tiistai 23. huhtikuuta 2013

Johtaminen kaipaa Riihimäellä kiireellistä ratkaisua


Johtaminen kaipaa Riihimäellä  kiireellistä ratkaisua
 
 
 
Mitä tekevät Riihimäen poliittiset päättäjät ja valtuustoryhmät? Kaupungintalon johtavat virkamiehet, kaupunginjohtaja ja hallintopäällikkö,  tappelevat  keskenään  virkapaikalla. Sotaa lasikaapissa muistuttava tilanne on jatkunut jo pitkään. Suma seisoo kaupungissa. Kaupungin taloustilanne kaipaa tasapainotusta. Keski- Uudenmaan kunnat kokoavat uutta 240 000 asukkaan kaupunkia, joka tulisi sulkemaan Riihimäen lopullisesti metropolin ulkopuolelle, periferiaan. Mitä tekevät poliittiset päättäjät? Nyt olisi toiminnan aika!
 
 
Johtaminen kaipaa  ratkaisua. Näin ei voi jatkua. Poliittisen päättäjän on ratkaistava, miten johtamisen ongelma ratkaistaan Riihimäellä. Nauttiiko kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen  kaupunginvaltuutettujen luottamusta? Parasta olisi  selvittää tilanne, niin pian kuin mahdollista, sillä  kaupunginjohtajan on nautittava kaupunginvaltuuston luottamusta. Epäselvää ei ole siitä, että kaupunginjohtaja vastaa johtamisesta ja kaupungin ylivelkaantumisesta.
 
 
Kaupunginjohtajan keskeinen tehtävä on johtaminen. Johtaminen on kriisissä. Ei voi näin jatkua, että kaksi johtavaa virkamiestä tappelee keskenään. Kaupunginvaltuuston  tulee asettaa valiokunta selvittämään  kaupunginjohtajan luottamusta. Riihimäen ympäristössä on tapahtumassa muutoksia, jotka eivät ole  Riihimäen edun mukaisia.  Hyvinkää on suuntautumassa KESKI- UUDENMAAN  suuren kaupungin  perustamiseen. Jos sellainen tulee syntymään, se on Riihimäelle totaalisesti  kaupungin edun vastainen tapahtuma.
 
 
Nyt olisi aika toimia ja vaikuttaa. Nyt pitäisi koota Riihimäen seudun kuntien yhteinen liitto ja vaikuttaa. Suuria ratkaisuja odottavia kysymyksiä on kuntaliitos ja soteratkaisu  tällä alueella. Riihimäen edun mukainen ratkaisu olisi erota Hämeen liitosta ja Kanta- Hämeen sairaanhoitopiiristä. Riihimäen etu on  kuulua Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun vetovoimaan. Sen myötä ratkaisu saataisiin alueellisiin ja terveydenhuollon kysymyksiin. Kanta- Häme on liian  pieni ja kunnat aivan liian huonossa taloudellisessa tilassa.
 
 
Riihimäen edun mukaista on suunnitella kuntaliitosta. joka merkitsisi alueelle ratkaisua aina 2050 saakka. On juostava kokoon kaupunki, johon  kuuluisivat mukaan Uudeltamaalta  ainakin Hyvinkää ja  Nurmijärvi, mahdollisesti muitakin. Hämeestä mukaan voitaisiin tavoitella  Janakkalaa, Hausjärveä, Loppea ja Riihimäkeä. Tällä alueelle saataisiin noin  150 000 asukkaan vetovoimainen keskus. Sitä kannattaa tavoitella! Sitä ei voi tavoittaa  odottamalla, vaan tarvitaan määrätietoisia ja  aktiivisia toimenpiteitä.
 
 
Mikko Lund

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Miksi kaupungin luottamushenkilöt antavat Riihimäen kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen saa jatkaa tehtävässään, kun hän ei tule alaistensa kanssa toimeen eikä ole saannut kaupungin vuodesta toiseen jatkunutta velkaantumista asisoihin?
Kaupunkilaiset kyselevät minulta enemässä määrin mikseivät luottamushenkilöt potkaise kaupunginjohtajaa perauksille ja valitse uutta kaupunginjohtajaa, joka tulee toimeen alaistensa kanssa, joka pystyy verkostoitumaan laajasti ulkopuolisten tahojen kanssa ja mikä tärkeintä jolla on talouosaamista jne.