VIHREIDEN VILPITTÖMYYS JA SIVISTYKSEN
PUOLUSTUS
HUOLELLINEN HUOLETTOMIEN
JOUKOISSA
Virkamiesten
auktoriteettiuskossa olevat valtuustotoverini ovat viimeaikoina
esiintyneet julkisuudessa huolestuneina kaupungin säästöjen vuoksi.
Budjettivaltuustossa puheenvuorot suunnattiin yleisölle eikä
itse vakavan taloustilanteen käsittelyyn. Puhuttiin pötyä ja puolitotuuksia
pöntöstä. Kaikkien tiedossa piti olla kaupungin talouden suoranainen sakkaus.
Viimeksi sitä todisti yksityiskohtaisesti kuntaliitosselvityksen talousosio. “Talouden sopeuttaminen edellyttää tiukkaa menokuria ja rakenteellisia uudistuksia, joilla on vaikutusta myös palveluihin.” Näin siitäkin huolimatta, että kolmen kunnan liitos toteutuisi! Kriisikuntakriteereistä liputtaa ylisuuri lainasalkku, suhteellinen velkaisuus ja hyvin alhainen omavaraisuusaste (n.32 %). Ja kaikkien tiedossa piti olla sekin, että vuosikausia oli kikkailtu järjestelemällä tilinpäätöksiä kriteerien täyttymisen välttämiseksi.
Paine veroprosenttiin on kahden suuruusluokkaa, tulovaje euroissa n. 10 milj/vuosi. Tälle vuodelle toteutetut säästöt verrattuna tarpeisiin on hyttysen surinaa! Korvissa kuluu pian korppien raakuntaa, kun oikeamittaisia säästöjä aletaan tehdä.
Talousarviossa väännettiin lillukanvarsista. Entistä menotasoa puolusteltiin, jonkun valtuutetun (Nummela) mielestä ei olla vielä kriisikunta, velka ei ole ollut syömävelkaa (Hirviniemi) ja kriisikuntaimagoa on varottava (Aittola).
Oli varmaan kollegoilta unohtunut, että kriisikuntakriteerit eivät ole talouden tasapainon ohjausväline, vaan valtion viimekäteinen keino turvata kansalaisten peruspalvelut. Ne paljastavat valtion “käsiohjaukseen” otettavan kunnan, joka huolettomalla taloudenpidollaan vaarantaa kuntalaisten oikeudet. Jokainen velkaeuro on tuleville veronmaksajille siirrettyä veronmaksua, mutta myös päättäjäsukupolven mahdollisuus maksattaa muilla omaa elintasoaan. Se olkoon muistutuksena kollegoille politiikan moraalista.
Pitkiä perusteluja on nähty julkisuudessa, viimeksi vihreiden ryhmäpuheenvuorona (AP 8.1.) Ollaan topakasti perustelemassa peruspalvelujen laajaa kirjoa. Tärkeitä kaikki eikä niitä missään tapauksessa säästöt saa koskettaa! Arvokeskustelut käydään vihreiden mielestä valtuustoryhmien kesken vasta keväällä taloustoimikunnassa, leikkaukset ja rakenteelliset muutokset tehdään vasta sitten. Muistutan, että jokainen päätös valtuustossa on ollut arvokeskustelua ja niiden synkkää jälkeä nyt on korjattava taloudessa .
Odotelen vihreiden avauksia! Hyvä - viimein tunnustetaan valtuuston piirissä tulojen riittämättömyys. Kaiken päätetyn hyvän rahoittamiseen tulot eivät riitä edes mahdollisen kuntaliitoksen toteutuessa. Sekään ei käy keppihevoseksi välttyä saneeraukselta. Tämä on tarpeen taloustoimikunnassa tiedostaa, sekin, että sopeuttamisen suureen mittaluokkaan säästöt eivät yksin riitä - vaaditaan syviä rakennemuutoksia ja taseomaisuuteen kajoamista.
Olen ollut varoittaja ylisuurista investoinneista ja velkaantumisesta ja joutunut toimimaan oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Yksinäisen suden asema valtuustossa ei ole ollut kehuttava. Eristäminen ja parjaaminen on viimein nähty aiheettomaksi. Jo kauan sitten asiantuntijoiden kirjalliset varoitukset päättäjille oli tarkoitettu kaikille! Omalta osaltani syvennyin niihin ja otin todesta.
Olin varoitusten ääni valtuustosalissa, mutta sitä ei kuultu. Poliitikon on uskallettava toimia monin keinoin. Taloustoimikunnan työtä odotellessa ennalta varottajan osa on hyvässä uskossa olevien/"helppoheikkien" joukossa jatkossa mukavampi kantaa. Valitettavasti päättämättömyyden ja epärealistisen taloudenpidon raskaat lunnaat on jo sälytetty veronmaksajien niskaan. Tämä on surullista, mutta niin totta.
Mikko Lund

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti