Vanhuspalvelulaki tulee tarpeeseen

Vanhuspalvelulaki  tulee  tarpeeseen

 

 

 

Pidän lain säädöksistä merkityksellisimpänä velvoitetta  perustaa jokaiseen kuntaan ikäihmisten neuvosto. Vanhusten ASIAT OVAT  RETUPERÄLLÄ. Laitospalveluista on huolehdittu yleensä hyvin. Laadussa on ollut huomautettavaa. Mutta todellinen kitinän paikka on kunnasta kuntaan avopalvelujen kehittymättömyys. Raha on kulunut laitoshoitoon, mutta avopalvelujen kehittämisestä on puuttunut ideat ja resurssit. Ehkä nyt ikäihmisten neuvostojen kautta vanhusten asioiden hoitoon saadaan uutta puhtia ja painopistettä ennaltaehkäisyyn.

 

Valtio laskee selviävänsä vanhuspalvelulain voimaanpanosta satsaamalla siihen kaikkiaan 80 miljoonaa markkaa, joista 27 miljoonaa sekä tänä että ensi vuonna ja loput seuraavana vuonna. Kunnilta valtio edellyttää valtionavun vastapainoksi yhteensä noin 70 miljoonan euron satsausta siirtymäaikana.
Vanhuspalvelulain toteuttamiseen tarkoitetut rahat eivät kuitenkaan ole korvamerkittyjä, vaan osa kunnan saamaan valtionapupottia. Kunnan asia on, miten se potin jakaa. Tänä vuonna rahat on monissa kunnissa jo  käytetty muihin tarpeisiin.

Kun valtio edellyttää, että vanhusasiat tulevat kunnissa kuntoon, niin parina seuraavana vuonna vaaditaan kuntien budjeteissa selvästi nykyistä enemmän rahaa vanhuspalveluiden kehittämiseen.

Yksi uuden lain painopistealueita on, että kunnissa pitäisi siirtää ikäihmiset laitosasumisesta tehostettuun palveluasumiseen  ja avohuoltoon. Suunnitelmia periaatteen toteuttamisesta tehdään parhaillaan.

Siirtäminen laitoksessa makuuttamisesta kodinomaisempaan asumiseen on   erittäin kannatettava lähtökohta. Eri asia tietysti on, jos vanhus on niin sairas, että hän ei selviä muualla kuin sairaalassa.

Näihin tapauksiin on yhtenä keinona on väläytelty omaishoidon tehostamista. Kunnat ovat viime vuosina vähentäneet omaishoitajille maksettavaa tukea, joten siitäkään ei ole käytännön ratkaisuksi. Ei ole järkevää näännyttää omaishoitajia työtaakan alle.

Uuden lain toteutuminen vaatii satsausta osaavaan henkilöstöön ainakin palvelutarpeen arvioinnissa, palvelusuunnitelman teossa sekä opastuksessa ja ohjauksessa. 

Laki takaa  avun  määräajan kuluessa sen jälkeen, kun palvelutarve on todettu. Kielteisistä päätöksistä voi valittaa.
Väestön ikääntyessä ulkopuolisen tuen ja avun tarve kasvaa. Riihimäellä vuonna 2012 säännöllisen kotihoidon piirissä oli 10,4 prosenttia 75- vuotta täyttäneistä. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa oli  4,5 prosenttia ja omaishoidon tuen piirissä 3,9 prosenttia. Perusturvan tavoitteena on, että yli 75- vuotiaista 13- 14 prosenttia saisi säännöllistä kotihoitoa.

Toivottavasti uusi laki ikäihmisten neuvostoineen  kykenee lisäämään vanhustyön resursseja ja painopistettä siihen, että vanhukset selviävät saamansa tuen avulla kotonaan mahdollisimman pitkään.

Mikko Lund