perjantai 10. tammikuuta 2014

Kokoomusvaltuutettu nousi puolustamaan itseään ja Riihimäen virkakunnan laskelmia

Kokoomusvaltuutettu nousi puolustamaan itseään ja Riihimäen  virkakunnan laskelmia



Kaupunginvaltuutettu, tiliammattilainen ja Riihimäen Kaukolämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Mäkelä (kok) kertoo haastattelussaan Aamupostissa (24.12.2013), että “Riihimäen kaukolämmöllä olisi ollut toinenkin ostaja". Tämä on hänen vahvin peruste siihen, että kaupunki osti ja kauppahinta oli kilpaillussa liiketoimessa oikea. Hän ei kuitenkaan suostu kertomaan, kuka oli toinen ostajaehdokas yhtiölle, jonka osingonjakoa rajoittaa energiaviraston valvonta. Sijoittajaa tuskin kohde kiinnosti ja energiayhtiöt pyrkivät irti tällaisesta "kannattamattomasta" liiketoiminnasta.


Niin vaikea kaupan perusteita koskevaa tietoa on ollut puristaa esiin, että se ei ole selvinnyt poliittiselta puolelta eikä virkakunnasta. Tämä panee oikeasti epäilemään, että tarina kolmannesta ja kilpailevasta ostajasta on satua. Mutta haastattelu kuitenkin myös kertoo, että valtuutetuille esitetty kauppahinnan muodostus oli pelkkää huttua. Hyvää osingonkerääjää piti ostaman ja osingoilla kauppahinta tappaman. Vielä toinenkin uusi tieto - kauppahinnan kuoletusaika ei ole kauppaa arvioitaessa kovin tärkeä asia!


Yhtiöstä maksettu hinta ei ole vieläkään tällä tiedolla perusteltu ja oikea. Tilintarkastusyhteisö KMPG:n mukaan 50 % osakekannan  arvo oli 4,7 miljoonaa euroa ja kauppahinnaksi oli väen väkisin  hilattu 8.8 miljoonaa. Odotin siihen järjellistä selvitystä, jota ei saatu valtuustossakaan.

Ylivelkaantuneen ja investointikyvyttömän kaupungin ei olisi pitänyt lähteä näin rahoituksellisesti raskaaseen hankkeeseen. Vähintäänkin asia olisi pitänyt jättää pöydälle ja selvittää kriittiset kysymykset. Mutta jostakin syystä kaupungilla oli kaupan kanssa kiire.

Haastattelussa  Mäkelä myöntääkin, että kuoletuksen takaisinmaksuaika ei ole olennaista. Pitkäkin on kelvollinen ja kannattava kaupungille! Miksi sitten kaupunginvaltuuston listalla on ilmoitettu perätön ja suorastaan väärä laskelma, tahallista valtuutettujen harhauttamistako, voi kysyä?

Mikä tekee kaupungista ylivertaisen monopoliomistajan? Mäkelä hehkuttaa kaupan viisautta ja ainutkertaista tilaisuutta tehdä yhtiöstä kannattava. Tässä on  sisällä piiloväite, että ulkopuolinen toinen omistaja fifti/fifti -yhtiössä nostaisi hintoja. Kaupunki haluaa olla jarruttava omistaja. Ristiriitaista, kun Mäkelä puhuu kuitenkin hyvästä osinkotuotosta.

Energiahinnalla sekin osinkotuotto on kerättävä.


Osingonjakoa hillitsee energiamarkkinaviraston laskentakaavat. Ehkä juuri siksi Fortum siirtyy muille tuottavammille markkinoille! Energian myynnillä ei ole valvontaa, vaan markkinahinta. Loppuihan kaupassa myös yhtiön "energia-alan myyntiä ja tuotantoa tunteva omistajuus", yhtiölle jäi poliittisten luottamusmiesten hallitus ja todellinen energiaosaaminen häippäsi yhtiön hallituksesta.


Mäkelän haastattelu edustaa tyypillisesti  "oman paidan valkopesua"! Hän on ollut vastuussa hallituksen puheenjohtajana kaupan valmistelusta ja asianajosta ostajan puolella. Nyt vielä tarkastuslautakunnan puheenjohtajana pitäisi arvioida kaupan vaikutuksia kaupungin ylivelkaisen talouden tilaan ja tulevaisuuteen. Moninkertaista "jääviyttä" asiallisesti! Rohkea mies, ellei talousammattilaisena ihan oikeasti kaupungin talouden tilasta piittaamaton!

Olen sitä mieltä, että kauppa pitäisi perin juurin selvittää ulkopuolisen toimesta! Kauppahinta velkana rasittaa yli vuosikymmenen kaupungin muutenkin ylivoimaiselta näyttävää talouden tasapainotusta. Kassan kautta ei virtaa riittävästi rahaa ylisuuren velkasalkun lyhentämiseen, vaikka nämä osingotkin huomioidaan. Kaupasta ei siis ole kaupungin talouden pelastajaksi.


Mikko Lund

Ei kommentteja: