Huonosti käyttäytyvä eliitti

Huonosti käyttäytyvä eliitti

Helsingin Sanomissa  toimittaja Elina Grundström kirjoitti suomalaisesta eliitistä, jonka puhetavaksi hän on havainnut kansan halventamisen.  Eliitin vihapuhe kohdistuu erityisesti rivien välissä naisiin. Esimerkiksi viime aikoina pomopiireissä on ollut muodikasta väittää kaikenlaista työajan lyhentämistä laiskuudeksi. Tilastot kertovat, että lyhennettyä työviikkoa ja vuorotteluvapaita käyttävät pääasiassa naiset ja ne liittyvät usein lasten ja omaisten hoitamiseen, ts. erilaiseen hoivatyöhön.

Törkeää on eliitin käyttäytyminen. Meitä tavallisia ihmisiä arvostellaan laiskuudesta ja kateudesta. Tällainen arvostelu ei kohdistu käyttäytymiseen, vaan se koskettaa ihan persoonaakin. Sillä  nämä paheet meiltä juuri puuttuvat. Työmoraali on Suomessa liiankin kovaa. Sairaana tullaan töihin jne.

Grundström kirjoittaa, että pohjimmiltaan pomoportaan vihapuhe palvelee samaa tarkoitusta kuin perussuomalaisten ”maahanmuuttokritiikki”. Molemmissa on kyse siitä, että kasvottomalle talouskehitykselle yritetään löytää syyllisiä, vaikka kaikki tietävät, ettei niitä löydy. Suomea ei uhkaa ihmisten moraalittomuus, vaan kansainvälinen talouskriisi.

Tuohonhan ei ole muuta lisäämistä  kuin pieni tarkennus, että kansainvälisen talouskriisin taustalla on yritysten ja pankkien posketon voitontavoittelu.  Kyse on oikeasti kansainvälisen kapitalismin  kriisistä.  Se on todellinen Moolokin kita, jonka lepyttelyyn eri pääoman omistajilla ja valtioilla ei näytä olevan ideoita ja resursseja.

Suuri suunnitelma 

Suuri suunnitelma on Stephen Hawkingin ja Leonard Mlodinowin uusin teos. Stephen Hawkingin ja Leonard Mlodinow Suuri suunnitelma. Suomennos Markus Hotakainen. WSOY. 238 sivua. Timo Paukku kirjoitti teoksesta ymmärrettävän kirja- arvostelun, joka oli luettavissa Hesarissa.

Stephen Hawking on tunnettu aikaisemmasta teoksesta Ajan lyhyt historia. Se oli 1990- luvulla 237 viikkoa Englannin kovakantisten tietokirjojen top 10 – listalla. Suomessakin teos myi hyvin.

Timo Paukku uskoo, ettei uusin teos pysty samaan. Jos Ajan lyhyt historia jäi monelta kesken, uutuudessa stoppi tulee useammin ja varmemmin. Kirja hyppää jo toisella sivulla  kvanttifysiikkaan. Se on vaikeaa ymmärtää. Mikromaailman lait eivät avaudu helpolla näkyvään maailmaan.

Silti kannattaa itseään vaivata. Se  pakottaa ajattelemaan ja pohtimaan maailmaa.

Kirja kannattaa lukea ihan sen takia, että tekijät käyvät johdannossa läpi, miten hyvinvointimme perustuu fysiikan kehitykseen ja päivä päivältä yhä enemmän kvanttifysiikkaan.

Paukku osoittaa, että  kirjassa päädytään loppua kohti ja yllättäen kvanttien sanelemista ehdoista arvoituksiin. Jos yhtäkin lakia muuttaa hitusenkin. maailma hajoaa. Tähtiä ei olisi syntynyt, ei raskaita alkuaineita, eikä hiiltä. Hiiliketjut ovat mutkikkaan elämän perusta. Niinpä meitä ei olisi, ja tuskin muutakaan elämää.

Kirjan päätelmä on tosi yllättävä. Tämä maailma lakeineen on meitä varten. Ei- tietoinen maailma ikään kuin loi meidät tarkkailemaan sitä. Luonnonlait eivät voi kuitenkaan olla ihmistä varten. Siitä seuraa, että universumeja on monia. Me elämme siinä  maailmassa, jossa on meille sopivat luonnonlait.

Monista universumeista syntyy multiversumi. Se on hurja päätelmä, joka synnyttää ihmettelyä ja taas ihmettelyä,  kummastelua. Fyysikot tarvitsivat nyt multiversumista oikeita havaintoja. Yhtäkään ei ole, vaikka Wmap- luotaimen kartasta on yritetty etsiä heijastumia toisesta todellisuudesta.

Selvää on, että multiversumeja etsimällä ja pohtimalla kosmologia menee alueelle, josta ei saa kokeellista tietoa ja se on hyvin epätieteellistä.

Tekijät hylkäävät käsityksen, että löytäisimme lopullisen kaiken teorian. Siitäkin on unelmoitu.

Tekijät Stephen Hawking ja Leonard Mlodinow  tarjoavat tilalle M- teoriaa. Sen matematiikka on kiinnostavaa. Fyysikot ottavat  M- teoriasta osia eri tarkoituksiin. Silti fyysikoille riittää tutkittavaa ja maallikoille ihmeteltävää.

Kirjasta ei löydy  kirjan nimen lupaamaa suurta suunnitelmaa.

Mitä helvettiä tämä tällainen perustuslain vastainen huuhailu oikein on?

Kaarina Hazard kirjoittaa  jyrkän ein  Iltalehdessä:

"Mutta onko se sattumaa vai onko sille jokin syy, että lehdet näyttävät juuri nyt erityisesti rakastavan jyrkkiä ja suhteellisuudentajuttomia äiti-ihmisiä? Seksivalistuksesta tai sydämensä murtaneesta pupusta tai tv-mainoksesta ei järkyty isä, eikä varsinkaan lapsi itse, vaan nimenomaan sen lapsen äiti. Minkä eteen äitiys on tällä kertaa valjastettu?
Helsingin Sanomat uutisoi vastikään, että kotiäidit äänestävät kokoomusta. Asian olisi voinut sanoa myös niin, että kokoomuslaisilla on varaa jäädä kotiäideiksi. Mutta ei. Näkökulmaksi valittiin oikeistolaisten naisten varakkuuden sijaan lapsia hoitavien äitien oikeistolaisuus. Mistä tämä kielii? Onko perussuomalaisten vaalivoitto tuonut muassaan jonkinlaisen yleiskonservatiivisuuden oletuksen? Tahdotaanko ääriäitien julkimarssilla legitimoida perussuomalaisten vaalivoittoa näin jälkikäteen? Vai tätäkö asiaa näiden ekstriimikeissien kautta halutaankin tutkia? Että onko aika muuttunut? Vai sitäkö halutaan sanoa, että se on?
Ja uskonto sitten. Milloin siitä on tullut journalisteillemme jonkinlainen säätilan kaltainen tavallinen asia? 
Sisäministerimme Päivi Räsänen saa julkisissa ulostuloissaan sekoitella kaikessa rauhassa uskonnon puuroja ja maallisen menon vellejä keskenään, ja horista abortista ja omastatunnosta, eikä häneltä toimittajat asiasta sen enempää kysy, saati että haastaisivat. Nokia Missio -uutisoinnin kyljessä eheytyshoidoista kerrotaan yhtä luonnollisena kuin sienisadosta, eikä missään näy toimittajan kainalojuttua, jossa kysyttäisiin että mitä helvettiä tämä tämmöinen perustuslain vastainen huuhailu oikein on."

Mikko Lund