maanantai 28. syyskuuta 2015

Riihimäki ei osaa hoitaa talouttaan saati korjata tilinpäätöstään

Riihimäki ei osaa hoitaa talouttaan saati  korjata tilinpäätöstään


Näin se on nähtävä. Riihimäki on velkaantunut velkaantumistaan. Kaupungin kassa on tyhjä. Kaupungin maksuvalmius on velan oton varassa. Kaupungin omavaraisuusaste on vain 39%. Talouden tasapainotuksesta on puhuttu  ja asetettu jopa toimikuntia, mutta tilanne on luisunut vuosi vuodelta pahemmaksi. Riihimäki, sen virkamiehet ja luottamushenkilöt eivät osaa hoitaa talouttaan.

Osaamattomuudesta  ja peräti kyvyttömyydestä kertoo sekin, että kaupunki ei osaa ja halua  asiallisesti korjata tilinpäätöstään. KHO  kumosi 2009 tilinpäätöksen ja Hämeenlinnan hallinto- oikeus kumosi 3012 tilinpäätöksen. Perusteena oli, että tilinpäätös ei antanut oikeaa kuvaa kaupungin taloudesta. Suurin syy  siihen oli siinä, että  poistosuunnitelmaa  ei ollut laadittu  kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeiden mukaan. Se johti liian pieniin poistoihin, joka antoi väärän kuvan kaupungin taloudesta.

Tilinpäätöksen korjaaminen olisi edellyttänyt poistosuunnitelman korjaamista, mutta kaupunginhallitus päätti ettei sitä korjata. Sen sijaan liitetietoja vähän korjataan ja muutetaan. Mutta sillä tavalla ei tilinpäätöksen vääristymää saada korjatuksi.

Tilinpäätöksen korjaamista  vääristää myös korjaajien esteellisyys. Kaupunginjohtaja  esittelee asiaa kuin ei mitään ongelmaa  olisi.  Tarkastuslautakunnan tulee järjestää tilintarkastus ja huolehtia sen laillisuudesta ja asiallisuudesta. Asiassa on jo nyt rikottu hyvää tilintarkastustapaa.

Vuoden 2012 tilit tarkastaa sama tilintarkastusyhteisö, joka ne on tarkastanut aiemminkin.  Kyse on siitä, että  pukki toimii nyt kaalimaan vartijana.  Yhteisö ei näe ja tunnista omia virheitään.

Tyhjän kassan politiikan ja kaupunginjohtajan "vahvan talouden" - mainoksen välillä  ammottaa  syvä kuilu. Se kertoo kaupunginjohtajan joko täydellisestä talousmatematiikan ymmärtämättömyydestä tai tietoisesta kansalaisten sumutuksesta. Luulisi 0-kassan johtavan valtuutetut viimeinkin huomaamaan tulleensa perin juurin erehdytetyksi. Suosittelisin hätäavuksi siirtymistä rehellisyyden ja avoimuuden politiikkaan.

Minä näen ainoaksi mahdollisuudeksi vielä kansalaistoiminnan. Meidän tulee saattaa kaupunki kaupunkilaisten kontrollin kohteeksi. Poliittisten luottamushenkilöiden  olisi pitänyt asia hoitaa, mutta heistä on tullut virkamiesten syöttiläitä, poliittisia sätkynukkeja.

Kansalaiset voivat vaatia tietoja, tehdä valituksia ja kirjoittaa kanteluita. Kaupungin koko toiminta on tehtävä  kaupunkilaisten  valvonnan  kohteeksi.  Meidän on herättävä ja tunnustettava, että meille ei riitä tämä kaunistelu ja vääristely,  vaadimme rehellisyyttä, avoimuutta, laillisuutta ja kohtuutta!


Mikko Lund

1 kommentti:

Mikko Lund kirjoitti...

Aamuposti ei ole julkaissut tätä kirjoitusta. Aamupostista on tullut kuntien juoksupoika. Siitä ei ole kriittisesti kirjoittamaan ja arvioimaan kuntien taloudesta ja toiminnasta. Tätä kirjoitusta ei ole julkaistu.