perjantai 18. lokakuuta 2013

Joko venäläisiltä matkailijoilta loppuvat rahat?

Joko venäläisiltä matkailijoilta loppuvat rahat?
 
 
Venäläiset matkailijat ovat kantaneet rahaa reilusti Suomeen.  Viime vuonna venäläiset toivat Suomeen rahaa lähes 1,2 miljardia euroa.
Venäläiset ostavat rajahaastattelujen perusteella Suomesta entistä harvemmin  kodin käyttötavaroita ja vaatteita. Sen sijaan elintarvikkeita, makeisia ja lääkkeitä he ostavat aiempaa enemmän.
 
Kaupan liitto on huolissaan siitä,  että venäläisten tekemien tax-free -ostosten määrä kääntyi kesällä laskuun lähes kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Ilmiö näkyi selvimmin pääkaupunkiseudulla.  Koko alkuvuoden eli tammi-syyskuun aikana venäläisten tax-free -ostokset kasvoivat enää viisi prosenttia, kun vuotta aiemmin kasvua kertyi 26 prosenttia.Venäläisten yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä ovat yhä lisääntyneet, mutta niissäkin kasvutahti on selvästi hidastunut. Pääkaupunkiseudulla yöpymisten määrä taittui alkuvuonna pieneen laskuun. Vain Imatralla, Rovaniemellä, Kouvolassa ja Kuusamossa kasvu jatkui entiseen tahtiin.

Kaupan liitto on vähän turhaan huolestunut, sillä tilasto osoittaa selvästi, että kasvu ei ole pysähtynyt, vaan jatkaa vähän loivempana ja pienemmin prosentein.

Toki on myönnettävä, että viiden prosentin kasvu ei vastaa  aikaisempaa  26 prosentin kasvua. Pysähdykseltähän se tuntuu. Paikka on arvioida , mistä on kysymys ja missä mennään nyt.Venäjän talouskasvun hiipuminen on varmasti hillinnyt myös matkailijoiden rahan käyttöä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on laskenut arviotaan Venäjän tämän vuoden talouskasvusta 1,5 prosenttiin. Sekä IMF että Venäjän talousministeriö kuitenkin  ennustavat talouskasvun viriävän ensi vuonna vähintään kolmeen prosenttiin.

Paitsi yleisestä taloustilanteesta, osittain ostosmatkailun vähenemisen uskotaan johtuvan siitä, että Viron suosio kasvaa venäläismatkailijoiden parissa. Virossa venäläisten yöpymiset ovat kasvaneet tänä vuonna 17 prosenttia, kun kasvu Suomessa on ollut 7 prosenttia.

Kaupan liiton mukaan yksi syy venäläisten lisääntyneeseen Viron-matkailuun on Viron ja Venäjän välillä viime vuonna käyttöön otettu sähköinen jonotusjärjestelmä. Järjestelmä hyödyttää matkailijoita ja yrityksiä. Jonotusaika on lyhentynyt Virossa  noin tuntiin.

Lyhentyneen jonotusajan lisäksi Viron suosioon  on vaikuttanut  halvempi hintataso ja varsinkin Itä- Virossa ja Tallinnassakin palvelu venäjän kielellä. Meilläkin palvelua saa yhä useammin venäjän kielellä. Se hivelee venäläistä matkailijaa.

Viron- tyyppinen sähköinen jonotusjärjestelmä on Helsingin Sanomien tietojen mukaan tulossa koekäyttöön ensi keväänä myös Suomessa, mutta alkuvaiheessa palvelu olisi käytettävissä vain Suomesta Venäjälle päin (HS 15.10.). Suomessa pitäisi oikeasti tarttua rajamuodollisuuksien nopeuttamiseen. Se pitäisi tehdä Eu- byrokratiasta riippumatta ja kiireellisesti. Miljoonat ja miljardit eurot ovat asiassa kyseessä eikä niitä tule jättää turvallisuusviranomaisten vanhakantaisen turvallisuusvaateiden kontrolliin. Se mikä on mahdollista Virossa, luulisi olevan mahdollista täälläkin.
 
 
Mikko Lund 

 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja: