Vastine keskusteluun
Elinkeinoelämän Keskusliiton ekonomistit Simo Pinomaa ja Juha Vartia käyvät ( HS 20.2.2011 Mielipide) ns. kynälle Pasi Aholan ja Pentti Arajärven kirjoitusta (HS Vieraskynä 18.2.) vastaan. Herrojen pääväittämä on, Aholaa ja Arajärveä vastaan, että väite ”julkinen sektori pystyisi tuottamaan hyvinvointipalvelut on perusteeton”.
Pinomaan ja Vartian kirjoitus jää mielipiteen, väittämän tasolle. He eivät pysty perustelemaan väitettään. Esimerkiksi herrat eivät esitä yhtään tutkimusta väitteensä tueksi.
Jokainen voi omasta kokemuksestaan käsin todeta herrojen elävän mielikuvitusmaailmassa. Nimittäin julkinen sektori tuottaa tällä hetkellä huomattavan osan julkisista palveluista. Julkinen sektori pystyy palvelun tuottamaan.
Kaikkein eniten yksityisistä palveluista on kokemusta terveyden- ja sairaanhoidon piiristä. Sen tiedämme varmasti, että yksityinen toiminta tulee tavattoman kalliiksi. Se on tarkoitettu maksukykyisille ihmisille, ei köyhille. Yksityiseen voitontavoitteluun pohjautuvana toimintana se selittää myös erikoissairaanhoidon jatkuvaa kustannusten nousua.
Pinomaan ja Vartian kanssa voidaan olla yhdestä asiasta paljossa yhtä mieltä. Julkisen palvelun tuottavuudessa on parannettavaa. Mutta ei kritiikittömästi. Julkisella palvelulla on muitakin tavoitteita kuin yksin tuottavuuteen pyrkiminen. Esimerkiksi Aholan ja Arajärven kirjoituksessaan mainitsema demokratia ja oikeusturva.
Pinomaan ja Vartian kirjoitus lieneekin maksettu tilaustyö Elinkeinoelämän Keskusliiton ideologiseen sodankäyntiin julkista palvelutoimintaa vastaan ja julkisen korvaamiseksi yksityisellä.
Pätkäpäälliköt heikentävät hallituksen toimintakykyä
Professori Markku Temmes ja Pirkko Vartiainen ovat kirjoittaneet arviointiraportin Tulevaisuuden johtajat. Raportti esittelee kaikkiaan 32 kehittämisehdotusta. Yksi koskee ylimpien johtajien nimitystä. Professorit ehdottavat, että ylimmät johtajat nimitettäisiin seitsemän vuoden määräajaksi ja että siihen voisi saada viiden vuoden jatkoajan.
Juhani Kivelä, tohtori ja eläkkeellä oleva alivaltiosihteeri toteaa (HS Mielipide20.2.2011), että ehdotus merkitsisi korjausta nykyiseen ”pätkäpäällikköpolitiikkaan”, jonka mukaan ylimmät virkamiehet nimitetään vain viiden vuoden määräajaksi.
Kivelän mukaan lyhytaikaiset nimitykset ovat poliittisesti houkuttelevia. Hallituksille tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa nelivuotiskaudella 80 prosenttia ylimpien tehtävien hoitajista.
Pätkäpäällikköpolitiikkaa on perusteltu poliittisen ohjauksen vahvistamisella. Lakien valmistelu ja niiden toimeenpano ovat virkamiesjohtamisen ydintä. Useimmat uudistus ja lainsäädäntöprosessit vaativat pitää valmisteluaikaa ja toimeenpanoa. Siihen ei normaalisti yksi pätkäpäällikkökausi riitä.
Heikkoa lainsäädäntöä saadaan aikaan kiireelläkin, kuten Kivelä aivan oikeutetusti huomauttaa.
Kivelän mukaan professorien Temmes ja Vartiainen ehdotus siirtymisestä 7 + 5 vuoden nimityksiin on hyvin perusteltu. Professorien ehdotus ja Kivelän kannatus tuntuvat hyvinkin perustellulta. Nyt on paikka muodostaa asiasta käsitys ja asiasta voitaisiin ihan reippaasti ilman sarvia hampaita vaihtaa mielipiteitä ja käsityksiä.
Satu Koskela: Erilaiset perheet vaativat erilaista perhepolitiikkaa
Satu Koskela on perusturvan kehitysjohtaja, valtuutettu ja SDP:n kansanedustajaehdokas Janakkalasta. Hän kirjoittaa Aamupostissa 19.2.2011 hyvin viisaita perhepolitiikasta. Suomi on epäonnistunut perhepolitiikassaan, sillä lapsiperheiden köyhyys on edelleen kasvanut, syventynyt ja pitkäaikaistunut. Tilanne vaatii pikaista ja ehdotonta korjaamista.
Kaikkein tärkein tavoite on nostaa perusturvan tasoa ja parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kotitalouksien tilannetta. Viimesijaisessa toimeentulotuessa lapsen perusosan korottaminen olisi perusteltua. Perhepolitiikan tulisikin onnistuakseen tukea monenlaista lapsuutta ja vanhemmuutta, tiivistää Satu Koskela. Ks. Aamuposti 19.2. Vaalikyniä.
Satu Koskela on aivan selvästi kansanedusta-ainesta!
Tutkimus osoittaa kiistattomasti lapsiperheiden eriarvoisuuden kasvun.
Marja Vaarama, Pasi Moisio & Sakari Karvonen
Hyvinvointipolitiikka
2010-luvulla
Suomalaisten hyvinvointi 2010
Tutkijat kirjoittavat: ”Keskeinen tulos on, että suomalaisten terveys ja hyvinvointi ovat jatkaneet myönteistä kehitystään, mutta samalla sosioekonomiseen asemaan liittyvä eriarvoisuus terveydessä ja hyvinvoinnissa on lisääntynyt. Tämä eriarvoisuus heijastuu myös terveyspalvelujen käytössä ja vanhusten hoivapalveluissa koettuina puutteina. Valtaosa väestöstä haluaisi kehittää sosiaaliturvaa ja palveluja niin, että niiden taso olisi riittävä takaamaan kohtuullisen toimeentulon ja riittävät palvelut. Enemmistö kannattaa julkista vastuuta ja sen täydentämistä kumppanuudella yksityisen sektorin kanssa, ja on valmis korottamaan veroja sosiaaliturvan ja palvelujen turvaamiseksi.”
Vielä yksityiskohtaisempi lainaus tiivistelmästä:
”On hälyttävä tulos, että tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat jatkuvasti kasvaneet kuluneen viidentoista vuoden aikana. Korkealla pysyvä työttömyys on tämän kehityksen tärkein selittäjä, ja toinen on 1990-luvun laman jälkeen toteutettu perus- ja vähimmäisturvan jäädyttäminen. Vaikka etuuksien tasoa on sittemmin nostettu, se on silti jäänyt jälkeen noin 20–30 prosenttia yleisestä ansiokehityksestä. Tämän politiikan seurauksena köyhyys on kasvanut etenkin työttömien ja vähimmäisturvan varassa olevien keskuudessa, ja toimeentulo-ongelmat ja kulutuksesta tinkiminen ovat pysyneet korkealla tasolla. Lapsiperheillä työmarkkina-asema, koulutus, lapsiluku ja lasten ikä ovat yhteydessä toimeentulo-ongelmiin:
suurin toimeentulo-ongelmien riski on työmarkkinoiden ulkopuolella olevilla. Huolestuttavaa on alle kouluikäisten lasten perheiden toimeentulo-ongelmien yleistyminen 2000-luvulla. Lapsiköyhyys onkin lisääntynyt voimakkaasti, ja siinä suhteessa on palattu 1970-luvun tasolle. Tämä ei ole sosiaalisesti kestävää hyvinvointipolitiikkaa, joten lapsiperheiden tuen parantamiselle on selkeä tarve.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti