Torstaina Hesarin mielipiteissä kirjoitti Leif Salmén aika napakasti "Euro - erään utopian kuolema". Eilisessä Hesarissa lehti haastattelee Lipposta ja miten onkaan, että
Lipponen tunnustautuu EU- ja Euro- uskovaiseksi.
HS: Salmén: Euro - erään utopian kuolema
Salménin mukaan runsas vuosi sitten EU:n komissio, EKP ja kaikki johtavat europoliitikot vakuuttivat meille, että 110 miljardin euron lainapaketti Kreikalla palauttaa rauhan Euroopan finanssimarkkinoille ja maa selviää velkakriisistään. Uusia lainoja ei enää tarvita. Samaa toisti Jyrki Katainen, joka vakuutti ja vannoi, että pensaspalo ei leviä metsäpaloksi.
EU- johtajat ovat osoittautuneet epäpäteviksi
Salménin mukaan nämä johtajat ovat osoittautuneet epäpäteviksi. Heihin ei voi luottaa. Vuodessa eurokriisi on pahentunut, syventynyt ja laajentunut.
Politiikka on epäonnistunut
Viimeaikaiset tapahtumat velkamarkkinoilla kertovat Salménin mukaan, että entistä karmeampaa on luvassa. Kriisimaiden, myös Belgian ja Italian velkapapereiden korot ovat nousseet. Kreikan kymmenen vuoden velkakirjoista on vaadittu melkein 17 prosentin korkoa. Samalla Kreikan lainaohjelman ehtojen täyttäminen ajaa maan talouden syvään lamaan, josta sen on mahdoton toipua. Eurojohtajat, talouskomissaari Olli Rehn etunenässä, vaativat lisää samaa: ”Politiikka on epäonnistunut, siis jatkakaamme sitä!”
Salménin mukaan hallitun velkasaneerauksen hylkääminen lisää tulevia luottotappioita, vaikeuttaa prosessia eikä auta Kreikkaa jaloilleen. Jotta Kreikka selviäisi veloistaan, sen olisi vuosikymmenien ajan ylläpidettävä viiden prosentin vuotuista budjettiylijäämää. Sellaiseen temppuun ei kykene edes paroni von Münchhausen.
Kohta Kreikalla on pääosin vain julkisia luotottajia. Melkein kaikki yksityiset riskit on sosialisoitu. Prosessi piirtää Salménin mukaan ”karmean kuvan johtavien europoliitikkojen pelkuruudesta, epäpätevyydestä ja harkintakyvyn puutteesta. Syvälle piintynyt ryhmäajattelu ja epä-älyllinen ongelmien kieltäminen ovat estäneet eliittiä näkemästä. että kriisi on ilmentymä euron valuviasta, koko järjestelmän toimimattomuudesta”.
Poliitikot sulkivat silmänsä valuuttaunionin riskeiltä
”Nyt toteutuu se riski, jonka rahaliittoa ajaneet poliitikot ottivat 1990- luvulla, kun he sulkivat silmänsä kaikilta niiltä ongelmilta, jotka sisältyivät valuuttaunioniin ilman talousunionia.”
Liittovaltiolla ei ole legitimiteettiä
Salménin mukaan eliitti haluaa paeta ikävää kriisiä kohti liittovaltiota.
”Sellaisella ei ole meidän Euroopan kansalaisten silmissä minkäänlaista legitimiteettiä. Sellaisen toteuttaminen – verotusoikeuksineen, lainsäädäntöineen ja sanktioineen -
tulee kohtaamaan eurooppalaisten vastarinnan, johon verrattuna Madridin ja Ateenan protestit ovat kilttejä lastenkutsuja”.
HS: EX- puhemies Paavo Lipponen arvostelee rahaliittoa löysästä menosta
Eilisaamun Helsingin Sanomat yllätti. Helsingin Sanomat oli haastatellut Paavo Lipposta ja Lipponen antaa vähän opetusta, miten EU:ssa pitäisi toimia. Lipposen mielestä ”populistit ovat saaneet monopolin EU- kritiikissä”. Suomi ei ole EU:ssa vain ”jököttämässä ja jankuttamassa”, vaan etsii ratkaisua muiden kanssa, sanoo entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd).
Lipposen mielestä populistit ovat saaneet monopolin EU- kritiikissä. ”On turhaan annettu joillekin kriitikon rooli. Me olemme EU:n ytimessä siksi, että meillä on vielä suurempi oikeus arvostella. Kritiikkiä pitää esittää silloin, kun siihen on tarvetta. ”Tässähän on kyse kansalaisten tyytymättömyydestä, protestista tätä menoa kohtaan. Päätöksiä tehdään liikaa suljettujen ovien takana”, sanoo Lipponen.
Rahaliitossa Lipponen näkee virheitä. Ensin suuret maat näyttivät huonoa mallia rikkomalla vakaussopimuksen. ”Ei ollut riittävästi kontrollia eikä mahdollisuutta saada tilastoja maista. Tässä on oltu liian löysiä. Euro on sinänsä ollut järkevä projekti Suomen kannalta”, sanoo Lipponen.
Suomen linja eurokriisin hoidossa on Lipposen mielestä ollut likellä suurten jäsenmaiden kantoja. ”Kun katsoo, mitä Saksa nyt tekee, niin Suomi on hyvin lähellä sitä. Saksassakin otetaan eurokriisin hoidossa enemmän huomioon kansalaisten mielipiteet”, arvioi Lipponen Helsingin Sanomissa.
Mikko Lund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti