perjantai 17. lokakuuta 2014

Suomessa tehty liian vähän ja laadusta tinkien

Suomessa on tehty liian vähän ja laadusta tinkien

 
 
 
Hallituksen keskeiset hankkeet ovat  kesken.  Niitä on jahkattu vaalikausi  eikä mikään ole valmistunut. Erityisesti  huomion kohteena on kuntauudistus ja soteratkaisu. Paljon puhetta, mutta se ei ole tyydyttänyt  kansainvälisiä luotonantajia. Luottoluokittaja Standard & Poor’s on pudottanut Suomen luottoluokituksen parhaasta AAA-luokasta seuraavaksi korkeimpaan AA+-luokkaan. Suomi on nyt alemmassa luokassa kuin Ruotsi, Norja ja Tanska.  On siinä pääministerillä, valtiovarainministerillä ja hallituksen muilla ministereillä selittämistä. Ja selittelyksihän se meni, sillä selitykset eivät onttouttaan muuta perustunnetta: Nolo  juttu  kerta kaikkiaan!
 
Ministerit ja muut hallituksen lakeijat  ovat kuorossa selittäneet, että  luottoluokituksen muutos on vähäpätöinen, pieni muutos. Lopullinen vaikutus on myöhemmin ehkä korkomuutoksin  satoja miljoonia euroa.  Jyrki Kataisen hallituksen hyvin keskeinen tavoite oli säilyttää luottoluokitus entisellä tasolla. Tavoitteen pitkin olla Stubbin hallituksen asialistalla korkealla, mutta on selvää että toteutus on muuttunut  haaksirikoksi. Kerskailu kolmella aalla ei  kantanut. Unelmahöttö  muuttui mahalaskuksi.
 
Oppositio on pyrkinyt  hyödyntämään hallituksen epäonnistumisen. Sen verran vaikea  tilanne on, että hallitus  yritti  sammuttaa opposition melskaamisen.  Keskusta  tyytyi yhteiseen kuoroon hallituksen kanssa, kun isänmaa on vaarassa. Kaikilta puolueilta perätään vastuullisuutta, kun niiden kykyä päätöksentekoon selvästi epäillään.
 
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomen tulee jatkaa rakenneuudistusten tiellä. Hänen mukaansa tähän mennessä päätetyt sopeutustoimet riittävät tässä vaiheessa. Valtiontaloutta on päätetty sopeuttaa 6,5 miljardilla eurolla vuoteen 2018 mennessä. Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) myöntää tilanteen vakavuuden.
 
Puolueiden tulisi nyt yhdessä   suuntautua  rakentamaan Suomen tulevaisuutta. Kilpailukyky, työllisyys  ja rakenneuudistukset  muodostavat kokonaisuuden, joiden onnistumista seuraavat  niin kansainväliset   luotonantajat ja – luokittelijat kuin suomalaiset  äänestäjät. Viimeaikojen huonot  yritysten uutiset  on käännettävä työksi ja menestykseksi. Siinä tarvitaan viisaita päätöksiä mm. yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistämiseksi.
 
Puolueiden tulisi ratkaista hallituksen noin vuosi sitten esittämä rakennepaketti ja toteuttaa sosiaali- ja terveydenhoitopalvelujen uudistus, joka toisi myös taloudellista säästöä.
 
Stubb on esittänyt oppositiolle kutsun tulla mukaan talousneuvoston kokoukseen. Keskustalla  ei ollut  periaatteellista estettä osallistua kokoukseen, mutta perussuomalaiset ilmoittivat kieltäytyvänsä keskustelusta hallituksen kanssa.  Perussuomalaiset tekevät välikysymyksen. Se on perussuomalaisten suun soittoa, kun voimat tulisi vastuullisesti yhdistää  kansakunnan kokoamiseen. Hallituksella on tarkka paikka,sillä lopputuloksena voi olla mitä hyvänsä.
 
Kuntatalous vastaa kahtakolmasosaa julkisesta taloudesta.  Kokoomuksella ja sosialidemokraateilla on ollut yhteinen idea vahvasta kunnasta. Toteutus on ollut amatöörimaista  kompastelua vaiheesta toiseen. Pohjanoteeraus oli Urpilaisen  vaatimus kuntien kuulemisesta. Se jo osoitti, että uudistus ei ole hallituksen hanskassa.
 
Kunnallistieteellisen aikakauskirjan numerossa 3/2014 oli Hovila-Isotalo-Hovila artikkeli kuntarakenneuudistuksen valmisteluprosessin ja selvitysvelvollisuuden arvioinnista. .Analyysi on kauhistuttavaa luettavaa siitä, mihin suomalainen hyvä hallinto on vajonnut. Vuonna 2011 alkaneella hallituskaudella on viety eteenpäin merkittäviä uudistuksia, joiden osalta on sivuutettu ideologisten pyrkimysten varjolla kaikki hyvän hallinnon periaatteet. Syntilista on todella karua luettavaa:

- Hallitusohjelman kirjaus on sellaisenaan hyväksytty vaihtoehdottomaksi pohjaolettamukseksi, ilman perusteellista analyysiä kuntakentän tosiasiallisten ongelmien tehokkaimmista ratkaisumalleista

- Hallitusohjelmaan on kirjattu lopputulos, kun olisi pitänyt sitoutua ongelmien ratkaisuun parhailla mahdollisilla menetelmillä ja tehokkaimmin. Ongelmien kattava hahmottaminen puuttui kokonaan

- On sitouduttu teknisiin malleihin ongelmien ratkaisun sijaan

- Muutosten lähtökohdiksi on otettu perustuslaillisiin ongelmiin kaatuneita pohjaratkaisuja kuten vastuukuntamalli, mitkä hyvän valmistelun kautta olisi voitu todeta kestämättömiksi jo alkuvaiheessa

- Kuulemisia on pyydetty valmiiksi sidotuista ja huonoista perusratkaisuista, joihin lausunnoissa ei ole voinut ottaa kantaa; kunnille lähetetty lausuntopyyntö ja siihen liitetty kyselylomake olivat huomattavan rajattuja

- Huono lakien pohjavalmistelu on johtanut epätarkoituksenmukaiseen kuulemiskierrokseen, missä sadat lausunnonantajat on laitettu kiinnittämään samalla tavalla huomiota esivalmistelun puutteellisuuteen, lausuntoja on jouduttu pyytämään uusien kierrosten kautta tai valmistelu on jouduttu aloittamaan alusta.
 
On selvää, että  tällä hallitus- ja eduskuntakaudella   kuntakenttä ei astu uuteen asentoon. Seuraavan hallituksen keskeinen hanke on kuntauudistuksen  jatkaminen. Kuntauudistus on niin tärkeä asia, että sitä ei tule sälyttää yksin kuntien harteille. Hallituksen on otettava johto  ja määrättävä maahan järkevät  kuntarajat, jotka huomioivat  työssäkäynti- ja sotealueet . Soteratkaisua ei voida  toteuttaa  niin, että  noin 60 prosenttia kunnan resursseista ja  tehtävistä siirrettäisiin ulos  poliittisen  kontrollin ulottumattomiin.
 
Puolueilla on edessään vain vaikeita päätöksiä. Poliittinen uskottavuus, kansalaisten luottamus  ja kansakunnan tulevaisuus edellyttävät nyt jos koskaan rehellisyyttä ja  rohkeutta  sekä  uusia ajatuksia. Muuten hukka  uhkaa perinnällään!
 
 
 
Mikko Lund
 
 

 

Ei kommentteja: