perjantai 10. kesäkuuta 2016

Forssan johtaja Sulkko Riihimäelle johtajaksi

Riihimäki valitsi Sulkon johtajaksi 9200 euron kuukausipalkalla
Ei se ole tyhmä joka pyytää. Mutta sitä pidetään  vähän yksinkertaisena, joka maksaa mitä pyydetään. Sulkko myönsi alkuhaastatteluissa, että Riihimäki on hyvä harjoittelupaikka. Todella, Sulkko oli  keskinkertainen hakija 15 hakijan  joukossa. Niinpä kaupunginhallitus olikin valmis kouluttamaan Sulkkoa 50 000 eurolla. Kaupunginvaltuusto valitsi Sulkon kaupunginjohtajaksi 31 äänellä 43:sta. Valintaprosessi ei mennyt kaikkien sääntöjen mukaisesti.  Mutta Sulkon toivoisi ymmärtävän talouden tasapainottamisen vaatimuksen. Jättivelkasalkkua ei pidä siirtää tuleville polville.

Todella erikoista oli, että kaupunginhallitus oli valmistellut  Sulkolle johtajasopimuksen. Sopimusta on pidettävä törkeänä yhdenvertaisuuden loukkauksena muita hakijoita kohtaan. Kaupunginhallitus antoi Sulkolle suositummuusaseman ja Riihimäen valtuustosta ja valtuutetuista ei ollut puuttumaan tähän.

Erikoisena on pidettävä sitäkin, että Sulkko tuli kuvaan mukaan salaisesti muiden hakijoiden ulkopuolelta. Kun kaupunginhallitus ryhtyi häntä sitten maanittelemaan Riihimäelle, hän antoi viimein suostumuksensa virkaan.

Erikoista on maksaa harjoittelijaksi pyrkineelle 9200 euroa kuukaudessa ja kustantaa johtajakoulutus 50 000 eurolla. Ei todellakaan kaupunginhallituksen päätä ole palellut  vai mitä, kh:n puheenjohtaja Tommi Räty  (sd) ja varapuheenjohtaja  Riitta Takala (kok). Mutta Riihimäen valtuusto vain luottaa.

Kysyä voidaan, eikö kaupunginvaltuutettujen tulisi vähintään perätä hyvän hallinnon vaatimuksia ja kantaa huolta  oikeusturvasta. Siitä on Riihimäellä pulaa.

Oma juttunsa on vielä ihmetellä ja kysyä, mitä on tämän lähes yksimielisen valinnan takana. Mitä on myyty ja ostettu? Ketkä tätä kauppaa ovat käyneet?  Miten on ymmärrettävä, että  vasemmistoliitto ja sosialidemokraatitkin lähes yksimielisesti olivat  Sulkon takana?

Ainakin varsin selvältä näyttää, että  valtuuston puheenjohtaja Pertti Mäkelä (kok) on toiminut asiassa pontevasti. Kuinka sattuikaan, että Mäkelä on myös Riihimäen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Onko rouvalle junaltu töitä  Riihimäeltä? Mutta mitä muuta tässä asiassa on sovittu?

Pättäjät ovat hiljaa. Kyllähän se varmasti hävettää, jos kaupunkilaisille selviää koko laajuudessa, mistä kauppaa on käyty. Sulkko ei ole vastuussa  valitsijoidensa puuhailuista. Häneltä on nyt toivottava talouden tosiasioiden tunnustamista. Ensimmäinen asia on tilinpäätöskikkailun lopettaminen ja poistosuunnitelman muuttaminen niin, että tilinpäätökset antavat vihdoin oikean kuvan kaupungin taloudesta.


Mikko  Lund

Ei kommentteja: