keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lääkkeiden hävikki kummastuttaa

Lääkkeiden hävikki kummastuttaa
 
 
 
Mistä on oikeasti kysymys? Valtakunnan lehdissä levisi taannoin Savon Sanomissa ollut uutinen (2.9.), jonka mukaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on ollut lääkkeiden hävikki vuosittain noin 300 000 euroa.Kyssin sairaalan apteekkarin mukaan hävikki on ollut vuosittain hienoisessa kasvussa. Mihin lääkkeet häviävät? Erikoista on, että siitä vallitsee epätietoisuus. Apteekkarikaan ei osaa sanoa varmasti, mihin lääkkeet häviävät.
 
Tiedetään, että suuri osa lääkkeiden hävikistä johtuu lääkkeiden vanhenemisesta. Mutta eikö ole aika erikoista, että suoraan väitetään lääkkeitä varastettavan. Enempää ei sitten tiedetäkään.
KYSSin koko lääkebudjetti on Savon Sanomien mukaan  noin 20 miljoonaa euroa, josta hävikin arvo on kuitenkin  vain 1,5 prosentin luokkaa. Kenelläkään ei tunnu olevan tiedossa tarkkoja lukuja siitä, miten paljon lääkehävikin arvo vuosittain on koko maassa. Esimerkki antaa olettaa, että lääkehävikin vuoksi terveydenhuollosta haihtuu vuosittain miljoonia euroja. Ehkä tarvittaisiin parempaa suunnittelua,mutta myös kontrollia, etteivät lääkkeet pääse nykyisessä mitassa vanhenemaan.
Lääkettä hävinnee myös terveydenhuoltohenkilöstön omaan käyttöön.
Mikä osuus asiaan on apteekkarien vallankäytöllä ja apteekkien työyhteisöllä?


Mikko Lund

 
 
 
 

Ei kommentteja: