Nato- ratkaisun sijasta Suomen on
suuntauduttava ystävyyspolitiikkaan Venäjän kanssa
Venäjän interventio Krimillä on
herättänyt hämmennystä ja suoranaista kauhua niin Suomessa kuin erityisesti
pienissä Baltia maissa. Kylmät väreet ovat kulkeneet selkäpiitä, kun olemme
nähneet uutiskuvia Venäjän erikoisjoukkojen operaatiosta Krimillä.Olemme
arvuutelleet, jääkö interventio tähän vai jatkuuko se Itä- Ukrainaan ja kenties
koko Ukrainaan. Länsi joutui tapahtunee tosiasian eteen. Venäjä kaappaa osan
naapuristaan. Tapahtunut ei ole YK:n käytösnormien mukaista. Euroopassa ja
muuallakin maailmalla esiin on noussut vanha Venäjäviha, “ryssäviha”. Sen luuli
jo sammuneen, mutta Venäjän toimet ovat sytyttäneet vanhan vihan elävään
roihuun.
Venäjä lahjoitti Krimin Ukrainalle
vuonna 1954. Sen takia ihmetystä herättää, mitä Venäjä Krimistä tahtoo. Ehkä
sotilastukikohdan lisäksi Venäjän kannalta on kysymys siitäkin, että
kommunistihallinnon lahjoittaessa Krimin ei se antanut sitä todellisuudessa pois
itseltään. Kremlin pitkä käsi valvoi Krimiä.
Silloin, kun Venäjä on heikko, on
helppo käyttää suurvallan heikkoutta hyväksi, mutta ennemmin tai myöhemmin
Venäjä palaa vaatimaan saataviaan. Viisaimmat ovat Suomessakin varoittaneet
Karjala- keskustelussa, että on turha vaatia sellaista, joka nousisi kohta
Venäjän voimiestuessa palautusvaatimusten kohteeksi.
Yhdysvallat ja Euroopan johtajat
asetettiin tapahtuneen eteen. Vastatoimet ovat vaatimattomia julkilausumiin
verrattavia lausumia, jotka eivät paljoa Venäjä- suurvaltaa heilauta.
Suurvallan näkökulmaa kuvaa Putinin lausuma, jonka mukaan N-liiton
hajoaminen oli viime vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi, jossa
kaihertaa Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvien maiden menetys.
Suomessakin ovat voimistuneet Nato-
jäsenyyden vaatimukset. Helsingin Sanomien kolumnissa päätoimittaja Niemen
(16.3.) vaatimus ei koskenut enää pelkästään yleistä Nato- jänenyyttä , vaan
pohditaan tapoja, kuinka liittyä Natoon.
Venäjä- pelko on nostanut Suomessa
Nato- jäsenyyden ja varustautumisen kannatusta.
Suomessa tulee tarkkaan harkita ja
keskustella, minkälaisen viestin valtiojohto haluaa antaa Ukrainan-
tapahtumista. Olisiko se oikea ja Suomen etujen mukainen linja, että hakisimme
Nato- jäsenyyttä ja asettuisimme harkitusti etulinjaan vastaanottamaan Venäjän
iskut?
Venäjä on mielestäni viestinyt,
että he eivät tule katsomaan toimettomina, kun Suomi liittyy Natoon. Venäjä
tulee esittämään vastatoimet. Olisiko tällainen poliittinen linja Suomen edun
mukainen ratkaisu?
Eikö Suomessa tulisi Juho Kusti
Paasikiven ja Urho Kekkosen muotoileman puolueettomuus- ja
ystävällisyyspolitiikan pohjalta pyrkiä Venäjän politiikan ja
turvallisuustarpeiden ymmärtämiseen? Venäjä pitää tällä hetkellä Nato-ratkaisua
itseään vastaan suunnattuna toimena. Tämän takia Nato- jäsenyys olisi
vihamielinen, Venäjä vastainen toimenpide. Se on
Venäjän tukinta Nato- ratkaisusta.
Se olisi etulinjapolitiikkaa, johon
ei tule hurahtaa.
Suomen mahdollisuus on jatkaa
Venäjä- ystävällistä politiikkaa ja huolehtia siinä omasta puolustuksesta ja
varustautumisesta tarpeen mukaan. Suomella on todella myönteisiä kokemuksia
ystäväpolitiikan tuloksista. Venäjän mahdollisuudet teollisuuden ja kaupan
alueella ovat mittaamattomat. Tulee muistaa, kuten Urho Kekkonen sen
määritteli, ystävät on aina valittava läheltä ja viholliset, jos niitä on
ylipäätään valittava, mahdollisimman kaukaa. Se oli viisas ja kestävä neuvo
pitkälle tulevaisuuteen!
Mikko Lund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti