perjantai 4. lokakuuta 2013

Riihimäen luottamushenkilöitä höynäytetään

Riihimäen luottamushenkilöitä höynäytetään
 
 
Riihimäellä asiat ovat huonosti ja jopa ala-arvoisesti valmisteltu valtuustolle. Tämä on yleensä riittänyt  valtuustolle. Harvoin tai juuri koskaan valmistelua ei ole kyseenalaistettu. Kaikki esitykset ovat läpihuutojuttuja. Sokea usko näyttää kuitenkin haristuvan, kun valtuusto käsitteli jäähallin rakentamiseen tarvittavan 3,6 miljoonan lainan takausta. Valtuutettu Pertti Mäkelä  (kok) tiivisti aika monen tunnon sanomalla, että valtuuston on vaikea luottaa sille annettuihin tietoihin ja selvityksiin. Valtuutettu Ismo Portinin (kd) ehdotuksesta valtuusto päätti, ettei Kiinteistö Oy Riihimäen Jäähallin hallitukselle anneta 3,6 miljoonaa enempää lainatakuuta.
 
Alkeellisinkin kritiikki petti valtuustolta, kun alettiin käsitellä  kaupungin maanostoa Paloheimo Oy:ltä. Kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan kaupunki osti Paloheimolta 7,5 hehtaarin maa-alueen    530 000 euron hintaan. Maa-alue sijaitsi meijerin vieressä ja oli rakentamiseen aika lailla lailla kelpaamatonta, kalliota, kivikkoa ja louhikkoa. Tästä maasta kaupunginvaltuusto maksoi puoli miljoonaa Paloheimolle. 
 
Ihmettelin kaupunginvaltuustossa, että mistä kaupungin virkamiehet ja johtavat luottamushenkilöt ovat näin kiitollisuuden velassa ja lahjoittavat Paloheimo OY:lle  puoli miljoonaa. Yllättäen tuli esille, että kaupunki on aikaisempien maanostojen seurauksena velkaa Paloheimo Oy:lle 29 omakotitonttia. Näitä tietoja ei kuitenkaan löydy kaupungin tilinpäätöksestä ja sen liitteistä. Jotta tilinpäätös antaisi oikeat ja riittävät tiedot, tietojen pitäisin löytyä tilinpäätöksestä.Maa-alueen kauppahinta on kohtuuton. Epäselväksi jäi, mihin kaupunki tarvitsee maan. Kaupunginjohtajan mukaan  maa tarvitaan Valiolle tien rakentamiseen. Miksi Valio ei osta sitä, miksi kaupungin pitää ostaa se ylihintaan?
 
Vielä kummallisemmaksi tämäkin asia käy, kun toteamme, että kaupunki on kaavoittanut em. maan viheralueesta teollisuustontiksi. Kaupunki on itse omilla toimilla nostanut tontin hintaa.Nyt tontti tarvitaan kaupunginjohtajan mukaan tien tekoon. Antoiko kaupunginjohtaja valtuustolle väärää tietoa? 
 
Lisäksi on selvää, että ao. maanosto  ja maan tuleva käyttötarkoitus romuttaa Kalmun osayleiskaavassa esitetyn viherväylän. Kaupunki päättää yhdessä kohdassa yhtä ja toisessa kohdassa toista. Päätökset lyövät toisiaan korvalle.
 
Kyllä kaupungin luottamushenkilöitä taas höynäytettiin tällä maakaupalla.
 
Riihimäen kaupungin kirjaamo oli lähettänyt valtuutetuille Sysmän kunnan välittämän  pakkoliitoksia vastaan – kansanliikkeen ketjukirjeen. Sysmän ja kaupungin kirjelmöinti oli asettumista opposition puhetorveksi. Totesin, että julkinen VALTA EI VOI ASETTUA  OPPOSITION ASIANAJAJAKSI. Kysyin, mihin toimiin kaupunki ryhtyy, ettei tällaisia laittomuuksia pääse enää tapahtumaan. Hallintopäällikkö totesin asiassa tapahtuneen työtapaturman ja ennakkokontrollia tiivistämällä pyritään varmistumaan siitä, ettei tällaista tapahdu.
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: