perjantai 4. huhtikuuta 2014

Suomella ei ole varaa hurahtaa Natoon

Nato- ratkaisun sijasta Suomen on suuntauduttava                 ystävyyspolitiikkaan Venäjän  kanssa
 
 
 
Venäjän interventio  Krimillä on herättänyt hämmennystä ja suoranaista kauhua niin Suomessa kuin erityisesti pienissä  Baltia  maissa. Kylmät väreet ovat kulkeneet selkäpiitä,  kun olemme nähneet uutiskuvia Venäjän erikoisjoukkojen operaatiosta  Krimillä.Olemme arvuutelleet, jääkö interventio tähän vai jatkuuko se Itä- Ukrainaan ja kenties koko Ukrainaan. Länsi joutui tapahtunee tosiasian eteen. Venäjä kaappaa  osan naapuristaan. Tapahtunut ei ole YK:n käytösnormien mukaista. Euroopassa ja  muuallakin maailmalla esiin on noussut vanha Venäjäviha, “ryssäviha”. Sen luuli jo sammuneen, mutta Venäjän toimet ovat sytyttäneet  vanhan vihan elävään roihuun.
 
Venäjä lahjoitti Krimin Ukrainalle vuonna 1954. Sen takia ihmetystä herättää, mitä Venäjä  Krimistä tahtoo. Ehkä  sotilastukikohdan lisäksi Venäjän kannalta on kysymys siitäkin, että kommunistihallinnon lahjoittaessa Krimin ei se antanut sitä todellisuudessa pois itseltään. Kremlin pitkä käsi valvoi Krimiä. 
 
Silloin, kun Venäjä on heikko, on helppo käyttää suurvallan heikkoutta hyväksi, mutta ennemmin tai myöhemmin Venäjä palaa vaatimaan saataviaan. Viisaimmat ovat Suomessakin varoittaneet  Karjala- keskustelussa, että on turha vaatia sellaista, joka nousisi kohta Venäjän voimiestuessa palautusvaatimusten kohteeksi.
 
Yhdysvallat ja Euroopan johtajat asetettiin   tapahtuneen eteen. Vastatoimet ovat vaatimattomia julkilausumiin verrattavia lausumia, jotka eivät paljoa Venäjä- suurvaltaa  heilauta.
 
Suurvallan näkökulmaa kuvaa Putinin lausuma, jonka  mukaan N-liiton hajoaminen oli viime vuosisadan suurin  geopoliittinen katastrofi, jossa kaihertaa Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvien maiden menetys.
 
Suomessakin ovat voimistuneet Nato- jäsenyyden vaatimukset. Helsingin Sanomien kolumnissa päätoimittaja Niemen (16.3.) vaatimus ei koskenut enää pelkästään yleistä Nato- jänenyyttä , vaan pohditaan tapoja, kuinka liittyä Natoon. 
 
Venäjä- pelko on nostanut Suomessa Nato- jäsenyyden ja  varustautumisen kannatusta. 
 
Suomessa tulee tarkkaan harkita ja keskustella, minkälaisen viestin valtiojohto haluaa antaa Ukrainan- tapahtumista. Olisiko se oikea ja Suomen etujen mukainen linja, että hakisimme Nato- jäsenyyttä ja asettuisimme harkitusti etulinjaan vastaanottamaan Venäjän iskut?
Venäjä on mielestäni viestinyt, että he eivät tule katsomaan toimettomina, kun Suomi liittyy Natoon. Venäjä tulee esittämään  vastatoimet. Olisiko tällainen poliittinen linja Suomen edun mukainen ratkaisu? 
 
Eikö Suomessa tulisi Juho Kusti Paasikiven ja Urho Kekkosen muotoileman puolueettomuus- ja ystävällisyyspolitiikan pohjalta pyrkiä  Venäjän politiikan ja turvallisuustarpeiden ymmärtämiseen?  Venäjä pitää tällä hetkellä Nato-ratkaisua itseään vastaan suunnattuna toimena. Tämän takia Nato- jäsenyys olisi vihamielinen, Venäjä vastainen toimenpide. Se on  Venäjän tukinta Nato- ratkaisusta.
 
Se olisi etulinjapolitiikkaa, johon ei tule hurahtaa.
Suomen mahdollisuus on jatkaa Venäjä- ystävällistä politiikkaa ja huolehtia siinä  omasta puolustuksesta ja varustautumisesta tarpeen mukaan. Suomella on todella myönteisiä kokemuksia ystäväpolitiikan tuloksista. Venäjän mahdollisuudet teollisuuden ja kaupan alueella  ovat mittaamattomat. Tulee muistaa, kuten Urho Kekkonen sen määritteli,  ystävät on aina valittava läheltä ja viholliset, jos niitä  on ylipäätään valittava, mahdollisimman kaukaa. Se oli viisas ja kestävä neuvo pitkälle tulevaisuuteen!
 
Mikko Lund
 
 

Ei kommentteja: