sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Mikä oppositiota kivistää?

Mikä oppositiopuolueita kivistää?
 
Kataisen hallitus on aloittanut ja esitellyt ohjelmansa. Hallitusohjelmasta käyty eduskuntakeskustelu osoitti ja toi esille, mitkä asiat kivistävät meidän oppositiota, perussuomalaisia ja keskustaa.
Hallitusohjelman kuntauudistus puhutti Demarin mukaan kansanedustajia. Hallitus tähtää uudistuksella kuntapalveluiden parantamiseen ja työssäkäyntialueet kattavan kuntarakenteen luomiseen maahan. Oppositio syytti hallitusta kuntapolitiikan keskittämisestä ja resurssien leikkaamisesta. Kunnilta leikataan valtionosuuksia noin 630 miljoonaa euroa.
 
Hallitus on sopinut, että vähennys kompensoidaan kunnille seuraavan kahden vuoden aikana. Kunnat saavat indeksitarkistukset ja kustannustason tarkistukset täysimääräisesti.
Hallituspuolueissa erityisesti herätti kummeksuntaa keskustan esittämä säästöhaarukka 0 - 2 miljardia. Keskunta ei esittänyt kahden päivän aikana yhtäkään säästökohdetta.
Keskusta Kimmo Tiilikainen väitti, että hallitusohjelmasta puuttuvat uuden kasvun eväät ja sellaiset yrittämiseen ja työllistämiseen kannustavat toimenpiteet, joilla julkinen talous saataiisiin tasapainoon. Pääministeri Katainen kiisti väitteen. Yhteisöveron keventäminen parantaa yritysten kilpailukykyä ja lisää Suomeen kohdistuvaa investointihalukkuutta. Kasvun luominen ei ole yksin hallituksen käsissä, vaan vastuunkantajiksi tarvitaan myös työmarkkinajärjestöjä.
Timo Soini ennusti, että hallitus tulee näkemään, millaiseen katastrofiin teidän politiikkanne on Suomea yhtenä euromaana viemässä. Pääministeri Katainen huomautti, että on helppo aina kaikkea vastustaa. Mutta niin pitkään, kun ei tule uskottavaa vaihtoehtoa, kuinka kriisi hoidetaan paremmin kuin on tähän mennessä tehty, on turha puhua.
Timo Soini huomatti, että "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden panokset ovat oikein". Perussuomalaiset uskaltavat antaa tunnustuksen. Mutta kyllä vasemmistoliitto, pitkin pituuttaan olette porvareiden purkkiorjana. Siinä on se hinta, minkä maksatte muurtamasta leskenrovosta.
Paavo Arhinmäki vastasi, että" kyllä minusta on köyhien pilkkaamista sanoa, että ropoja vain, jos ensimmäistä kertaa 22 vuoteen tulee korotus".
Työmarkkintukea korotettiin ensimmäinen kerta 10 vuoteen ja toimeentulotukea ensimmäinen kerta 22 vuoteen.
 
Demarin uutispäällikkö Juhani Aro huomasi, että Arhinmäki oli vähän hämmästynyt "purkkiorja" syytöksestä. Aron mukaan kokenut Oulun vaikuttaja Martti Korhonen riensi vastaamaan, että se on akantappaja eli moottoripyörän sivuvaunu.
 
Juhani Aro huomauttaa, että kunnelkaa tarkasti, mitä Soini sanoo. "Siinä tyhjä tynnyri kolisee kovalla ryminällä. Sanat ilman sisältöä eivät kauas kanna"
 
Mitä tästä keskustelusta on sanottava?
 
Oppositon suunsoitto ei köyhien nälkää karkoita. Hallitusta on kiitettävä vastuullisesta toiminnasta köyhien ihmisten asian helpottamiseksi. Parannukset ovat vaatimarttomia, mutta maan taloustilanne on myös kestämätön. Talous on saatava tasapainoon. Se on myös köyhien ihmisten etu. Hyvinvointivaltion jakoautomaatti toimii vain niin kauan, kun on jaettavaa ja talous on kunnossa.
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: