keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Ja kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen nauroi niin partaansa

Ja kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen nauroi niin partaansa
 
 
Riihimäen kaupunginvaltuuston toinen tunteita liikuttanut asia oli uuden jäähallin ja sosiaalitilojen toteuttaminen ja osakeyhtiön perustaminen. Tämä on kaupungin toinen jäähalli. Kiistaa ja keskustelua oli syntynyt siitä, perustetaanko kiinteistöyhtiö. Kaupunginhallitus esitti valtuuston talousarviokokoukseen, että jäähalli toteutetaan kaupungin omistaman erillisen osakeyhtiön kautta. Valtuuston kokouksessa joulukuussa Petri Mattila (sd) ehdotti, että jäähalli rakennetaan normaalina kunnallisena toimintana, ei osakeyhtiönä. Valtuustossa Mattilan ehdotuksen taakse saatiin vain 12 ääntä. Kaupunginjohtaja Keskiruokanen oli ehdottanut , että perustetaan kiinteistöyhtiö ja kokoomus pisti paremmaksi ja ehdotti: Perustetaan osakeyhtiö. 
 
Käytin asiasta valtuustossa puheenvuoron ja korostin ymmärryksen herättämiseksi, että jäähallin yhtiömuoto on tarkoituksellista luottamushenkilöiden harhaanjohtamista. Jäähallin yhtiömuoto tai yhtiön perustaminen ei ole pääasia. 
 
Meidän tulee kiinnittää huomio siihen, mitä hanke maksaa nyt ja tulevaisuudessa Riihimäen kaupungille. Selvitykset puuttuvat. Tämä on huolestuttavaa. Kuralla oleva kaupungin talous ei kestä jäähallia, sen perustamispäätös on ollut virhepäätös - yhtiön perustaminen ei tilannetta paranna! 
 
Esimerkiksi tulevan yhtiön osakepääoman merkintä ja käyttötalouden rahoitus tulevat olemaan kaupungin menotaloutta ja konsernilainan kasvattamista.
Jatkossakin se tulee olemaan kaupungin budjettirahoituksen varassa. Osakeyhtiön "liiketulo" ei tule kattamaan kuin pienen osan menopuolesta.
 
Yhtiörakenne on rahoituksellisen nykytilan sumutusta ja lisäksi vie sen toiminnallisesti pois valtuuston kontrollista. Yhtiön hallitusta vedätetään aluksi poliittisen kustannusarvion hankkeena ja "köyhän miehen talosta" tehdään ajan mukana kasvavien vaatimusten mukaan hiljalleen "kansainväliset mitat" täyttävä talo! 
 
Kiirettä on näyttänyt ylläpitävän ELYn pieni porkkarahoitus, joka on "hyttynen" kokonaisrahoituksen meressä.
Liikuntatoimi on kunnissa valtaosin kunnallista palvelutoimintaa. Kokoomus on joissakin tapauksissa lähtenyt yhtiöittämään kunnallista toimintaa. 
 
Totesin, että minkäänlaista yhtiötä ei pitäisi perustaa ennen kuin koko hanke on saanut hahmonsa rakentamis- , liiketoimintasuunnitelmineen ja ylläpitokustannuksineen. Nämä puuttuvat. Tästä näin selvästä puutteesta huolimatta hanke meinataan hyväksyttää valtuustolla. Hanke on huonosti valmisteltu. 
 
Avustusta hankkeeseen on voitu hakea kaupungin nimissä. Ei sitä varten tarvitse perustaa yhtiötä. Hankeen tarkoituksesta jotakin paljastui, kun kokoomuksen Pertti Mäkelä lausui, että jäähallit voidaan ottaa yhtiöittämisen kokeilukentäksi. Vasemmiston taholta kokoomusta syytettiin edesvastuuttomaksi kokeilijaksi tässä taloustilanteessa.
 
EM. perustuen asia olisi pitänyt palauttaa uudestaan 
valmisteltavaksi ja todeta, että
osakeyhtiötä tai kiinteistöyhtiötä ei perusteta eikä yhtiön perustamissopimusta ja yhtiöjärjestystä hyväksytä. Jäähallitoiminta pitäisi toteuttaa normaalina kaupungin toimintana ja kaupunki voi hakea hankkeeseen rahoitusta.
 
Asian käsittelyssä vasemmistoliiton Janne Yrjölä ehdotti, että kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti perustetaan Kiinteistö OY Riihimäen Jäähalli- niminen osakeyhtiö ja hyväksytään perustamissopimus ja yhtiöjärjestys.
Yrjölän ehdotus hyväksyttiin lopulta sangen selvin numeroin äänin 25 - 18. Yrjölän ehdotuksen puolesta äänestivät koko vasemmisto, vihreät ja perussuomalaiset. Näin kokoomus ei saa yhtiöittämistä eteenpäin omilla rattailla, mutta kaupunginjohtajan rattailla ja vasemmiston myötävaikutuksella kyllä. Vaikka oma ehdotus hylättiin, niin kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin, kun vasemmistonkaan ymmärrys ei yltänyt vastustamaan kokoomuksen ideologista kokeilua. Onhan yhtiöillä kuitenkin eroa.
 
Silti kyllä kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen sitten nauroi partaansa, mutta miten nauroi kokoomus.
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: