sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Uusi hallitus

Uusi hallitus

Suomeen on saatu uusi hallitus. Hallitusneuvotteluja käytiin ennätyksellisen pitkään. Suomeen syntyi ns. sixpack-hallitus, jossa on edustajia kuudesta puolueesta.
Pääministerin salkkua kantaa Jyrki Katainen.
Kokoomuksen puoluevaltuusto on tehnyt ministerivalintansa uuteen pääministeri Jyrki Kataisen luotsaamaan kuuden puoleen hallitukseen.
Pääministeriksi nouseva Jyrki Katainen oli omiensa edessä tyytyväinen puoluejohtaja.
"Olemme tyytyväisiä salkkusaaliiseemme, tässä takana on henkilöitä otka ryhtyvät kantamaan merkittäviä raskaita salkkuja ja ryhtyvät tekemään työtä suomalaisten hyväksi."
Entisestä ulkoministeristä Alexander Stubbista tulee EU- ja ulkomaankauppaministeri. Entisestä puolustusministeristä Jyri Häkämiehestä puolestaan tulee elinkeinoministeri.
Entinen peruspalveluministeri Paula Risikko siirtyy sosiaali- ja terveysministeriksi. Entinen opetusministeri Henna Virkkunen taas sirtyy hallinto- ja kuntaministeriksi.
Tulevaa kuntaministeriä Henna Virkkusta odottavat työntäyteiset neljä vuotta, sillä hallitusohjelmassa luvataan toteuttaa koko maan laajuinen kuntauudistus, jossa pohjana ovat vahvat peruskunnat. Hallitusohjelman mukaan vahva peruskunta muodostuu "luonnollisista työssäkäyntialueista".
- Innostuneella mielellä tietysti, koska hallitusohjelmassakin on arvioitu, että se on yksi tärkeimmistä tulevaisuushankkeista tällä hallituksella, että saadaan uudistettua suomalaista kunta- ja palvelurakennetta, jotta saadaan turvattua palvelut myös jatkossa eri puolella Suomea."
Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäsen Jari Koskinen siirtyy puolestaan uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi.
Kokoomuksen ministerikuusikosssa on neljä miestä ja kaksi naista.
SDP on julkistanut oman ministeriryhmänsä. Puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ryhtyy valtiovarainministeriksi. Hän on kautta aikain ensimmäinen nainen valtiovarainministerinä Suomessa.
Ulkoministeri on alan konkari Erkki Tuomioja. Tuomioja on aiemmin sekä kauppa-ja teollisuusministerinä että ulkoministerinä. Tuomioja on ollut ulkoministeri kolmessa eri hallituksessa; viimeksi Matti Vanhasen keskustajohtoisessa hallituksessa vuosina 2003-2007.
Työministeriksi taas nousee SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Ihalainen oli pitkäaikaisin SAK:n puheenjohtaja. Hän toimi keskusjärjestön puheenjohtajana vuosina 1990-2009. Ammatiltaan Ihalainen on kirvesmies.
Opetusministeriksi nimettiin Jukka Gustafsson. Tamperelainen Gustafsson on toiminut kansanedustajan vuodesta 1987. Hän nousee nyt ensimmäistä kertaa ministeriksi. Gustafsson on eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja sekä sivistysvaliokunnan varajäsen. Koulutukseltaan Gustafsson on yhteiskuntatieteen maisteri.
Maria Guzenina-Richardsonista tulee peruspalveluministeri. Guzenina-Richardson on syntyjään helsinkiläinen toisen kauden kansanedustaja ja SDP:n varapuheenjohtaja. Guzenina-Richardson työskentelee myös Espoon kaupunginvaltuutettuna.
Asunto- ja viestintäministerin salkku menee Krista Kiurulle. Kiuru on toisen kauden kansanedustaja Satakunnan vaalipiiristä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri. Eduskunnan lisäksi Kiuru toimii edustajana mm. Porin kaupunginvaltuustossa sekä Satakunnan maakuntahallituksessa.
Eero Heinäluoma on puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ehdokas eduskunnan puhemieheksi. Eero Heinäluoma valittiin vaalien jälkeen SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Hän oli myös mukana keskeisesti hallitusneuvotteluissa Säätytalolla.
Riihimäki saa ministerin
Kritillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen nousee sisäministeriksi.

Vasemmistoliitto saa 2 salkkua: liikenneministeri, kulttuuri- ja urheiluministeri.
Vihreät 2 salkkua: ympäristöministeri, kehitysyhteistyöministeri
Rkp 2 salkkua: oikeusministeri ja puolustusministeri 

Mikko Lund

Ei kommentteja: