Rakennemuutos haastaa hallituksenkin

Rakennemuutos haastaa hallituksenkin

Tavallisimmin kokoomuksen edustajilla toistuu niin hallituksessa kuin kunnissa yksi mantra. Sitä esitetään ratkaisuksi kaikkiin keskeisiin ongelmiin, erityisesti säästötarpeisiin. Se on rakennemuutos. Monen muunkin puolueen edustaja on eksynyt toistelemaan käsitettä. Harva huomaa kysyä, mitä se tarkoittaa. 

Minusta näyttää siltä, että käsitteen viljelijät eivät aina tiedosta, mistä asiassa on kysymys. Ensimmäisen kerran se taisi olla Harri Holkerin hallitusohjelmassa vuonna 1987. Holkeri markkinoi hallitusta rakennemuutoksen hallituksena. Suomeen tarvittiin Holkerin mukaan rakennemuutos, joka konkretisoitui työvoiman vähennyksinä ja ratinalisointina, työttömyytenä ja lomautuksina.

Jotain muuta tarvitsisi nyt tehdä kuin rakennemuutosta. 

 Raimo Sailas kirjoitti, että hallitusohjelmalta on pohja pois. Jan Vapaavuori kertoi, että hallituksen pitää ryhtyä tekemään konkreettisempiakin toimenpiteitä kuin kompromisseja. Kari Jordan listasi, että teollisuudesta on hävinnyt 100 000 työpaikkaa kymmenen viime vuoden aikana ja kauppatase on vajonnut 12 miljardin ylijäämästä vuonna 2000 nykyiseen 3,5 miljardin alijäämään. Tässä sitä on rakennemuutosta yhden hallituksen verran.

Pentti Vartia ja Pekka Ylä-Anttila kirjoittavat teoksessaan Kansantalous 2028:
Suomen talouden murros 1990-luvun laman jälkeisinä vuosina vertautuu aikaisempiin suuriin käännekohtiin: teollistumisen alkuvaiheeseen 1800-luvun jälkipuoliskolla ja sotien jälkeisiin murroskausiin. "Samoin kuin aiemmin, 1990-luvun alussakin kasvu keskeytyi poikkeuksellisiin, ulkoisten tekijöiden aiheuttamiin murroksiin ja niitä seuranneisiin rakennemuutoksiin."
Rakennemuutos tarkoittaa resurssien siirtymistä nopean tuotannon ja tuottavuuden kasvun aloille sekä samalla tuotantorakenteen monipuolistumista. Rakennemuutos ja kasvu kytkeytyvät toisiinsa: rakennemuutos on kasvun lähde, mutta rakenteet myös muuttuvat kasvun seurauksena. 

"Tuotantotoiminnan ja työllisyyden kannalta välttämätön rakennemuutos saattaa aiheuttaa tilapäistä, paikallista tai ammattikohtaista työttömyyttä tai lomautuksia", todettiin Harri Holkerin sinipunahallituksen ohjelmassa 1980-luvun lopulla. Varovainen ilmaisu vaikuttikin oikeaan osuneelta hallituksen istuessa. Sen painottamaa hallittua rakennemuutosta ei kuulunut.
Heti sinipunan väistyttyä keväällä 1991 muutos tuli, eikä kovinkaan hallittuna.


Holkerin hallituksen ohjelmasta on poimittava toinenkin kohta: "Rakennemuutosten tukemiseksi ja uusien työpaikkojen synnyttämiseksi lisätään tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan sekä koulutukseen tarkoitettuja määrärahoja."

Romahdusta hallitus ei nähnyt, mutta uuden nousun siemenet oli kylvetty.

Suomi "teollistui uudelleen" laman jälkeen, kun 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa vinoutunutta tuotantorakennetta korjattiin.
Liian pieneksi supistunutta vientikapasiteettia kasvatettiin, markan ulkoisen arvon romahdus vauhditti kehitystä. Teollisuustuotanto kasvoi, ja sen osuus kokonaistuotannosta nousi selvästi toisin kuin muissa länsimaissa. Samalla teollisuuden sisäinen rakenne muuttui: sähkö- ja elektroniikkateollisuudesta tuli suurin teollisuudenala ja metsäteollisuuden osuus painui pariinkymmeneen prosenttiin.

Työllisyydessä pitkä linja kuitenkin on jatkunut: työvoima vähenee alkutuotannossa sekä teollisuudessa ja kasvaa palvelualoilla.
Kaiken kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2003 lähes 140 000 työllistä vähemmän vuonna 1990. Rajuinta muutos on ollut alkutuotannossa; maa-, riista- ja kalatalouden piiristä hävisi 13 vuodessa noin 85 000 työntekijää. Myös rakentamisessa pudotus on ollut suuri: vuonna 2003 jopa 50 000 työpaikkaa vähemmän kuin vuonna 1990.

Teollisuus kokonaisuudessaan on myös menettänyt yhteensä 86 000 työpaikkaa vuosina 1990-2003 huolimatta huimasta noususta elektroniikkateollisuudessa. Eniten on menettänyt kulutustavarateollisuus, 47 000 työpaikkaa.


Vaativien ammattien osuus kasvanut


Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton selvityksen mukaan 1990-luvulla vaativien ammattien suhteellinen osuus kaikista ammateista kasvoi kuudessa vuodessa 10 prosentin tasolta lähes 40 prosentin tasolle ja keskitason ammatit supistuivat 80 prosentin tasolta lähes 50 prosentin tasolle.

Myös suljetun ja säännellyn talouden avautuminen on tuottanut suuriakin muutoksia ammattiryhmissä. Pankkitoimihenkilöiden määrä putosi reilusta 35 000:sta vuonna 1990 vajaaseen 25 000:een vuonna 1995.
Pankkitoimihenkilöiden määrää on supistanut myös toinen yleinen trendi: työtä on siirretty asiakkaalle, joka palvelee itseään pankkiautomaateilla tai Internetin äärellä. Vastaavaa kehitystä on tapahtunut monilla muillakin aloilla, esimerkiksi kaupan aloilla.
Vaikka rakennemuutos on ollut raju 15 viime vuoden aikana, se ei suinkaan ole ohi. 


Rakennemuutos haastaa tulevaisuudessakin


Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2020 teollisuuden palveluksessa alle neljännes työllisistä, kun vuonna 1990 osuus oli vielä yli 30 prosenttia. Palvelujen osuuden työllistäjänä arvioidaan puolestaan nousevan jo 73 prosenttiin vuonna 2020, kun osuus vuonna 1990 oli 60 prosenttia. 

Työministeriön pääekonomisti Pekka Tiainen on arvioinut rakennemuutosten vaikutuksia ammattirakenteeseen tulevina vuosina. Tiaisen mukaan Suomen täyttäessä sata vuotta vuonna 2017 työllisyys on nykyistä suurempi sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa sekä liike-elämää palvelevassa toiminnassa. Yksityisen kulutuksen kasvun takia työllisyys kasvaa myös hotelli-, ravitsemus- ja majoitustoiminnassa sekä yksityisissä palveluissa ja väestön vanhenemisen takia erityisesti terveyden- ja sosiaalihuollossa. 

Työpaikkoja menetetään edelleen maataloudessa, muussa tehdasteollisuudessa kuin elektroniikkateollisuudessa, tukkukaupassa, rahoitussektorilla ja julkisessa hallinnossa.
Muutokset muovaavat ammattirakennetta. Suorittavassa työssä työllisten määrä vähenee ja lisäys kohdistuu tietotyöhön ja muuhun palvelutyöhön. Eniten kasvavat tuotannon ja liikkeenjohdon sekä rahoituksen ja hallinnon asiantuntijatyöt.
Palvelusektorilla lääkäreiden ja muun terveydenhuollon henkilöstön määrä on nykyistä tuntuvasti suurempi ja sosiaalityöhönkin, etenkin vanhusten palveluihin, tarvitaan enemmän väkeä. Lisäystä jarruttavat kuitenkin julkisen sektorin rahoituspulmat. Koulutusyhteiskunnassa myös opetustyö lisääntyy, mutta painottuu nykyistä enemmän aikuiskoulutukseen.

Hallituksen pitäisi tosissaan keskittyä siihen, miten maahan luotaisiin – pääasiassa yksityiselle sektorille – vähintään 100 000 - 200 000 uutta työpaikkaa.

Onnea tehtävään sillä se ei ole pelkkä ilmoitusasia!



Mikko Lund

Lähteet:

Minne menet Suomi 2013, Sitra

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko 2009

Kansantalous 2028. Pentti Vartia ja Pekka Ylä-Anttila. ETLA, 2003.
Globalisaation portinvartijat. Toim. Elina Grundström. Edita 2004.
Työssäkäyntitilasto .
Tilastokeskuksen StatWeb palvelu
Koulutustilastot