sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kuntademokratia voi huonosti - virkavalta sen sijaan melko paksusti!

Kuntademokratia voi huonosti   - virkavalta sen sijaan  melko paksusti!

Kaksi ajatusta kuvaa  tämän päivän kuntatodellisuutta   aika hyvin: Kuntademokratia voi huonosti. Virkavalta voi  melko  paksusti kunnissa.  
Kysymys on tietyllä tavalla  vastakohdista. Ei ne    aivan huonosti kuvaa tilannetta, jonka todellisuutta on aika selvästi se, että kuntapoliitikot eivät kontrolloi virkamiehiä.
Virkamiesten valta on johtosääntöjen muutosten myötä  kasvanut viime vuosina  ja karannut jopa  kontrollin ulottumattomiin.  Aikaisemmin lautakunnilla ja valtuustolla
ollutta päätösvaltaa on siiretty  surutta  suoraan   virkamiehille.  Äänestäjät eivät myöskään kotrolloi  edustajiaan, luottamushenkilöitä.  Virkamiehet ja luottamushenkilöt saavat toimia aika  vapaasti  kuin sika vatukossa.

Eri ajankohtina suoritettujen mittausten mukaan  kansalaisten luottamus  kuntahallintoon on ohentunut ja epäluottamus lisääntynyt. Äänestysprosentit  ovat  kuntavaaleissa selvästi
pudonneet ja monessa kunnassa vain joka toinen äänestää. Sipilän hallitus ajaa maahan Sote- ratkaisua, joka tulee viemään kuntien tehtävistä ja rahoista noin 60 prosenttia.  Jäljelle jää kunta, jota on radikaalisti ohennettu.

Demokratian kriisiin noin yleisemminkin on kiinnittänyt huomiota taloustieteilijä  Paul  Krugman, jonka mukaan  EU:n komission  ja monen Euroopan maan harjoittaman
talouskurin seurauksena työttömyys on lisääntynyt ja kansalaisten luottamus demokraattisiin instituutioihin on romahtanut. Kgugman vittaa Euroopan jälleenrakennus- ja
kehityspankin 2011 julkaisemaan hätkähdyttävään tutkimukseen. Sen mukaan entisissä sosialistisissa maissa, uusissa Eu- maissa, luottamus demokratiaan on vuoden 2006
jälkeen romahtanut. Kaikkein alimmalla tasolla  se on siellä, missä talouskurimus on kohdellut ihmisiä kaikkein raaimmin.

Demokratiaan luottavat eniten ruotsalaiset, 92 prosenttisesti.  Vuonna 2006 Itä- Euroopan maat kuuluivat kärkikymmenikköön, mutta suuressa osassa maita alle puolet
enää kannattaa väitettä, että kansanvalta on hyvä juttu.

Krugmanin mukaan Euroopan historiaa tuntevien tulisi seurata kehitystä sydän kylmänä. Hän kertoo  pääasiassa  amerikkalaiselle lukijakunnalleen  oikeistopopulismin
noususta  Itävallan ja Suomen kaltaisissa vauraissa maissa, mutta itäisessä Keski- Euroopassa tapahtuu vielä pahempaa. Varoittava esimerkki on Unkari, joka on luomassa
rautaisen hallinnon Euroopan sydämeen. Ja mitä tapahtuu nyt Yhdysvalloissa, jossa  Trumpin populismi  voitti. Mikä tulee olemaan politiikka, jolla saavutettu voitto lunastetaan?


Tätä taustaa vasten on tavattoman ajankohtainen kysymys  paikallisen demokratian kehittäminen.  Valistuneille ihmisille yhä vähemmän riittää vain  äänestäminen  joka neljäs vuosi. Ihmiset kysyvät, miten he voisivat vaikuttaa vaalien välilläkin siihen, miten kunta toimii. Haluan herättää ihan todellisesti  tästä asiasta keskustelua.
En asetu enää kuntavaaliehdokkaaksi, mutta kun olen toiminut virkamiehenä kunnassa ja valtionhallinnossa  sekä myös luottamushenkilönä. Minulla on asiasta näkemystä.
Haluan, että kaupunkilaiset  avaavat  sanansa ja tuovat ehdotuksensa esille!

Mikko Lund

1 kommentti:

Mikko Lund kirjoitti...

Yleiskaava on Riihimäellä viimeistelyvaiheessa. Sitä ei ole syytä kiireellä pilata. Kaupunkilaisilla pitää olla todellinen mahdollisuus kunnolla tutustua yleiskaavaehdotukseen. Kaavailtu nähtävillä pito - kuukausi - on ehdottomasti asian mittasuhteisiin nähden typerän lyhyt.
Sen takia lopullinen hyväksyminen tulee jättää uudelle valtuustolle. Maa- ja kaavapolitiikan uudet sunnat on pakko valita ja sovitettava
rahoitusnäkymiin. Uusille valtuutetuille hyvää perehtymiskoulutusta ja strategian sisäistämistä.

Mikko Lund