Herätys riihimäkeläiset!
Riihimäen kaupunki joutuu pikapuolin antamaan lausuntoa Sote-
ratkaisusta. Riihimäkeä ollaan sovittamassa Tampereen Yliopistollisen sairaalan
ja nykyisen Hämeenlinnan Keskussairaalan palvelusten piiriin. Kaupunginjohto on
ajamassa tätä perinteistä mallia. Luottamushenkilöt siunaavat virkamiesten
heikon esityksen. Yhden häiriötekijän tähän tarjoaa Sote- lausunnolta
edellytettävä kaupunkilaisten mielipiteen selvittäminen. Oikea osoite ei ole
Hämeenlinna ja Tampere, vaan Hyvinkää ja HUS.
Minä uskon kaupunkilaisten valitsevan Hyvinkään ja HUS:in
palvelut. Ne ovat lähempänä. Ne ovat laadukkaammat palvelut kuin
Hämeenlinnassa ja Tampereella. Riihimäen aluesairaala on ajettu alas.
Hyvinkään aluesairaala on 15 kilometrin päässä. Hämeenlinnan Keskussairaala on
40 kilometrin päässä. Kanta- Hämeen keskussairaala on suurissa
talousvaikeuksissa ja sillä on suuria vaikeuksia osaavien ja kyvykkäiden
lääkärien palkkaamisessa. Lain mukaan kaupunkilaiset voivat valita
terveyspalvelunsa.
Yllytän kaupunkilaisia äänestämään Hyvinkää- Hus- palvelujen
puolesta! Se on ääni tulevaisuuden puolesta! Riihimäkeläisten on syytä varautua
siihen, että kovinkaan moni luottamushenkilö ei ymmärrä asettua tälle kannalle!
Mikko Lund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti