tiistai 5. helmikuuta 2013

Odotettu tuomio Virosta

Odotettu tuomio Virosta
 
Viron korkein oikeus on antanut tuomion virolaisten rakentajien alipalkkauksesta. Suomessa työskenteleville virolaisille rakentajille tulee maksaa Suomen työehtosopimusten mukaista palkkaa. Vaikka tuomio koski vain kahta virolaista rakentajaa, ennakkopäätöksen luonteinen tuomio on tervetullut Suomen rakennusalalle. Tuomio vie pohjaa hämäriltä virolaisyrityksiltä.

Nyt tuomio tuli Suomenlahden tuolta puolen Virosta. Suomessa rakennusliitto, poliisi- ja veroviranomaiset ovat aktiivisesti yrittäneet puuttua virolaisten hämäräyritysten toimintaan. Suuri määrä virolaisyrityksiä on parhaillaankin saarron kohteena.

Suomessa talonrakennusalan työehtosopimuksen mukaan aloittelevan työntekijän minimipalkka on 9,49 euroa tunnissa ja erittäin kokeneen työntekijän palkka kohoaa 15,59 euroon. Virolaisille rakennusmiehille oli maksettu 8,00 euroa tunnissa vailla mahdollisuutta ylityökorvauksiin.

Rakennusliiton arvion mukaan talonrakennusalalla työskentelee 15 000 virolaista rakentajaa. Suomalaisten yritysten on vaikea kilpailla rakennusurakoista, jos vastassa on työehtosopimuksista piittaamaton virolaisyritys, jonka työvoimakustannukset ovat kymmeniä prosentteja suomalaiskilpailijoita pienemmät.

Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas pitää Viron korkeimman oikeuden tuomiota hyvänä. Nyt myös ne virolaiset työnantajat, jotka Suomeen työvoimaa lähettävät, ottavat tietoisen riskin, jos he maksavat työntekijöille alipalkkaa tai teettävät ylipitkiä työpäiviä ilman ylityökorvauksia. Vaikka työnantaja palaisi takaisin Viroon, voi hän joutua maksamaan puuttuvat palkat ja korvaukset, jos työntekijä alkaa niitä jälkeenpäin vaatimaan.
Myös räikeämpien tapausten määrä on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana. 

Eniten edunvalvojiin otetaan yhteyttä ylitöistä ja alipalkkauksesta, kertoo Rakennusliiton Pohjanmaan aluetoimitsija Raimo Pohjola Ylen haastattelussa.
– Työtä teetetään selvällä alipalkalla eli maksetaan korkeintaan puolet rakennusalan työehtosopimuksesta. Työntekijöitä on majoitettu jopa rakennusjätteiden keskelle, kuvailee Pohjola pahimpia tapauksia.

Suomen työmarkkinoille on hakeutunut viime vuosina yrittäjiä naapurimaista. Samalla myös nopeat keikkatyöt ulkomailta Suomeen ovat lisääntyneet.
Rakennusalalla uhrit ovat usein Bulgariasta, Kosovosta ja Virosta. Rakennustyömaita kiertävä Pohjola tarkisti vanhan Vaasan läänin alueella viime vuonna noin 500 ulkomaalaisen työehtosopimukset. Näistä vain noin viidenkymmenen sopimus oli kunnossa.


Alipalkkaus on Suomeen saapuvilla virolaisilla yleisempikin ongelma. Se ei koske pelkästään rakennusalaa. Minulla oli inkerinsuomalainen ystävä Narvasta. Hänellä oli siellä metallialan yritys. Lopettaessaan yritystoiminnan hän muutti Turkuun ja sai työtä paikallisessa suuressa yrityksessä. Hän toimi tulkkina ja teki kaikenlaisia töitä. Mutta hän joutui alipalkalle, hänelle ei maksettu työehtosopimusten mukaista palkkaa. Hän oli tyytymätön palkkaukseensa ja puhui siitä yrityksen johdolle, mutta asiaa ei jostakin syystä korjattu. Kertomansa mukaan yrityksessä oli töissä myös muita virolaisia ja venäläisiä, joilla oli sama alipalkkauksen ongelma.
 
Mitä tällainen kertoo meistä ja suomalaisista yrityksistä?
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: