maanantai 21. syyskuuta 2015

Tiedätkö mihin pääministeri Juha Sipilän ( kesk) hallitus vie meidät?

Tiedätkö mihin pääministeri Juha Sipilän ( kesk) hallitus vie meidät?


Asetan tällaisen kysymyksen ja kutsun Sinua samalla vakavasti pohtimaan, mihin keskustan puheenjohtaja , pääministeri Juha Sipilän hallitus oikein on viemässä Suomen ja suomalaiset. Minä tarkastelen asiaa en populististen puheiden ja aikomusten perusteella, vaan tekojen ja puheiden analyysin perusteella.  Sipilä on rakentamassa Suomesta  jopa keskustapuolueen ohjelmien vastaista luokkayhteiskuntaa  ja lopputuloksena on hyvinvointivaltion ajaminen alas. Onko keskustalla  ja Suomella tähän varaa?  Tätäkö  halutaan?

Tätä johtopäätöstä tukee  hallituksen lakipaketti työehtojen heikentämisestä. Hallitus on varautunut leikkaamaan ylityökorvauksia ja muita työehtosopimuksissa hyväksyttyjä ehtoja. Hallitus toimii suoraan työnantajien etujen ja toiveiden mukaisesti  ja haluaa syrjäyttää ay- liikkeen toimijana ja neuvottelu-kumppanina. Esitys johtaa ja johtaisi  työsopimusten yleissitovuuden romuttamiseen ja   luokkasuhteiden  kärjistymiseen  työn ja pääoman välillä. Työmarkkinajärjestöjen keskinäinen ja myös hallituksen kanssa tapahtuva yhteistyö on olennainen osa toimivaa hyvinvointivaltiota. 

Esitys johtaisi myös  yhteiskunnan heikompiosaisten kurittamiseen. Kun työehtoja ja palkkoja huononnettaisiin, pienipalkkaiset ihmiset  sysättäisiin yhä enemmän  sosiaalituelle. Ihmiset joutuisivat yhä enemmän sosiaalimenojen varaan samalla kun niistäkin säästettäisiin, jolloin  ihmiset  joutuisivat  avun tarpeen  ja niukkenevien tukien ristiriitaan. Hyvinvointivaltion perusta  murenisi. Enää ei ole takuuta siitä,  että kaikista pidetään huolta

Pääministeri Juha Sipilä tuntee henkilökohtaista kiinnostusta verosuunnitteluun. Mitä siitä on odotettavissa?  Sipilän ikioma löytö ja julkilausutusti pääministeri Sipilän 100-prosenttisesti tukema eli ex-julkikokoomuslainen ja myös yksinomaan ent. sveitsiläinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ymmärtää   - ja siis ilman ensi vuodeksi SSS-hallituksen suunnittelemaa veronkiertäjien riemuvuotta  - asianmukaisesti "kotouttaa" veronmaksun piiriin verokeidasyhtiöyhteyksillään  Suomen valtiolta pimitettyjä liiketuloja.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä. Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua. Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen. Liikenne- ja viestintäministeri kuitenkin kertoo jättäneensä eroilmoituksen hallitusjäsenyydestä jo toukokuussa 2015.

Mikä on ministeri Bernerin moraali  ja mitä hän salailee  pääministerin suojelemana?  Mainintaa veroparatiisiyhtiön hallituksen jäsenyydestä ei löydy. Siitä ei kerrota Bernerin kotisivulla. Sitä ei lue valtioneuvoston sivulla. Siitä ei ole mainintaa ministerin kesäkuussa jättämässä sidonnaisuus-ilmoituksessa,  vaikka Ylen tietojen mukaan Berner listataan vielä syyskuussakin luxemburgilaisyhtiön hallituksen jäseneksi Luxemburgin kaupparekisterissä.
Anne Berner väittää itse jättäneensä eroilmoituksen yhtiön hallituksen jäsenyydestä toukokuussa. Hän oli siis joka tapauksessa veroparatiisiyhtiön kovassa ytimessä ainakin vielä vaalien jälkeen – tultuaan jo kansanedustajaksi.

Tämä vain yksi konkreettinen esimerkki   osoittanee, että  SSS- miesten ja naisten puheet  ovat paljossa paksua  mutta kaunisteltua satua  ja teot kertovat, mihin pyritään.

Toinen juttu on sitten hallituksen suunnitelmat, että    ensi vuoden ajan jopa törkeästä veropetoksesta selviäisi pelkällä veronkorotuksella, jos ilmoittaa verottajalta salaamansa tulot ja varat. Katumuslaki saattaisi rikkoa kansalaisten yhdenvertaisuutta, sanovat lakiehdotusta arvostelevat oikeusoppineet.

Hallitus valmistelee lakia, jonka avulla välttää rikostuomion verorikoksista, jos ilmoittaa oma-aloitteisesti verottajalta kätkettyjä tulojaan ja varojaan. Lain tavoite on saada ulkomailla rahojaan piilottelevat suomalaiset tuomaan ne verotuksen piiriin Suomessa.

Katumuslaki olisi voimassa vain ensi vuoden ajan. Se koskisi myös perintö- ja lahjaverotusta.

Määräaikainen laki tarjoaisi syytesuojan jopa törkeän veropetoksen tunnusmerkit täyttävästä tulojen kätkemisestä. Maksimirangaistus siitä on neljä vuotta vankeutta. Laki olisi Suomessa poikkeuksellinen.

Hallituksen politiikka  rikkoo paljossa yhdenvertaisuutta ja lisää eriarvoisuutta  ja  kiristää yhteiskunnallista  ilmapiiriä, kuten nyt on  käynyt  ay- liikkeen perjantaisen suuren mielenilmaisunkin todistamana.  Vastatoimena ay- liikkeessä on jo ehdotuksia suurista palkankorotuksista ja jopa yleislakosta  seuraavan työsopimusneuvotteluiden aikaan. Palkkatyöläiset ja muu köyhälistö ei halua  itsensä kusettamista. He haluavat olla tasa-arvoisia yhteiskunnan toimijoita ja vaikuttaa mitä yhteiskunnan pöydissä päätetään niin työehdoista kuin sosiaaliturvasta.

Kysymys on täysin luonnollisesta vastareaktiosta  siihen, kun yhteiskunnan normaalit pelisäännöt hylätään ja kun hallitus alkaa  sanella asioita. Hallituksen esitys on kuin suoraan työnantajien pöydältä. Kyllä se kiukkua  ja suuttumusta nostaa!

Onko keskustalla ja muilla hallituspuolueilla  varaa tähän?  Vaaleissa ja sen jälkeen mielipidemittauksissa voidaan jokin aika olla johdossa  ja harjoittaa valittua sanelupolitiikkaa , mutta se tiedetään, että sieltä voidaan tulla alas. Perussuomalaisille on jo näin käynyt, kannatus katoaa. Muille hallituspuolueille voi käydä samoin.  Kehitystä voi jouduttaa hallituksen  harjoittama politiikka.  Ihmiset seuraavat asioita ja ovat valmiit reagoimaan  siihen. Ollaanko nyt keskustan johdolla  ja muiden hallituspuolueiden siunauksella romuttamassa  suomalaisen yhteiskunnan sopimusjärjestelmä?  Järjestelmässä työehdot  ja palkat ovat olleet   olennainen osa  toimivaa ja  yhteisymmärrykseen perustuvaa  hallitsemistapaa. Onko tälle realistisesti vaihtoehtoja?

Lähiaikojen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen päätöksistä nähdään, mihin Suomi on matkalla. Todella pahalta näyttää!

Mikko Lund

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kumpi vetää pitemmän korren: Sipilän hallitus vai ay- liike?

Kumpi vetää pitemmän korren: Sipilän hallitus vai ay- liike?


Sipilän hallituksen kolme  puoluetta keskusta. kokoomus ja perussuomalaiset  ovat paistatelleet julkisuudessa ensimmäiset sata päivää. Se on eittämättä ollut tyypillistä uuden hallituskauden viehätystä. Myönteistä palstatilaa on tullut ja yhteistyön nimiin on vannottu. Yhteistyö  on sujunutkin tavattoman hyvin. Mutta entä sitten, kun arki kävelee vastaan, kuten ensi perjantaina.

Yleisesti on pelätty, että perussuomalaiset tulevat olemaan  ongelma hallitustyössä. On epäilty, että he eivät pysy hallitusohjelman takana.  Suuri on ollutkin yllätys. kun mitään perussuomalaisten irtiottoja tai erimielisyttä ei ole tullut  esiin. Jos yksimielisen julkisivun takana on kuplinut, niin erimielisyydet on lakaistu siististi maton alle. Enemmän katetta perussuomalaisten politiikan arviointiin onkin saatu  Sipilän hallituksen politiikasta.

Yleistä arviota  perusuomalaisten hallitustaipaleesta  on   alkanut varjostaa    yhä  yksilöidymmin puheet perusuomalaisten teoista Sipilän hallituksen politiikassa:  Perussuomalaiset  on nimetty takinkääntäjiksi!
Puheet vaalien aikaan ovat olleet yhtä ja nyt hallituksessa toista.

Katetta tälle johtopäätökselle antaa erityisesti  pakolaiskysymys sekä  Sipilän hallituksen yleinen  politiikka.  Pakolaiskysymyksessä  Soini on vaivautunut ainoastaan lausumaan, että ” turvapaikkapolitiikkaa tehdään pää kylmänä ja sydän lämpimänä”.  Muuta lausuntoa ei ole saatu, vaikka kenttä on puhunut tiukastikin   pakolaisia vastaan. Soinin puheet vaalien aikaan on nähty täysin toiseksi  kuin ministeriauton takapenkkiläisen kommentit pakolaispolitiikkaan tai Sipilän hallituksen säästöpolitiikkaan.

Sovittamattoman  ristiriidan on tuonut esiin hallituksen säästötoimet. Hallitus ilmoitti leikkaavansa palkansaajien ylityökorvauksia, pitkiä lomia ja muita työsuhteen ehtoja, joista normaalisti normaaliaikana  sovitaan  työmarkkinajärjestöjen kesken. Nyt työmarkkinajärjestöt sivuutettiin yksipuolisesti.

SAK, Akava ja STTK  ovat ilmoittaneet   vastustavansa hallituksen leikkausesityksiä. Hallituksen suunnitelmat on nimetty pakoksi ja kiristykseksi. Ensi perjantai on toiminta-päivä, jonka menetykset työnantaja EK on arvioinut  400 miljoonaksi euroksi. Mielenilmaisu pysäyttää 60 paperi- kartonki- ja sellutehdasta. 50 000 jäsenisen AKT:n  työnseisaus pysäyttää liikenteen lähes täysin! Laajassa mitassa myös koulut ja päiväkodit  voivat olla suljettuja.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala todistaa liittonsa tuntoja, ettei ”hallitus jättänyt meille muuta mahdollisuutta” !

Kyllä Sipilän hallituksen toimet ovat olleet tavattoman amatöörimäisiä. Niistä on puuttunut tasavertainen neuvotteluote ja -henki. Yhteiskuntasopimuksesta neuvoteltiin, mutta kun se  kariutui, hallitus alkoi yksipuolisesti näyttää, että he sanelevat ja  päättävät eduskuntaenemmistöllä. Se oli kuin sodanjulistus ammattiyhdistysliikkeelle, jonka ei ole tarvinnut alistua Suomessa edes työnantajien saneluun.

Hallitus on velkaantumiskehityksen vanki. Velkaantumisen taittamispuheesta huolimatta velkaa otetaan 5 miljardia euroa ensikin vuonna. Ehkä  ay- liike ei ole täysin tiedostanut velkaantumiskehityksen vaaroja ja samalla uskotaan talouskasvun hoitavan velkaongelman. 

Kansa näyttää ajattelevan Sipilän toimista kuin savolaismies, ”en ole puolesta enkä vastaan vaan päinvastoin”. Iltasanomien Taloustutkimuksella tekemän tutkimuksen mukaan erittäin tai melko tyytyväisiä hallitukseen on enää vain alle puolet, 47 %. Hallituksen suosio on karisemassa, erityisesti se on laskussa perusuomalaisten keskuudessa.

Nyt sitten katsotaan  kenen perse kestää tätä kyytiä. Minä olen varma. että  ay- liike ei ole vain historiaa, niin kuin kokoomusnuorissa on toivottu. Näilläkin mielenosoituksilla ay- liike osoittaa, ettei sitä voida noin vain sivuuttaa.  Yhteiskuntasuhteiden tietoinen kärjistäminen ja  tulehtuminen  tekee hallituksenkin vaelluksen vaikeaksi  ellei peräti mahdottomaksi.  Jo nyt ay- liikkeessä vastatoimena  puhutaan reiluista palkankorotuksista ja jopa yleislakosta. Vaalikaudenkin mittaan yksipuolinen sanelu  ja määrääminen ei tule tuomaan tulosta. Tällaisen politiikan harjoittaminen tulee syömään erityisesti perussuomalaisten kannatusta, mutta se voi yllättävästi  peräti kaataa Sipilän hallituksen. Perussuomalaisten kannattajat ovat laajasti tyytymättömiä  Sipilän hallitukseen.

Mikko Lund






perjantai 11. syyskuuta 2015

Riihimäen päättäjät viimeisen vaihtoehdon edessä

RIIHIMÄEN PÄÄTTÄJÄT VIIMEISEN VAIHTOEHDON EDESSÄ

Pettäjän retoriikka  paljastuu




Lähtökohtaisesti on niin, että tilinpäätös kunnassa on tarkoitettu kertomaan ensisijalla rahoituslaskelmalla kunnan kyvystä rahoittaa velvoitteensa, ts. rahoittaa käyttötalousmenot ja velan hoito. Oikeamääräisillä poistoilla varaudutaan vuosittain korjausinvestointien rahoittamiseen. Ylijäämä/alijäämä ei ole itsetarkoitus, vaan tavoitteena on kunnan vakaa rahoitusasema ja kyky vastata velvoitteistaan.

Sitä ei  Riihimäen kaupungin valtuusto poliittisessa tarkoitushakuisuudessaan ole halunnut ymmärtää!

Tässä on mennyt kaupunginvaltuustolta puurot ja vellit sekaisin - tulosta on haluttu manipuloida poistoilla ylijäämän osoittamiseksi. Samaan päämäärään on pyritty myös muilla toimenpiteillä - konsernin sisäisillä tasekaupoilla ja  organisointimuutoksilla julkisesta yksityiseksi. Muutokset ovat tuoneet taseeseen "tuulen tuomia tuloja" ei rahaa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajakin on taannoin eräässä AP:n kirjoituksessaan todennut, että tilinpäätösjärjestelyissä kaikki voitava alijäämän välttämiseksi on  jo tehty.

Kaupunki on tietoisesti ja tarkoituksellisesti  manipuloinut poistoja noin 30 miljoonan edestä vuodesta 2009. Tällä sumutuksella korjausinvestointeja on jätetty rahoittamatta yli yhden veroprosentin vuosittaisen tuoton (n 5 miljoonaa euroa) verran vuodesta 2009 alkaen.

Seurauksena on ollut velkakannan jatkuva kasvu emokaupungin ja tytäryhtiöiden taseissa. Yksistään kaupungin 120 miljoonan veloista (lainakanta noin 4000 euroa/asukas) voi tasekikkailun arvioida johtaneen velkakannan kasvuun neljänneksen verran. Velkaa on siirretty konserniin ja konsernin velka on jo yksistään 178 miljoonaa euroa, 6087 euroa / asukas.

Suurin syyllinen tähän kehitykseen on Riihimäen kaupunginjohtaja. Luottamushenkilöt luottavat vallitsevaan mantraan: Riihimäellä kaikki hyvin!

Tulevaisuuden suuri kysymys onkin, miten kaupunki rahoittaa käyttötalouden  (käyttömenot )noin 170 miljoonaa, infran korjaustarpeet ja velkasalkun hoidon  varsinaisilla tuloilla.  Verotulot ovat vain noin 117 miljoonaa euroa. Leikkaukset ovat välttämättömiä, mutta poliittinen tarkoituksenmukaisuus ei niitä hyväksy, vaan siirtää ja siunaa, että aika hoitaisi kaiken.

Mitä on tehtävä  talouden tasapainottamiseksi?

Menoja pitäisi leikata, sillä se olisi ensisijaista talouden tasapainottamisessa.

Tasapainotusta ei hoideta millään omarahoitteisella tempulla - veropotin oletettavissa oleva hidas kasvu tulevaisuudessa johtaa vain syömävelan osuuden kasvuun  ja poliitikot siirtävät  potin  lasten ja lastenlasten maksettavaksi.

Päättäjille ei jää  käteen  kuin pettäjän ikiaikainen retoriikka. Kehitetään ja panostetaan kasvuun – ja lisätään  velan ottoa. Siksi uskotellaan kaupunkilaisille jatkuvasti  parempien aikojen olevan tulossa niin, että joku voi vielä uskoa  hyvän talouden ja kasvun retoriikkaan!


Mikko Lund







maanantai 7. syyskuuta 2015

Tilinpäätöksen oikausu vaatii rehellisyyttä


Tilinpäätöksen oikaisuun tarvitaan rehellisyyttä


Riihimäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja  Pertti Mäkelä (kok) asettuu tietoisesti kaupunginjohdon aisan kannattajaksi tiilinpäätöskiistassa. Se ei ratkea tiedotus-välineissä. OIKEUDELLINEN pääkysymys on jo ratkaistu Hämeenlinnan  hallinto- oikeudessa ja Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Nyt yksi jos toinenkin puhuu tässä asiassa aidan sijasta seipäistä. Tähän kategoriaan asettui myös Pertti Mäkelän uutiseksi taitettu kirjoitus 26.8  Aamupostissa.

Kiistan tilinpäätöstä 2012 ei saada lailliseksi, ennen kuin sen perustana oleva poistosuunnitelma korjataan. Taannoinen poistosuunnitelman muutos on ollut selvä tulosmanipulaation väline.  Poistoja oli tietoisesti hilattu alas, niin alas, että tilinpäätös ei enää antanut riittäviä ja oikeita tietoja kaupungin  taloudellisesta asemasta.

Oikeustaistelua tärkeämpää on  kaupunkilaisten tietää, että on kyse lähes 30 miljoonan euron sumutuksesta. Korjausinvestointeja on jätetty tietoisesti  rahoittamatta  vuosittain yli yhden veroprosentin tuoton verran  vuodesta 2009 lukien.  Mäkelä vaikenee asiasta ja vaikertelee kaupungin huonoa rahoitustilannetta. Hän ei rohkene kertoa, että  tämä operaatio on yksi syy kaupungin ylivelkaantumiseen.

 Mäkelä  mm. tarkastuslautakunnan puheenjohtajana  on ollut mukana  kaupunginjohdon tässä pelissä  ja erityisesti operaatiossa, jolla allekirjoittanutta ryhdyttiin savustamaan ulos tarkastuslautakunnan puheenjohtajan luottamustehtävästä.  Kyllä minä sen ymmärrän, kun uskalsin olla eri mieltä ja vielä valitin!

Yhtä kaikki  jäävi puheenvuoro, johon Aamuposti on lyönyt objektiivisen asiantuntijan leiman ja pannut muut kommentoijat mielipidepalstan raameihin. Vallan vahtikoira on paljastunut itse asiassa sylikoiraksi. Tunnen asianosaisuutta jutussa, mutta en ole saanut mediassa tasavertaista kohtelua .


Toinen kysymys on sitten esittelevän virkamiehen, kaupunginjohtajan ja tilintarkastajan esteellisyys. Miten heistä on  paljastamaan tosiasiat ja korjaamaan tilinpäätöstä, jonka virheisiin he ovat itse syypäitä.

Kaupunginhallituksen asenteella ”me korjaamme vain tilinpäätöstä”  provosoidaan taas uusi valitus, jonka seurauksena on pitkään jatkuva laittomuuden tila ja vuosien tilinpäätökset pysyvät avoinna ja vailla lainvoimaa.

Ei kai tätä haluta?

Nyt  Riihimäki tarvitsee ennen kaikkea rehellisyyttä. Tosiasiat on rahoituskriisissäkin  tunnustettava. Mikään poliittinen ryhmä ei pääse tätä karkuun. Vastaan tulee varmasti karhu  tai  se  paha hukka!

Mikko Lund


maanantai 24. elokuuta 2015

Puhuttaisiinko itse asiasta?

Kaupunginhallituksen puheenjohtajien Tommi Rädyn  (sd) ja Riitta Takalan (kok)kirjoitus 21.8.  Aamupostissa vääristelee tarkoituksellisesti Hämeenlinnan hallinto- oikeuden päätöstä. HE  puolustavat manipulaatioksi tarkoitettua poistosuunnitelmaa . He väittävät, että hallinto- oikeus ei “olisi pitänyt poistojen määrää ja siten tuloslaskelmaa tai tasetta virheellisenä tai lainvastaisena”. Väärin!

Hämeenlinnan hallinto-oikeus totesi 19.2.2015 , että tilinpäätöksen 2012 ei ole katsottava antavan riittäviä ja oikeita tietoja kunnan toiminnasta ja taloudesta. Tämä riitti tuomioistuimelle kumoamaan kaupunginvaltuuston päätöksen tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä. Oikeuden tehtävä ei ole antaa ohjausta eikä perusteluilla ole oikeusvoimaa.

Hallinto- oikeus totesi tuomiolauselmassaan että vuonna 2012  hyväksytty poistosuunnitelma on merkinnyt poistojen määrän merkittävää alenemista ja osaltaan johtanut keskimääräisten suunnitelman mukaisten poistojen ja keskimääräisten investointien merkittävään erotukseen. Tässä keskeinen syy siihen, että tilinpäätös ei anna oikeaa kuvaa.

Kuntaliiton lausunnossa, jota ei kuulemistilaisuudessa  läsnä olleen lakimiehen mukaan ei ole muutettu. todettiin mm. että poistosuunnitelma poikkeaa  hallinto- oikeuden päätöksessä mainitun tavoin kirjanpitolautakunnan kuntajaoston suosituksesta. Poistosuunnitelma ei ole lainmukainen.   Liiton mukaan oikeat ja riittävät tiedot edellyttävät  tilinpäätöksessä ajantasaista poistosuunnitelmaa. Se on tilinpäätösasiakirja, jota liitetiedot vain selittävät tai syventävät tekstillään.
 
Liitetietojen täydentäminen ei tee   suunnitelmasta  suosituksen mukaista  ja laillista. Liitteessä voi  selvittää  poistoeron  ja poistosuunnitelman tarkistustarpeen, mutta niillä ei voi korjata tilinpäätöstä.  Katson lausunnon suosittelevan  poistosuunnitelman muuttamista suosituksen mukaiseksi.

Kaupunginhallitus ummistaa silmät myös jääviysongelmilta. Kaupunginjohtaja ja tilintarkastaja yrittävät korjata heidän aikaisemmin hyväksymäänsä  tilinpäätöstä. Itse asiassa heidän tulisi jäävätä itsensä, kun ei juttu omia virheitä tekeviltä ja valmistelevilta virkamiehiltä  muuksi muutu!

Vuoden 2012 ja sen jälkeisiä tilinpäätöksiä ei saada laillisiksi, ennen kuin  vähintään kaksi asiaa korjataan:

  1. Poistosuunnitelma on korjattava kirjanpitolautakunnan kuntajaoston suosituksen mukaiseksi.
  2. Tarvitaan erityistilintarkastus, jossa ulkopuolisen tilintarkastusyhteisön toimesta tarkastetaan tilinpäätökset, ennen muuta poistojärjestelmä ja - laskenta.

Kaupunkilaisia kiinnostaa vain toiminnan taloudelliset seuraukset. Niihin kirjoittajat eivät ota kantaa. Ja tämä on ilman muuta  oikeustaistelua tärkeämpi näkökulma. Kerroin jo kirjoituksessani, että vuodesta 2009 vuoteen 2014 on jätetty tilinpäätöksessä kattamatta korjausvelkaa -  poistoja rahoittamatta  yli 27 miljoonaa euroa. Se on yhden veroprosentin tuotto vuodessa.

Riihimäen poistojärjestelmän muutos oli tietoinen taseen manipulointi. Monet taseeseen kirjatut tulot organisaatiomuutoksista osakeyhtiöiksi ovat raunioittaneet rahoitusaseman ja velkakierre jatkuu  - siksi edessä ovat vain leikkaukset!

Mikko Lund

Kaupunginvaltuutettu (sd)






lauantai 15. elokuuta 2015

Riihimäen kaupunginhallitus viittaa kintaalla oikeuden päätöksille

Minkä taakseen jättää sen aina edestään löytää!

Riihimäellä tapahtuu kummia. Ei voi kuin ihmetellä! Riihimäen  kaupunginhallituksen jäsenillä riittää kantti laistaa ja väistää Hämeenlinnan hallinto- oikeuden  päätös, joka kumosi laittoman päätöksen . Suomessa on vallalla lainalaisuuden periaate. Virkamiesten ja luottamushenkilöiden on noudatettava edesvastuun uhalla lakia ja oikeuden päätöksiä. Riihimäellä tälle viitataan kintaalla! Kaupunginhallitus päätti juuri  yksimielisesti 10.8. , että Hämeenlinnan hallinto- oikeuden     kantaa ei kunnioiteta, vaikka kaupunginjohtaja  on viimein kääntänyt kelkkansa   ja sitä esittänyt.

Päätös  kertoo taas kerran luottamushenkilöiden  perehtymättömyydestä asiaan  tai perin juurin kieroutuneesta asenteesta . Yleensä päätökset kunnallishallinnossa  syntyvät virkamiesten esittelyn mukaan.      Toisaalta epäilyksen vertaa ei uskalleta kysyä saati poiketa virkamiesten epäilyttävistä hankkeista ja  luotetaan  SOKEASTI. Sitten kun tästä poiketaan jostakin yllättävästä tarmon puuskasta   - ryteikköön menee!  Näin Riihimäellä on nyt käynyt ja jouduttu  laittomuuden hetteiselle  tielle.   Motiivi lienee selvä   -  häpeä olisi tunnustaa, että poistojen manipulaatiolla on kaupunkilaisten  katseilta piilotettu  vuodesta 2009 lukien  noin 27 miljoonan uusinvestointien rahoitustarve.  Se on yli neljäsosa yhden vuoden verotuotosta.  Kaupunkilaisten kasvoille sumutuksen paljastuminen olisi kuin kuraroiske.
 
Hallinto-oikeus kumosi 19.2.2015 valitukseni perusteella Riihimäen kaupunginvaltuuston päätöksen vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksymisestä. Perusteena oli, että sovelletun poistosuunnitelman mukaan  tilinpäätös ei anna laissa tarkoitettuja oikeita ja riittäviä tietoja kaupungin taloudesta. Siksi tilinpäätökset joudutaan  taannehtivasti korjaamaan.  Poistosuunnitelman  lainmukainen muutos toisi esille talouden vakavan piilorasitteen, siis karun totuuden  muutenkin ylivelkaisen  kaupungin rahoituksesta.

Kaupunginjohtaja ja nykyinen tilintarkastaja ovat menettäneet uskottavuutensa ja  riippumattomuutensa kaupungin talouden takaajina. He  tutkivat ja korjaavat omia virheitään kumotun tilinpäätöksen seurausten korjaamisessa. Tästä seuraa yksiselitteisesti  se, että tarkastuslautakunnan on tehtävä oma johtopäätös. Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan tulisi oma-aloitteisesti vetäytyä ja järjestää tilintarkastus uudelleen. Miksi?
Sen tähden, että kunnan toiminnan tilivelvollisuus kaupunkilaisille toteutuu oikeana ja lainmukaisena ja että liitosta harkitsevia naapurikuntia ei petetä väärällä kuvalla kaupungin rahoitusvaikeuksissa olevasta taloudesta.

Joka tapauksessa on niin, että kaupungin pitäisi korjata poistosuunnitelmaa, jotta  tilinpäätös saataisiin laillisuuden kannalle. Turha arvovaltataistelu ja uhittelu  saisi jo loppua. On järjetöntä provosoida jälleen uutta oikeusprosessia. Sille on kertynyt ajan kuluessa vain lisää valitusperusteita. 

 
Mielenkiinnolla seuraan kaupungin tarkastuslautakuntaa. Toivon siltä ryhtiä  toteuttaa itsenäinen rooli  tilinpidon uskottavuuden ja oikeellisuuden takaajana.  Tarkastuslautakunnalle on säädetty mm. korjattujen tilinpäätösten tarkastus.

Olen kerta kaikkisesti  työlästynyt Riihimäen kaupungin päätöksentekoon, joka ei perusta laista ja oikeuden päätöksistä. Ilmoitan vastalauseeni  tällaiseen menoon ja edellytän, että  virkamiesten ja luottamushenkilöiden  virkatoimet tutkitaan ja sen pohjalta ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Virkavelvollisuuksien noudattaminen on virkarikossäädöksillä varmistettu,  mutta luottamushenkilöiden kohdalla jopa tuottamuksellinen toiminta ja tahallisuus täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Mikko Lund


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Mitä sanoo asiasta kuultuna Riihimäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja?

Mitä sanoo asiasta kuultuna kaupunginvaltuuston puheenjohtaja?
 
 
Entinen sisäasiainministeriön kuntaosaston päällikkö, YLIJOHTAJA Juhani Nummela ihmetteli Aamupostissa (22.6. ) Riihimäen taloudenpidon katastrofia. Katastrofihan se on, kun Riihimäen  vuosien  2009 ja 2012 tilinpäätökset ovat oikeuden päätöksellä todettu  laittomien poistojen vuoksi harhaanjohtaviksi.  Tilinpäätös on  paisi  tilivelvollisuuden  toteuttamista  veronmaksajille, myös taloudenpidon ohjenuora tulevaisuuteen. Kaikki tämän vuosikymmenen tilinpäätökset on jouduttu tai joudutaan oikaisemaan ja korjaamaan.
 
Laittomuudet ovat  tapahtuneet virkavastuulla toimineiden virkamiesten esittelystä  ja luottamushenkilöiden siunaamana. Motiivi on ollut selvä. On haluttu vältellä alijäämiä ja kriisikuntakriteereitä. Samalla on perusteetta luotu myönteistä talouskuvaa. Vuosien kuluessa tilanne on vain pahentunut ja tuloksena on rahoituskriisi ja palvelujen leikkauspakko.  
 
Mutta tuleeko Riihimäen virkamiesten ja luottamushenkilöiden oikaisusta asiallisia tilinpäätöksiä. Virkamiehet ja  luottamushenkilöt ovat  keinotelleet ja vältelleet totuutta. Virkavastuu edellyttää laillista menettelyä   -  ei kieroilua ja kansalaisten harhauttamista.  Korjaisivatko he muka uskottavasti omia edesottamuksia?  Kysymys on taas mitä aiheellisin, kun virkamiehet miettivät, miten korjata tilinpäätöksiä.
 
 
Olen edelleen, kuten silloinkin, kun minua haluttiin erottaa tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävästä -  sitä mieltä, että TILANTEESSA tarvitaan erikoistilintarkastus. Puolueettomin tapa olisi saattaa vuosien 2012- 2014 tilinpäätökset lailliselle kannalle siten, että poistojärjestelmän ja -laskennan erikoistilintarkastus tehdään riippumattoman tilintarkastusyhteisön toimesta.
 
Kaupunkilaisilla on lupa odottaa tilinpäätöksiltä  uskottavuutta ja luotettavuutta. Erikoistilintarkastus olisi takuukortti siihen.
Epäilemättä kaupunginjohtaja  ja talousjohto ovat asiassa jäävejä. Ei voida pitää asiallisena, että  virkavirheen mahdollisuuden painamat  henkilöt tutkivat omia laittomuuksiaan  ja esittävät valtuustolle uudestaan  tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä. He itse asiassa  puolustaisivat vain  omia tekojaan. 
 
Eikö kaupungin tarkastuslautaskunnan tulisi vaatia laillisuutta ja hyvän tilintarkastustavan noudattamista? Mitä sanoo asiasta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja? Hänellä on mielestäni parhaat mahdollisuudet luottamustehtävässään ja tiliammattilaisena arvioida tilannetta koko vakavuudessaan. Avoin kanta asiassa vastaisi myös hänen uutta kansalaisläheistä työtapaansa valtuuston puheenjohtajana. Uskottavuuden palauttaminen kaupungin toimintaan on paitsi välttämätöntä ja arvo sinänsä ja edellyttäisi myös johtavien luottamushenkilöiden oman tahdon julkistamista.
 
 
 
Mikko Lund