Epäluottamus hakee purkautumistietä

Epäluottamus hakee purkautumistietä


Mikä Suomessa oikein mättää ja vituttaa? Pahoinvointi ja epäluottamus ovat yksilöllisesti sakeaa ja usein sangen sotkuista mielenmaisemaa. Se purkautuu  niin usein yksillöllisesti  epämääräisenä tyytymättömyytenä,  mutta myös ahdistuksena, mielenterveysongelmina  ja rankkana alkoholin  käyttönä ja jopa  alkoholismina. Joskus lopputuloksena on jopa itsemurha.  Kaduilla esiintyy silmitöntä  katuväkivaltaa.  Perheväkivalta jättää jälkiään  niin monissa kodeissa.  Monet vihaavat katkerasti  päättäjiä.  Yhä harvempi  äänestää. Tyytymättömyys ei ole löytänyt yhteiskunnallista purkautumistietä. Työväenliike  sosialidemokraateista vasemmistoliittoon ja kommunisteihin on aatteellisesti  väljähtänyt.  Työväenliikkeestä  ei saa otetta  eikä  siitä  ole näyttämään ulospääsyä.  Se on kuin halvaustilassa. Yhteiskunta on vahvassa vieraantumisen tilassa.

Kansa ja päättäjät ovat   kaukana toisistaan. Ne eivät kosketa ja kohtaa. Tätä alleviivaa juuri maaliskuun lopulla   julkaistu  Ylen kysely. Sen  mukaan työttömyys, hallitsematon maahanmuutto, hallituksen päättämättömyys ja kansalaisten eriarvoistuminen nousevat kansalaisten huoleksi, mutta ne eivät liikuta hallitusta. Hallituksen isot hankkeet kilpailukykysopimuksesta ja veronalennuksista eivät näy kansalaisten vastauksissa. Työttömyyttä pitävät ongelmana erityisesti naiset. Vastaavasti kun ihmisiltä kysyttiin, mitä hallituksen pitäisi tehdä, ykkösvastaukseksi nousi työllisyyden parantaminen.


Maahanmuutto on pulpahtanut viidessä vuodessa yhteiskunnan ongelmien kakkoseksi. Uudeksi ongelmaksi on noussut myös suvaisemattomuus, vihapuhe ja asenteiden koveneminen. Viisi vuotta sitten vihapuhetta ei edes mainittu. Tämä on suuri muutos ja ongelma, joka on muuttanut Suomen.

Yhteiskunnan ongelmien ratkaisun avaimet ovat kansalaisten mielestä hallituksella. Vain neljä prosenttia vastaajista on valmis vaihtamaan hallituksen. Tämäkin osoittaa, että ratkaisua ei nähdä yhteiskuntatasolla, esimerkiksi politiikan muutoksena tai hallituksen vaihtamisena.


Vielä joskus joku kiinnittää toiveensa kuitenkin työväenliikkeeseen.  Ongelma  näyttäytyy yhä useaamin myös moraalikysymyksenä. Panaman rahapaljastukset  ja Islannin pääministerin sijoitukset  on kuin isku suoraan pohjoismaista demokratiaa vastaan. Voiko poliitikkoihin luottaa?

Aivan erityinen kysymys on, voiko työväenliikkeeseen ja sen edustajiin luottaa? Onko työväenliikkeen edustajat  luokkatietoisia  liikkeensä edustajia  niin toimissaan kuin sen jälkeen? Tästä on syntynyt juuri keskustelua Ruotsissa.  Esimerkiksi  juuri on kirjoitettu  Ruotsin expääministerin  luxuselämästä  ja hulppeista tuloista.  Moni on hieraissut silmiään. Onko tämä totta? Entä sitten?

Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson vaikuttaa nykyään elinkeinoelämässä, ja Perssonin arki on täysin  erilaista kuin politiikkona ollessa.

Mutta myös muut Ruotsin entiset johtavat sosialidemokraattiset poliitikot elävät miljonäärielämää luksushuviloineen ja urheiluautoineen. Ruotsalaislehti Expressen on laskenut yhteen Göran Perssonin, 67, ja hänen kanssaan samaan aikaan vallassa olleiden demareiden tulot.

13 entistä ministeriä, valtiosihteeriä, lehdistövastaavaa ja kansanedustajaa ovat Expressenin mukaan tienanneet yhteensä yli 252 miljoonaa kruunua sen jälkeen, kun he ovat jättäneet poliittisen uransa taakseen. Heidän yhteenlasketut tulonsa ovat nousseet huimaan 27 miljoonaan euroon.

Kun Expressen yritti vierailla Perssonin kotona kysyäkseen häneltä ruotsalaisen yhteiskunnan luokkaeroista, tämä uhkasi soittaa poliisille.

Kyynisesti voisi sanoa, että   Expressenin  tavoittamat sosialidemokraatit ovat saavuttaneet  sosialismin. Ainakin henkilökohtaisesti. Mutta miten lie hengen laita, kysymykseen  antaa aiheen Perssonin uhkaus soittaa poliisi, kun häneltä pyydettiin vastausta ruotsalaisen yhteiskunnan luokkaeroista. Tällä tavalla   hyvin vieraantuneesti  ja luotaantyöntävästi   ikään kuin hajuraon tehden  Ruotsin entinen pääministeri  kohtaa  kansalaisia.

Onko niin, että suuret tulot ja asema yhteiskunnassa   vieraannuttaa  äänestäjistä, joita pitäisi edustaa ja joiden asioita hoitaa?  Kun tällaista tapahtuu Ruotsissa, niin miksi sitä ei tapahtuisi myös Suomessa.

En usko, että tällainen vieraantuminen tapahtuu vääjäämättömästi tai ikään kuin automaattisesti.  Olen sitä mieltä, että tällaisilla edustajilla on ollut  tällainen vamma jo aikaisemmin.  Se ei ole syntynyt nyt, vaan se on ollut  kauemmin. Äänestäjät ovat tähän myös syyllisiä. Miksi he ovat suosineet tällaisia edustajia?

En ole sitä mieltä, että kansaisten pitäisi kohdistaa vihaansa näihin entisiin tai nykyisiin edustajiin.  Mutta olen kyllä sitä mieltä, että kaikista asioista  tulee voida keskustella. Erityisesti tulonjaosta ja veronkierrosta. Mitään asioita ei pidä pitää sellaisina, etteikö niistä  voisi keskustella.  Aivan naurettavaa  on uhata siinä poliisilla.

Olen sitä mieltä, että jos Persson ei halua ja kykene keskustelemaan toimittajan kanssa tuloeroista, se on tietoinen valinta. Se on huolestuttavaa! Siinä on ihmettelyn aihe, mihin työväenliike on jo mennyt tai mihin se on menossa. Todella huolestuttavaa!

Olen sitä mieltä, että  työväenliikkeen edustajien tulee   kyetä keskustelemaan  kaikista kysymyksistä kansalaisten ja tiedotusvälineiden kanssa. Jos keskusteluhalukkuutta ei ole, se kertoo siitä, mitä epäilemme.

Kysymys voi olla  ihan oikeasti työväenluokan pettämisestä.

Mikko Lund