keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Riihimäen talouskäsitykset metsän puolelta

Riihimäen talouskäsitykset metsän puolelta
 
 
Olen aika ajoin ihmetellyt sitä, että kaupungin johtavat virka- ja luottamushenkilöt jakavat yhteisen näkemyksen taloustilanteesta. Sen pohjana on “mielikuva”, että kaupungin talous ei ole heikko ja Riihimäellä menee hyvin.  Jatkuva väärien mielikuvien luominen ja taloustilanteen kaunistelu on edesvastuutonta ja tuomittavaa, kuten  Hämeenlinnan hallinto- oikeus ja Korkein hallinto- oikeus ovat ratkaisuissaan todenneet.
 
Riihimäen kaupungin taloutta ei ole saatu tasapainoon, vaikka julkilausutusti tavoitteena on ollut tasapainottaminen. Koko viime valtuustokausi puhuttiin tasapainottamisesta. Velkaantuminen lisääntyi.
Vuoden 2007 tilinpäätöksen mukaan kaupungin velka oli n. 57 miljoonaa ja n. 2000 euroa/ asukas. Vuoden 2012 tilinpäätös kertoo lainakannaksi 102 miljoonaa ja n. 3500 euroa / asukas. Kaupunginhallitus,  joka keskeisesti vastaa kaupungin  talouden hoidosta, ei ole pystynyt  tasapainottamiseen ja velkaantumisen pysäyttämiseen.
 
Kaupunki kantaa kestämätöntä velkalastia 15. eniten velkaantuneen kunnan joukossa. Kaupunki on vahvasti matkalla kriisikunnaksi. Ensimmäiseksi heikkenee tulot, maan hallitus on päättänyt kuntien valtionosuuksien vähentämisestä. Verotulot vähenevät taloustaantuman johdosta. Tähän kunnan on pakko reagoida ottamalla lisää velkaa. Kun lainanotto kasvaa, omavaraisuusaste heikkenee. Se kiihdyttää alijäämän kertymistä. Kun alijäämää ja velkaa kertyy riittävästi, kunta on kriisikunta.
 
Riihimäki ei ole kyennyt tarvittavaan uudelleenarviointiin. Virka- ja luottamushenkilöt ovat jämähtäneet oman erinomaisuutensa vangiksi. Kuntauudistus olisi ollut mahdollisuus, mutta ajelehtiminen ilman omaa tahtoa ei mahdollista parasta tulosta. Hausjärven ja Lopen kimppa ei paranna taloutta. Erikoissairaanhoidon ongelmat eivät hoidu Hämeenlinnan kaupungin johdolla. Hämeenlinnan sairaanhoitopiirin alijäämät ovat nousemassa 24 miljoonaan eikä siltä linjalta löydy ratkaisua. Erikoissairaanhoidon tulisi suuntautua yhteistyöhön Hyvinkään sairaalan ja Hussin kanssa.
 
Mikko Lund
 
 
 

Ei kommentteja: