keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Onko Sipilällä ja Stubbilla liian lyhyt muisti?

Onko Sipilällä ja Stubbilla liian lyhyt muisti?


Politiikan ammattilaisia pidetään yleensä hyvämuistisina. Työn luonteesta seuraa, että on muistettava asioita ja niiden yksityiskohtia ja yhteyksiä. Viime keväänä eduskuntavaalien alla keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja Aleksander Stubb esiintyivät yhteisesti kuvissa isot kyltit kädessä: "Koulutuksesta ei leikata"  "Opintotukea ei heikennetä". Kyltin nähneille välittyi kuva puoluejohtajista, jotka välittävät ja  huolehtivat opiskelijoidenkin asioista.

Mutta vaalit menivät. Ja hetken kuluttua  Sipilän, Stubbin ja Soinin johtama hallitus ilmoitti  leikkaavansa kolutuksesta.

Ja näin hallitus on tehnyt  eli leikannut yliopistoista ja opintotuesta. Korkeakouluopiskelijoiden opintoraha pienenee, tukikuukaudet vähenevät ja myös lainahyvitykseen tulee tiukennus, mikäli selvitysmies,
  professori  Roope Uusitalon esitykset toteutuvat.
Selvityksen taustalla on pääministeri  Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelma, jonka mukaan korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta leikataan  70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa, joka merkitsee noin neljäsosan leikkausta.

Hallitus käsittelee opintotukiuudistusta maaliskuun aikana.
Hallitusohjelmassa sovitut säästöt toteutettaisiin pienentämällä opintorahaa samalle tasolle kuin toisen asteen opiskelijoilla eli 250,28 euroon kuukaudessa, karsimalla opintotukikuukausien enimmäismäärää ja nostamalla opintojen edistymisvaatimusta.
Nykyinen opintotuki koostuu korkeakouluopiskelijalla enimmillään liki 340 euron opintorahasta, noin 200 euron asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta, jota saa halutessaan enintään 400 euroa kuukaudessa.
Opintolainan valtiontakausta Uusitalo esittää nostettavaksi niin, että opintorahan, asumislisän ja opintolainan summa nousisi 1 100 euroon kuussa. Asumislisä säilyisi ennallaan, mutta opintolainaa voisi nostaa enimmillään 650 euroa kuukaudessa. Lainaan ei kuitenkaan pakotettaisi.

Opintolainan ottamisen riskiä pienennetään erityisellä korkosuojauksella. Se tarkoittaa, että opintolainojen korkojen mahdollisesta noususta  aiheutuvaa riskiä opiskelijalle rajattaisiin niin, ettei hän itse maksaisi enempää kuin neljän prosentin koron. Nykyisin opintolainan korko on ollut alle prosentin tietämissä.
Opintotuen tulorajat säilyisivät nykyisellään, mutta ne sidottaisiin ansiotasoindeksiin. Sen perusteella tulorajoja tarkistettaisiin vuosittain automaattisesti. Nykyisin vuosituloraja lasketaan siten, että jokaista tukikuukautta kohti voi olla tuloa 660 euroa ja jokaista tuetonta kuukautta kohti 1  970 euroa.

Opiskeluun kodistuneiden leikkausten takia nyt monet opiskelijat muistavat puoluejohtajien ääntenkalastelun ja petetyt lupaukset. Monet opiskelijat ovat  perinjuurin vihaisia ja tyytymättömiä. Opiskelijoidenkin on elettävä, syötävä, maksettava asumisesta ja matkoista. Opiskelu on kallistumassa. Opiskelusta on vahvasti tulossa hyväosaisten herkkua.

Sipilän ja Stubbin käytös osoittaa, että kiltisti sanoen ministereillä on turhan lyhyt muisti. Tai sitten se oli muuten valikoivaa.  Mutta käytöstä voidaan nimittää myös suoranaiseksi petokseksi. Kirkkain otsin ja silmin äänten saamisen toivossa luvataan asioita, mutta kun tulee toteutuksen  vaihe, toimitaan täysin toisin.

Että sellaisia politiikkoja  nämä Sipilä ja Stubb!  Ei ihme, että luottamus politiikkaan on pohjalukemissa.

Mikko Lund


Ei kommentteja: