perjantai 18. huhtikuuta 2014

Perustuslaki turvaa asumisoikeuden ja vapaan liikkumisen

Perustuslaki  ja  EU- direktiivi  turvaavat asumisoikeuden ja vapaan liikkumisen
 
 
 
 
Savon Sanomat ym. kertoivat, että   Suomessa asuu yli 20 000 ihmistä kesämökeillään  ympäri vuoden. Erikoista on, että asia herättää huomiota ja se yltää uutiseksi. Perustuslain mukaan Suomessa on kansalaisilla vapaa liikkuvuus  ja oikeus asua, missä haluaa. Se on myös yksi  EU:n peruspilareista. Miksi tähän sitten puututaan?
 
Kuntaliiton viime lokakuussa tekemän selvityksen mukaan runsaat 20 000 suomalaista asuu ympärivuotisesti mökeillään. Vapaa-ajan asunnoksi kaavoitetulla mökillä ei saa asua vakituisesti.
 
Kangasalan rakennuslautakunta velvoitti pari vuotta sitten 800 euron uhkasakon voimin pariskuntaa lopettamaan loma-asunnon luvattoman käytön vakituisena asuntona. Hallinto-oikeus asettui samalle kannalle ja myöhemmin  siis myös KHO.
Alueen kaavan mukaan se on loma-asuntoaluetta ja vakituisen rakennuksen salliminen vaatisi poikkeuslupaa. Samanlaisia rakennuspaikkoja on Kangasalla 2 500 kappaletta.
Kunta totesi, että jos yhdelle sallitaan tällainen asuminen, se pitää sallia kaikille ja silloin ei ole enää merkitystä erotella kaavassa loma-asuntoja vakituisista.
KHO katsoi myös, että kenelläkään ei ole oikeutta asua omistamallaan maa-alueella, jos se on vastoin maankäyttö- ja rakennuslakia. Näin siitä huolimatta että perustuslaki takaa vapaan liikkuvuuden.
 
KHO  päätti, että omistamallaan tontilla ei ole oikeutta asua, mikäli se on vastoin maankäyttö- ja rakennuslakia. Vapaa-ajan asunnosta on poistuttava tietyksi aikaa vuoden kuluessa.  Kesämökin käyttötarkoitusta  voi muuttaa  asumisen tarpeita vastaavaksi. Se  voi olla erilaisine poikkeuslupineen ja kaavamuutoksineen melko  hankala  paperisotaa vaativa asia.
 
Mökkiasuminen on suosittua. Mökit ovat nykyisin  hyvin varustettuja ja sopivat ympärivuotiseen asumiseen.
 
Kuntien suhtautuminenkin asiaan vaihtelee. Suurinta osaa kuntia kesämökkiasuminen ei kiinnosta tippaakaan. Toiset kunnat pelkäävät asumisesta seuraavia kustannuksia eivätkä suosi tällaisia asukkaita.Toiset kunnat ottavat vastaan kiljuen uusia veronmaksajia.
 
Suomen Perustuslain 9 §  säätää liikkumisvapautta:
 
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

22 §  koskee perusoikeuksien turvaamista:
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
 
 
 
 
KHO:n ratkaisu ihmetyttää. Perustuslain säädöksetkään ei riitä. Korkein oikeusaste asettuu viranomaisten puolelle asukkaita vastaan. Se ei vakuuta, että perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista huolehditaan. Viranomaisten toiminnassa on moitittavaa. Viranomaisten suhtautuminen asiaan tulee yhtenäistää. Suomen kansalaisilla on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Mökkiläisiä eri kunnissa tulee kohdella samanarvoisesti. Valtion ja kuntien on turvattava kansalaisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
 
 
Mikko Lund
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja: