Politiikkaa kristillisyyden valekaavussa

Politiikkaa kristillisyyden valekaavussa

 

 

Suomen politiikan kummajainen on Kristillisdemokraattinen puolue. P

uolue on profiloitunut yhteiskunnallisia asioita kristilliseltä arvopohjalta hoitavaksi yleispuolueeksi. Puolue kosiskelee äänestäjiä kristillisyydellä ja moralismilla. Tämän on herättänyt ihmettelyä ja kummastusta. Mitä järkeä on siinä, että kristittyjen pitäisi toimia omassa puolueessa? Eikö kristittyjen pitäisi toimia kaikissa puolueissa?  Tähän viittasi  jo 1960-luvulla arkkipiispa Martti Simojoki ja  arvosteli kristillisdemokraatteja sanomalla, että kristittyjen tulee vaikuttaa kaikissa puolueissa. Kaikki myöhemmätkin arkkipiispat ovat olleet samalla kristillisellä kannalla.

 

 

Kristinuskon ja puolueohjelmien yhdistäminen epäilyttää. Puolue ei ole onnistunut valtaamaan yhteiskunnan suurten joukkojen kannatusta. Puolue sai eduskuntaan vuonna 2011  6 kansanedustajaa  noin reilulla 118 000  äänellä.  Se on jäänyt apupuolueeksi, joka on tehnyt useita  vaaliliittoja  niin keskustan kuin perussuomalaisten  kanssa.

 

Puolueen periaateohjelman mukaan Suomen Kristillisdemokraatit r.p. kannattaa ekologista ja sosiaalista markkinataloutta. Kristillisdemokraattien mukaan yhteiskunnan tulee turvata perustarpeet kaikille, mutta toisaalta ihmisten täytyy kantaa vastuuta omasta elämästään.
Lisäksi kristillisdemokraattien ohjelmassa korostuvat kristinusko politiikan lähtökohtana, perhekeskeisyys sekä vastuullinen vapaus. Puolue esimerkiksi puolustaa perhekäsitystä, jossa avioliitto on ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto. Puolue vastustaa homojen ja lesbojen parisuhteiden rekisteröintiä sekä naisparien ja yksinäisten naisten hedelmöityshoitoa. Puolueen mukaan abortti tulee sallia vain, jos raskaana olevan naisen henki on vaarassa.

Puolue perustettiin 1950- luvun lopussa professori  Paavo Päivinsalon kotona   vastareaktiona seksuaalimoraalin ja alkoholipolitiikan vapautumiselle, aborteille, kristinuskon yhteiskunnallisen vallan heikkenemiselle ja kulttuurin maallistumiselle. Perustajien mielestä muut puolueet olivat lipsuneet kristillisten ja perinteisten arvojen tinkimättömästä puolustamisesta.
Päivi Räsänen (2004-) tuli puolueen puheenjohtajaksi  ja on siirtänyt puolueen toimintaa kaksi piirua  Suomen vanhoillisimpaan suuntaan. Puolueen kannatus oli laskenut, vielä alkusyksystä 2010 ennustettiin puolueelle   rökäletappiota huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa.Tällöin Päivi Räsänen esiintyi jyrkästi TV2:n Homoilta-ohjelmassa saaden kymmenettuhannet suvaitsevat ihmiset eroamaan kirkosta, mutta samalla  sadat vanhoillisimmat liittymään Kristillisdemokraatteihin.
Vuoden 2012 syksyn kohu-uutinen oli, kun sisäministeri Päivi Räsänen (kd)  valitsi  ohitse muiden pätevämpien hakijoiden puoluetoverinsa Päivi Nergin kansliapäälliköksi. Nergin ansio oli, että hän on ollut kristillisdemokraattien vaaliehdokkaana ja keskeisessä luottamustoimessa “viidennessä herätysliikkeessä”, johon myös Räsänen kuuluu.
Räsänen sivuutti  eli syrji  pätevämpiä hakijoita. Päteviä ja kokeneita hakijoita  olivat  mm. sisäasiainministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaa, maahanmuuttoviraston ylijohtajaa Jorma Vuorio ja EU:n rajaturvallisuusviraston pääjohtaja Ilkka Laitinen.
Yleisellä tasolla on näin: Kristillisyyttä ei pidä sotkea yhteiskuntapolitiikkaan eikä virantäyttöön!  Politiikan ei pidä sivuuttaa pätevyyttä ja kokemusta!   Kun näin on kuitenkin tapahtunut, on siinä kristillisdemokraateilla kestämistä !
Päivi Räsänen heittäytyi asiassa marttyyriksi. Poliittiseen virkanimitykseen ei olisi saanut puuttua. Hän ei ole tehnyt  poliittista virkanimitystä. Mutta mistäs siinä oli sitten kysymys, kun poliittisilla ansioilla sivuutettiin pätevämmät hakijat.
Missä on ministerin yhteiskuntamoraali?

Mikko Lund