sitten mielenkiintoisen artikkelin, kuinka työpaikoilla valehdellaan. Ruotsalaistutkimuksen mukaan ruotsalaisilla työpaikoilla on tavallista valehdella. Työnjohtajista vain  kolme sadasta kertoi tietävänsä varmasti alaisen valehtelevan, mutta 15 prosenttia kertoi havaitsevansa valheen   muutaman kerran viikossa.  Kun kerroin tästä havainnosta oppineelle ystävälleni, hän piti tulosta hyvin suuntaa- antavana Suomen työpaikoilla ja kysyi:  “Eikö politiikka sitten ole  petosta ja suoranaista röyhkeää valehtelua?”

 

Olen miettinyt tätä politiikan mahdollista  erityisluonnetta politiikan aktiivisena seuraajana ja kunnallispoliitikkona. Poikkeaako politiikka totuudellisuus- vaatimuksessa muista elämänalueista? En usko. Käsitykseni on, että politiikka on tässä suhteessa  sitä samaa kuin muillakin elämänalueilla, esimerkiksi työelämässä. Tosin politiikan kohu- uutiset pyrkivät usein  luomaan käsitystä politiikan toimijan kyseenalaisesta moraalista. Esimerkiksi Heidi Hautalan “kieltämiset tai myöntämiset” tai Anneli Jäätteenmäen  “puhun niin totta kuin osaan” nousevat esiin suurina otsakkeina. Ne murtavat politiikan kliseemaista yleiskuvaa, mutta ne eivät ole koko totuus politiikasta.

 

Suuret  puolueet  ovat muuttuneet kaaderi- ja luokkapuolueista  vaaliorganisaatioita muistuttavaksi yleispuolueiksi, jotka samantyyppisin mainoslausein liennyttävät passiivista ja vastentahtoista,  kriittistä äänestäjää. Poliittinen järjestelmä on itse asiassa pakottanut puolueet tähän. Vaaleja on ollut tarjolla tiuhaan. Neljäntoista vuoden aikana suomalaiset ovat osallistuneet vaaleihin keskimäärin kerran vuodessa. Tämän vuoden lisäksi vaalittomia ovat olleet vain vuodet 2001, 2002, 2005 ja 2010.Vastaavasti vuosina 2000 ja 2012 järjestettiin sekä presidentinvaalit että kuntavaalit. 

 

Tilaisuuksia vaikuttaa on siis paljon, mutta äänestäjät  tarttuvat niihin  laiskasti. Presidentinvaaleissa äänestysprosentti kiipeää vielä yli 70 prosentin, mutta muina vaalipäivinä on  hiljaista. Eduskuntavaalit saavat nippa nappa 60 prosentin suosion. Kuntavaaleissa laiskimmat kunnat ovat jo pudonneet alle 50 prosentin. Hännän huippuna on eurovaalit noin 40 prosentin äänestysinnolla.
Kun katsotaan kuntia, joissa äänestysprosentti jää alle 50 %:n, eikö näissä kunnissa jo horju päättäjien usko oikeuteensa hallita ja käyttää paikallista päätösvaltaa. Mutta päättäjiä tällaiset akateemiset kysymykset eivät kiinnosta.

Tutkimusten mukaan vaalipassiivisuus liittyy keskeisesti syrjäytymiseen liittyviin tekijöihin. Kouluttamattomuus, työttömyys ja muut alhaiseen sosiaaliseen asemaan liittyvät tekijät kasautuvat äänestämättömyyteen.
Tämä politiikalle selkänsä kääntänyt  syrjäytynyt väestönosa ilmaisee kaiken halveksuntansa  ja epäluottamuksensa politiikalle  jäämällä vaali vaalilta  kotiin. Puolueet, edes vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet enää puhuttelemaan tätä väestönosaa aikoihin.

Tätä todistaa suurena linjana myös kevään 2011  vaalitulos. Suuret siirtymät perussuomalaisille tehtiin lähes samalla äänestysprosentilla, millä suomalaiset ovat viime vaaleissa äänestäneet. Nukkujat eivät olleet perussuomalaisten suuren vaalivoiton takana. 

Suuri osa nukkuvista äänestäjistä  on ehkä jo lopullisesti menetetty äänestäjinä. 

Suomalaiseen hallitsemistapaan kuuluu, että vaalituloksesta vaalitulokseen politiikka ei juuri muutu. Kaikki hallitukset ovat 1990-luvun alkupuolelta saakka vetäneet hallitusohjelmassa perusteiltaan samaa linjaa. Esimerkiksi  köyhyyden ja syrjäytymisen ongelma on puolueille ratkaisematon ongelma. Kansalainen ja äänestäjä on jo menettänyt uteliaan kiinnostuksen. Äänestämättömillä ei ole  uskoa ja luottamusta siihen, että poliittinen koneisto hoitaisi heidän asiansa. 

Oma messunsa on todeta, että suuria puolueita ei kiinnosta marginaaliin jäävä syrjäytynyt kansanosa. Pitäisi kuitenkin olla herkkä ja aistia, mitä tällaisesta ikään kuin  köyhyyden poissulkemisesta  voi seurata.
Selvää pitäisi olla, että tällaisesta politiikasta ei hyvää seuraa! Poliisiministeriö pitää oireellisesti syrjäytymistä turvallisuusriskinä.


Mikko Lund