perjantai 7. kesäkuuta 2013

Riihimäen erikoissairaanhoidon ongelmia ei ratkaista Hämeenlinnassa

Riihimäen erikoissairaanhoidon ongelmia ei ratkaista Hämeenlinnassa

Kiitos Mikko Takalle (kok) tosiasiat tunnustavasta kirjoituksesta (AP 31.5. Sairaanhoitoa ihmisille vai kunnille?).  Tähän asti edustajat ovat keskittyneet mainostamaan Hämeenlinnan keksimiä Riihimäen sairaalapalveluihin kohdistuvia säästötoimia, jotka ovat toteutuneet sairaanhoitopiirin strategiassa ja Riihimäen sairaalan palvelutoiminnan alasajossa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että asian pohdinnassa on edettävä pitemmälle ja syvemmälle kuin mihin Mikko Takala kirjoituksessaan pääsi. Nytkö vasta Riihimäen edustaja tiedostaa, miten syvissä veloissa olemme? Nyt vain sattuu olemaan siten, että  Hämeenlinnan ehdoilla riihimäkeläisten etuja ei voida puolustaa ja ratkaista.
Riihimäkeläiset kokevat erityistä tyytymättömyyttä sairaalapalveluiden tilaan. Taustana on ollut  Hämeenlinnan sairaanhoitopiirin  noin 15 miljoonan euron säästötarpeet, jotka ovat roimasti kasvamassa. Siitä seuraa säästöjä  niin pitkälle kuin silmä siintää eikä sairaanhoitopiirin strategian hyväksyminen tarkoita palvelujen parantumista.

Jos sairaanhoitopiirin taseisiin sisältyvä  alipudjetoinnin ongelma ratkaistaan jäsenkunnille lähetettävällä kertalaskuna, kaikista kunnista saadaan kerralla  kriisikuntia, tahdottiin sitä tai ei. Riihimäen kodalla ongelmasta tulee kaksinkertainen, kun  myös Riihimäen seudun terveyskeskuksen talous  kaipaa korjaamista.

Tosiasioiden edessä pitäisi hakea vaihtoehtoja. Olen toivonut  yhteistyön selvittämistä Hyvinkään terveyspalveluiden kanssa. Se on vaikea tehtävä. Asiassa pitäisi toimia ripeästi, muuten kysymyksen ratkaisevat   asukkaat. Ensi vuodesta alkaen voimme valita itse terveyspalvelut. Minä ja moni muu haemme palvelut  jatkossa Hyvinkäältä.

Ongelmien taustana on Hämeen maakunnan pienuus. Alueen kunnat eivät pysty ylläpitämään Hämeenlinnan keskussairaalaa.  Oikea lähtökohta on eroaminen Hämeen liitosta! Meidän riihimäkeläisten ei tule asettua Hämeenlinnan aisankannattajiksi. Hämeenlinna on ajanut sairaanhoitopiirin talouden kuralle ja käyttää  hallintoa leikkikaluna Forssaa ja Riihimäkeä vastaan. Tämän takia meidän on suuntauduttava Hyvinkäälle ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin palveluihin.

Olemme keskellä kuntauudistuksen ja sote- uudistuksen  sotkua. Hämeenlinnan ylimpänä strategisena tavoitteenaan on yrittää säilyttää keskussairaalaan perustuvan erikoissairaanhoidon nykytila kuralla olevasta taloudesta huolimatta. Vedotaan maakuntahenkeen ja ajetaan maakunnan muodostamista  Hämeenlinna- keskeiseksi sotealueeksi! Se eikä edes Riihimäen seudun oma sotealue kykene parantamaan Riihimäen seutukunnan erikoissairaanhoidon nykytilaa. Seudun yhdistyminen yhdeksi kunnaksi  ei tule monien selvitysten osoittamana muodostamaan taloudeltaan riittävän vahvaa peruskuntaa.  Velkavetoisessa taloudessa ei ole varaa suuriin investointeihin.

Mikko Lund
 

Ei kommentteja: