torstai 25. huhtikuuta 2013

Puheenjohtaja Juha Sipilä on onnistunut nostamaan keskustan toiseksi suurimmaksi

Puheenjohtaja Juha Sipilä on onnistunut nostamaan keskustan toiseksi suurimmaksi
 
 
Muistan kun Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi. Hän antoi itsestään aika tuoreen, avuttomankin kuvan. Sen perusteella  ei olisi voinut kuvitella, että Juha Sipilä tulee olemaan puheenjohtaja, joka nostaa keskustan uudelleen nousuun. Niin riitelevä ja maahan lyöty keskusta oli, että jotkut rohkenivat arvioida keskustalle
 vuosikymmenten oppositiokautta. Keskustan veteraanikansanedustajan Seppo Kääriäisen mukaan  Juha Sipilä on suurin yksittäinen tekijä keskustan kannatuksen nousussa.
 
 
Keskusta on noussut toiseksi suosituimmaksi puolueeksi. Jos eduskuntavaalit olisivat nyt, keskusta saisi 19,1 prosentin kannatuksen.
Tällä kannatuksella keskusta on enää prosenttiyksikön päässä kokoomuksesta, joka on edelleen suurin puolue. Hallitustaival on kuitenkin pudottanut kokoomuksen johtavaa osuutta muihin suuriin puolueisiin.
Tiedot käyvät ilmi puoluekannatustutkimuksesta, jonka TNS Gallup toteutti HS:n pyynnöstä.

Perussuomalaiset ovat osin omien kannattajiensakin yllätykseksi pitäneet kannatuksensa vakaana. Puolueen kannatus oli nyt 18,8 prosenttia.

Sdp on pudonnut neljänneksi. Elokuussa 2012 Sdp oli jo noussut kannatuksessaan aivan kokoomuksen kantapäille, mutta siitä alkoi tasainen alamäki.
Neljä suurinta puoluetta ovat edelleenkin hyvin lähellä toisiaan.


"Keskustan ja perussuomalaisten kannatuksen vahvuus kertoo, että hallitus näyttää linjattomalta", sanoo tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta  Helsingin Sanomissa.

Railon mukaan asetelma on hankala etenkin Sdp:lle, jolla on vaikeuksia vetää kokoomuksen johtamassa hallituksessa omia kannattajiaan miellyttävää talouspolitiikkaa.
"Ulospäin tulee vaikutelma, että Sdp on joutunut antamaan enemmän periksi kuin kokoomus", Railo sanoo.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen   toiminta viime aikoina on ollut yhtä sählinkiä, mistä pääministeri viime kädessä kantaa vastuun. Kehysriihen heikosti valmistellut veropäätökset jouduttiin korjaamaan. Kunta- ja soteuudistus ovat olleet sekaisin. Nyt  kansanedustaja Petteri Orpo (kok.) puheenjohtajana  työryhmineen yrittää löytää yhteisen linjan ongelmakohdista.
Kuntauudistus sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on saatava yhteen. Nyt on pystyttävä valitsemaan selkeä linja, joka saatetaan kuntapäättäjien ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietoon, jotta työ voi jatkua, Orpo sanoo. 

Avoimuudessakin on nähty toivomista. EU-budjetin ja kehysriihen tiedottamisessa hallitus keskittyi hehkuttamaan päätösten fantastisuutta. Hankalat asiat yritettiin pimittää. Se ei ole lisännyt luottamusta hallituksen ja hallituspuolueiden toimintaan.

Mikko Lund

Ei kommentteja: