torstai 28. maaliskuuta 2013

Itsensä nostaminen tukasta ei ole mahdollista kuin saduissa


Itsensä nostaminen tukasta ei ole mahdollista kuin saduissa
 
 
Oulun yliopiston rakennusopin professori Jouni Koiso-Kanttila esitti Kalevassa todella tärkeän kysymyksen: Miten rakennusten energiankulutuksen voi teknisin ratkaisuin pudottaa lähelle nollaa niin, että talo on vielä terveellinen asukkailleen?

Koiso-Kanttila on huolestunut nollaenergiataloista, jossa rakennus tuottaa ja kuluttaa energiaa vuoden aikana yhtä paljon.

Olennainen kysymys on Koiso-Kanttilan  huoli  siitä, että nollaenergia-rakennusten eristeiden vahvistaminen ja vaipan tiiviyden lisäys jättävät rakennuksen sisään kosteutta ja sen myötä homeongelmien ainekset. Voiko nollaenergiatalosta  lopulta tulla vuosien myötä homepesä?
Kiitos Jouni Koiso- Kanttilalle todella olennaisten kysymysten esittämisestä! 

Matala- tai nollaenergiataloja voidaan toteuttaa erilaisia keinoja käyttäen. Niitä on lähdetty suunnittelemaan ja toteuttamaan  tarpeesta vähentää energiankulutusta. Lisäksi voidaan hyödyntää maalämpöä, aurinkopaneeleja, tuulivoimaa ja maalämpöpumppuja. Esillä on myös yhä tiiviimpi rakentaminen.

Koiso-Kanttilan näkemys  ja esiintyminen ansaitsee kiitokset siitä, että hän rohkenee sanoa,  ettei matalaenergiataloihin siirtyminen ole Suomessa aina järkevää. Riskit ovat  kerta kaikkiaan liian suuret.

Näyttöä on siitä, että rakennusten kosteus- ja homevauriot lisäävät ihmisten riskiä saada hengitystieoireita, hengitystieinfektioita  ja astmaoireiden pahenemista. On jonkin verran näyttöä homeen vaikutuksesta allergisen nuhan ja astman puhkeamiseen. Homeongelma on todettu suureksi terveyshaitaksi, johon on pyritty löytämään ratkaisuja ja ohjeistusta.

Lisäksi tähän liittyy  meidän ongelma EU:ssa. EU työntää meidän toteutettavaksi jopa tänne soveltumatonta säädöstä. Yksi tällainen on  EU:n yleiset energiatavoitteet, etenkin energiatehokkuusdirektiivi. Sen perusteella uusien rakennusten tulee olla vuoden 2020 loppuun mennessä lähes nollaenergiarakennuksia.

Onko tässä järkeä? Suomalaispoliitikot ja ympäristövirkamiehet   on EU- kokouksissa taas narutettu  toteuttamaan tänne kylmään Pohjolaan huonosti soveltuvaa direktiiviä.  Järkevää olisi ollut   vaatia siirtymäaikaa  ja ensin tehdä kokeiluja ja vasta kokeilun pohjalta katsoa, onko sen toteuttaminen järkevästi mahdollista. Se mikä Etelässä on mahdollista, ei ole mahdollista Pohjolassa. Sillä selväähän pitäisi olla, että itsensä nostaminen tukasta ei ole mahdollista.

Lisäksi haluamme Suomessa olla kaikessa EU:n mallioppilaita. Suomessa on oma ohjelma, jonka mukaan EU-tavoitteiseen pitäisi päästä jo itsenäisyyden juhlavuonna 2017. En voi mitenkään ymmärtää, että uudenlaista rakentamistapaa pyritään ajamaan nopeutetusti sisään itsenäisyyden  juhlavuoden takia. 

Kaleva kirjoittaa  sangen osuvasti:
"Rakentamisessa jos missä pätee se, että mitä koetellumpi ratkaisu, sitä parempi. Hätäisiin viranomaisohjeistuksiin nojaten Suomessa alettiin jahdata 1970-luvun energiakriisin aikaan ”energiahukkaa” sillä seurauksella, että tuhansista vanhoista ja uusista taloista tuli susia.
Kosteus- ja homevaurioita tavataan vielä tänä päivänä lähes uusista rakennuksista. Niistä on yhteiskunnalle tulossa miljardien lasku. Kyse ei toki aina ole siitä, että vikaa olisi viranomaisohjeissa,  vaan kyse on myös ammattitaidon puutteesta rakentamisessa sekä alalla elävästä hällä väliä -kulttuurista.”
Kaleva kirjoitti todella tärkeästä asiasta ja johtopäätöskin on kannatettava: “Kansalaisten terveydelle ja kukkarolle käyviä riskialttiita ratkaisuja pitää karttaa eikä suosia.”

Mikko Lund

 
 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kouvola otti konsultin avuksi palkkaamaan konsulttia

Kouvola  otti konsultin avuksi palkkaamaan konsulttia
 
 
Viime aikoina on monella taholla ihmetelty, kuinka valtio ja kunnat ovat yhä enemmän palkanneet konsultteja tekemään itse asiassa niitä töitä, joita virkamiesten pitäisi tehdä. Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen puheenvuorokirja Konsulttidemokratia kertoo, että konsultit ovat vallanneet vankan jalansijan paitsi liike-elämässä myös julkishallinnossa.Valtio ja kunnat ovat ulkoistaneet  politiikan valmistelun kaikenkarvaisille konsulteille, filosofeille ja ajatuspajoille ja samalla tyhjenneet itse ajattelusta.
 
Kumma juttu se on, että konsultteja palkataan ja taas palkataan lisää. Vielä ihmeellisemmäksi asia käy, kun luen Kouvolan Sanomien uutisen: Kouvolan kaupunki otti konsultin avuksi palkkaamaan konsulttia.
 
Mistä asiassa on kysymys? 
 
Ensimmäinen konsulttiyritys, kuusankoskelainen J-Konsultit Ky auttaa kaupunkia, jotta henkilöstön vähentämiseen tähtäävän konsulttityön kilpailutus saadaan järjestettyä.
Kaupunginhallitus valtuutti  työryhmän aloittamaan organisaation ulkopuolisen tarkastelijan hakemisen kuusankoskelaisfirman selvityksen pohjalta.
- Haluamme päästä alusta asti oikein liikkeelle niin, että ulkopuolinen ammatti-ihminen on mukana. Tämä on niin iso urakka, etteivät valtuutetut rupea sitä tekemään päivätyön hinnalla, selittää työryhmään kuuluva Jari Larikka (kok.) konsultin käyttämistä konsultin palkkaamisessa.
Ensimmäisen konsultin arvioidaan maksavan kaupungille joitakin tuhansia euroja. Konsulttityön kilpailutus alkaa pääsiäisen jälkeen.
Kouvola on päättänyt vähentää henkilöstöään 325 henkilötyövuodella vuoden 2015 loppuun mennessä.
En todellakaan ymmärrä, mitä nämä kouvolalaiset  päättäjät oikein  aikovat.
 
Ihmeellistä on kunnallinen toiminta ja päätöksenteko.
 
Hanna Kuusela ja Matti Ylönen kirjoittavat, että valta on Suomessa liukunut parlamentaarisilta päättäjiltä erilaisille konsulttifirmoille, kuinka olemme siirtyneet vähitellen “konsulttidemokratiaan.” Ennen korkeaa tietotasoa ja kokemusta edustavat vallanpitäjät käyttivät hyväkseen lähinnä komiteoita, pääosin omista virkamiehistä ja ulkopuolisista asiantuntijoista kokoonpantuja valmisteluelimiä. Nyt sen sijaan tavaksi on tullut turvautua enenevässä määrin ulkopuolisten konsulttitoimistojen apuun.
 
Kuusela ja Hyvönen havaitsivat, että konsultteja käytetään korvaamaan virkamiestyötä. Helposti konsulteille liukuu myös julkishallinnon päätöksentekoon kuuluva priorisointi, ohjausvalta ja poliittinen vastuunkanto. Viimeksi mainittu on erittäin hupaa silloin, kun “menojen leikkaamiset, säästöt ja palvelujen karsimiset halutaan selittää äänestäjille parhain päin.”
 
 
 
Mikko Lund
 
 

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Poliitikolta odotetaan luotettavuutta ja uskottavuutta


Poliitikolta odotetaan luotettavuutta ja uskottavuutta
 
 
 
Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr)   taannoinen ero harmaan talouden ministeriryhmästä oli väistämätön. Ministerin  jatkaminen olisi syönyt hallituksen uskottavuuden. Uskottavuuden pelastamisen takia ministerin oli väistyttävä. Eri asia on, riittääkö tämä pelastamaan hallituksen uskottavuuden. Epäilys on jo syntynyt.
 
Tiedotustilaisuudessaan Hautala ilmoitti, että hän kokee voivansa jatkaa ministerinä pimeän työn teettämisestään huolimatta. Jonkinlaisia moraalisia liikahduksia poliitikossa on ilmeisesti  syntynyt, sillä Hautala kertoi harkinneensa eroa, vieläpä monta kertaa.

Helsingin Sanomat (16.3.) kysyi Jyrki Kataisen (kok) hallituksen kaikilta ministereiltä, ovatko he teettäneet pimeää työtä. Peräti kuusi ministeriä kieltäytyi kommentoimasta asiaa. Yksi vastasi päivän viiveellä. Minkä kannan ottaisimme näihin kuuteen ministeriin?

Ministereillä on ilman mitään epäilyjä oikeus yksityiselämään.  Ministerin ei tarvitse tunnustaa kaikkia elämän varrella tehtyjä tyhmyyksiä.  Mutta jos mitään ei tunnusta, syntyykö siitä uskottavuutta. Kansalaisilla on jo vahva epäilys hallituksen luotettavuuteen.

Ihmetystä herättää, että miten niinkin fiksu ministeri kuin Hautala menettää   harkintakykynsä. Tapaus osoittaa, että poliitikon yksityiselämä pitää olla kunnossa, ilman sitä ei synny uskottavuutta.

Iltalehden teettämän mielipidekyselyn mukaan kehitysministeri  Hautalaa pidetään hallituksen epäluotettavimpana ministerinä.
Hautalan jälkeen eniten mainintoja saivat pääministeri  Jyrki Katainen (kok.) ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.).

Vastaajista 60 prosentin mielestä Hautala ei voi jatkaa ministerinä. 33 prosenttia vastaajista antaisi hänen jatkaa virassaan.
Kyselyn mukaan koko hallituksen luottamus on kärsinyt pahan kolauksen viime aikoina. Luottamusta ovat horjuttaneet pääministeri Jyrki Kataisen yhteys filosofi Pekka Himaseen ja häneltä tilattuun 700 000 euron tutkimusraporttiin sekä kehitysministeri Heidi Hautalan pimeän työn teettämisestä noussut kohu.

Vastaajista 28 prosentin mielestä koko hallituksen luottamus on kärsinyt erittäin paljon ja 27 prosentin mielestä paljon. 30 prosenttia vastaajista sanoo hallituksen luottamuksen kärsineen jonkin verran.

Joka tapauksessa tapahtuupa mitä hyvänsä  ministeri Hautala jää kansakunnan muistiin. Hautala voi saada pysyvän ovikohu- leiman.Teoistaan Hautalakin  muistetaan, ei selityksistään.


Mikko Lund

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tiimit eivät ratkaise Riihimäen seudun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä

Tiimit eivät ratkaise Riihimäen seudun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä
 
 
 
 
Riihimäen kaupunginvaltuusto päätti 11.6.2012  Riihimäen kuntatalouden tasapainottamiseen liittyvistä toimista.Toimenpiteissä kaivattiin sosiaali- ja terveystoimen menokehityksen hillitsemistä. Tähän liittyen päätettiin asettaa työryhmä, jonka tehtävänä oli laatia strateginen toimenpideohjelma  menokasvun hillitsemiseksi 3.5 %:n tasolle. Toisena asiana oli sosiaali- ja terveystoimen hallinto- ja johtamisjärjestelmän kehittämistyö. Asia valmistelu ei ole käytännössä edistynyt. Kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen  on ottanut asia esittelyn hallintojohtajalta omaan valmisteluunsa ja esittelyynsä .
Keskiruokanen esittää Riihimäen organisaatioon uutta mallia, johon tulisivat mukaan myös Hausjärvi ja Loppi. Sosiaali- ja terveyspalveluita hoidettaisiin palvelukohtaisissa tiimeissä, joissa olisi mukana myös keskuskuntayhtymän ja erikoissairaanhoidon edustus. Kaupunginjohtajan ehdotus on esille tänään kokoontuvassa Riihimäen kaupunginhallituksessa.
 
 
Mielenkiintoista on nähdä, onko kaupunginhallituksella niin paljon selkärankaa, että se kykenee estämään kaupunginjohtajan  esitykseen sisältyvän vallankaappauksen. Kaupunginjohtaja esittää  hallintoon virkamiehistä koostuvia  tiimejä. Esitys paljastaa Riihimäen hallinnon vararikon. Se ei kykene ratkaisemaan ongelmia  ja ennakoimaan  tulevaa.
 
 
Riihimäkeläiset kokevat suurimmat palvelujen puutteet sosiaali- ja terveyspalveluissa. Erityistä tyytymättömyyttä on kohdistunut sairaalapalveluiden tilaan. Taustana on ollut  Hämeenlinnan sairaanhoitopiirin  noin 15 miljoonan euron säästötarpeet. Siitä seuraa säästöjä ja palveluiden kurjistumista niin pitkälle kuin silmä siintää eikä sairaanhoitopiirin strategian hyväksyminen tarkoita palvelujen parantumista.
 
 
Tosiasioiden edessä pitäisi hakea vaihtoehtoja. Olen toivonut  yhteistyön selvittämistä Hyvinkään terveyspalveluiden kanssa. Se näyttää  olevan virkamiehille liian vaikea tehtävä. He jättävät asian kansalaisten oman ratkaisun varaan. Ensi vuodesta alkaen voimme
valita terveyspalvelut. Minä ja moni muu haemme palvelut  Hyvinkäältä.
 
 
Keskiruokasen ehdotus tiimityöstä  ei ratkaise ajankohtaisia  sosiaali- ja terveyspalvelujen ongelmia. Mutta se voi olla pitkällä tähtäimellä  edellytys  kehitykselle, että toimialasta tulisi oppiva ja kehittyvä. Kaupunginhallituksen tulisi olla nyt jämäkkä kuin rautakanki ja edellyttää kaupunginjohtajalta hallinnollisen kikkailun sijasta todellisia esityksiä erikoissairaanhoidon kustannusten hillitsemiseksi ja palvelusten turvaamiseksi leikkaamisen ja huononnusten  sijasta. Miten ja millä keinoin hallitus aikoo pysyä  valtuuston 3,5 %:n menokatossa?
 
 
 
Mikko Lund
 
 
 
 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Puolivälitarkastelun tulos: Hallitus nostaa kulutusveroja ja laskee yritysveroja

Puolivälitarkastelun tulos: Hallitus nostaa kulutusveroja ja laskee yritysveroja
 
 
Korotuksia on tulossa alkoholi-, makeis-,  tupakka- ja sähköveroon. Mitään arvonlisäveroja ei nosteta. Myös ruoan ja lääkkeiden arvonlisäverot pysyvät nykyisellään.
Kokonaisuutena hallitus päätti kehysriihessä noin 600 miljoonan euron sopeutuksesta, joka toteutetaan puoliksi veronkorotuksina ja puoliksi menoja leikkaamalla. Neuvotteluissa päätettiin valtion budjetin kehyksistä vuosille 2014-2017.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan kehysriihessä päätettiin merkittävästä elinkeinoverouudistuksesta. Yritysten maksama yhteisövero laskee 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Alennuksella pyritään kasvattamaan työpaikkojen määrää. Yritysten verohuojennuksia vähennetään, yritystukia karsitaan ja kaikki osingot tulevat verollisiksi. 

Hallitus tulee yrityksiä vastaan myös muun muassa huojentamalla EU:n rikkidirektiivin vaikutuksia, alentamalla niin sanottua windfall-veroa alunperin perittäväksi suunnitellusta 170 miljoonasta eurosta 50 miljoonaan euroon, kasvattamalla kuljetuskaluston mittoja ja tukemalla ICT-alaa.
Kotitalouksia kannustetaan työllistämään nostamalla kotitalousvähennyksen enimmäismäärä 2400 euroon.

Nuorten aseman parantamiseksi vahvistetaan oppisopimusjärjestelmää ja nuorisotakuuta kohennetaan. Parannuksina työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen tulee käyttöön uusi joustava hoitoraha ja päivähoitomaksut porrastetaan käytön mukaan.
Kataisen mukaan hallitus on onnistunut loistavalla tavalla.
- Kaikkein tärkeintä on, että nyt satsataan uusiin työpaikkoihin, työhön ja tulevaisuudenuskoon. Työllisyys on avainsana, kun tarkastellaan kokonaisuutta, sanoo Katainen.


Yrityksille lisää työllistämisedellytyksiä ja uusia työpaikkoja


Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan on tärkeää, että kehysriihestä lähtee taloudellisen epävarmuuden keskellä maailmalle selvä viesti: Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan puolustaa. Urpilaisen mukaan kehysriihessä on luotu edellytyksiä talouskasvulle ja uusien työpaikkojen syntymiselle.

Veroratkaisuilla luodaan Urpilaisen mukaan yrityksille työllistämisedellytyksiä ja edellytyksiä kantaa yhteiskuntavastuuta. Samaan aikaan on Urpilaisen mukaan pidetty huolta heikommassa asemassa olevista. 

- Kovien paineidenkaan alla emme leikkaa sosiaaliturvaa eli kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten etuudet eivät ole heikkenemässä, sanoo Urpilainen.
Urpilaisen mukaan hallitus teki päätöksiä myös asuntopoliittisesta toimenpidekokonaisuudesta, jolla rakennetaan kohtuuhintaisia koteja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin.


Oppositiossa epäiltiin saako hallitus budjetin tasapainoon ja velkaantumisen pysähtymään


Eduskunta kävi torstain kyselytunnilla vilkkaan keskustelun hallituksen budjettilinjauksista. Opposition riveistä epäiltiin erityisesti sitä, saako hallitus velkaantumisen taittumaan ja budjetin tasapainoon.

- Ei tämä karkilla ja kossulla hoidu. Millä miljardin aukko täytetään, kysyi  perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Soini katsoi hallituksen tehneen yritysveroratkaisussaan palveluksen Elinkeinoelämän keskusjärjestölle.
- Pahaa pelkään, että syksyllä on lakkoja niillä sektoreilla, joilla palkankorotukset jäävät nollaan. Ymmärtäisin, jos yhteisöveroa olisi laskettu osana kokonaisratkaisua, Soini sanoi.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vastasi, että työpaikkoja ei luoda vain ja ainoastaan jos palkansaajajärjestöt ja EK pääsevät sopuun.
- Puheenvuoronne on tyypillinen jakopoliitikon puheenvuoro. Ikään kuin järkevä politiikka olisi ehdollista sille, mitä työmarkkinajärjestöt tekevät, Katainen sanoi. 


Hallituksen toimet vaikuttavat vaatimattomilta


Hallituksen  puuhailut vaikuttavat  kauniistikin arvioiden vaatimattomilta. Pelissä on hyvinvointivaltion säilyttäminen. Hallitus on joutunut ottamaan koko kautensa ajan lisää velkaa, tänä vuonna 7,5 miljardia. Kuntatalouden velka on kasvanut kohisten ja on nyt lähes 12 miljardia euroa.
Tuoreimpien tilastotietojen mukaan hyvinvointivaltion kova ydin - sosiaaliturva, terveydenhuolto ja koulutus - maksoi vuonna 2011 Suomelle 72 miljardia euroa. Julkisen talouden suuruus vuonna 2011 oli noin 104 miljardia euroa. Perustehtävät vievät siitä yli kaksi kolmannesta.
Tulot eivät siis riitä lähimainkaan nykyisen hyvinvointivaltion ylläpitämiseen.

Hallitus laskee puolivälintarkastuksessaan jälleen talouskasvun ja yritysten varaan. Tästä kertoo mittavat verohelpotukset yrityksille. Tämä ei tule riittämään. On selvää, että hyvinvointivaltion järjestelmiä on uudistettava rakenteita myöten.

Se on helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti  tarkasteli Ville Pernaan  artikkelissa  Rahalla rakennettu: Näin hyvinvointivaltiosta tuli  hirviö (SK 10  8.3.2013) Kunnille  on säädetty laeilla 535 eri tehtävää, kun vuonna 1980 tehtäviä oli vain 176. Eipä itse asiassa ole ihmettelemistä, että kuntien henkilöstön määrä on kasvanut vuoden 1980 300 000 henkilöstä noin 460 000 henkilöön. Kuntien velkaantuminen on kasvanut  vuoden 1980 noin 1 miljardista  lähes 12 miljardiin euroon. Velkaantumisen tiellä ei voida edetä.

Mitä tehtäviä lopetamme? Tämä perkaustyö on tehtävä ja velkaantuminen on käännettävä laskuun.


Mikko Lund







torstai 21. maaliskuuta 2013

Homeoireet runsaita ja niiden takia vaikea saada apua


Homeoireet runsaita ja niiden takia vaikea saada apua
 
 
Jopa jotakin! Homeuutisia jatkuvasti  kouluista ja päiväkodeista. Miten meillä rakentamisen laatu on näin pahasti hukassa? Mikä avuksi? Miten toimii terveydenhoito? Uskomatonta, että tilanne on näin vaikea. Henkilön omaa julkista todistusta  on uskominen.
Juha Hacklin Turusta kirjoitti Turun Sanomiin ja lähetti juttunsa yleisesti ihmeteltäväksi.
 
Hacklinin mukaan “
hänen sairasteluaan ja oireitaan ei oteta vakavasti. Joissakin tapauksissa oireita aletaankin psykologisoida.
 
"Lääkäreillä ei tänä päivänä ole kunnollisia ohjeistuksia sisäilmasairauksiin. Eletään vieläkin pimeää keskiaikaa. Sairauden olemassaolo kyllä kokemusperäisesti ymmärretään, mutta siihen suhtaudutaan kuitenkin ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan.
En puhuisi sairastuneiden kohdalla kuitenkaan varsinaisesta noitavainosta. Kyseessä on paremminkin läpi koko yhteiskunnan ulottuva sairastuneiden syrjintä.
Siitä seuraavat jopa vuosia kestävät muuttokierteet ja kodittomuus, työpaikkojen menetykset ilman sairauspäivärahoja, perheiden ja ihmissuhteiden hajoamiset sekä taloudelliset vararikot, kun sairas ei ilman asiallista apua pysty saattamaan kokonaistilannettaan tasapainoon. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on kiemurrellut tämän sairauden kanssa jo vuosikausia. Sille ei ole haluttu antaa asianmukaista diagnoosinumeroa. Puhutaan tieteellisten todisteiden puuttumisesta. Jos sitten todisteita esitetään, niitä ei haluta uskoa.
Ministeriön asenne on surkuhupaisa. Tästä syystä sairastuneiden tilanne on katastrofaalinen. Mutta sehän ei häiritse korkeita viranhaltijoita itseään. Sisäilmasairaat ovat näennäishyvinvointivaltion uhreja.”

Kari Naskinen  kirjoittaa ja todistaa SEURAAVAA:

Lahdessa kaksi lastenlastani sairastunut, toinen Kivimaan koulun takia, toinen Riihelän päiväkodin takia. Laboratoriokokeet todistaneet. Lahdessa sairastellaan myös kauppakeskus Triossa ja Kärkkäisen tavaratalossa. Homeelle altistuneet eivät voi olla näissä rakennuksissa viittä minuuttia pitempään, kun jo alkaa ahdistaa. Esim. koulujen ja päiväkotien osalta kaupunki (Kaupungin tilakeskus) vähättelee ongelmaa. Mitä pitää tehdä, kun ihmiset sairastuvat loppuiäkseen?
Lisäksi lasten vanhemmille on valehdeltu, kun he ovat tiedustelleet koulujen ja päiväkotien hometutkimustuloksista. Tällainen kokemus Lahdesta.
 
Tarja Filatov kertoi, että kuuntelin maan huippuasiantuntijoita ympäristövaliokunnassa aiheesta ja pakkoa sanoa, että kyse on myös osaamisen lisäämisestä. Eduskunta teki myös selvityksen sisäilmasta ja homeongelmista. Se osoitti aivan huikeita korjausvelkoja. Niitä ei kerralla saada kuntoon, mutta paljon nykyistä tiukempi tahti asian korjaamiseen tarvitaan. Velanmaksuohjelma.
 
Riihimäellä on myös ollut hometta ihan omasta takaa. Harjurinteen koulusta löytyi hometta ja sairastutti opettajia ja oppilaita. Nyt koulu on remontoitu. Uramon koulussa mikrobipitoisuudet ylittyivät kahdessa luokassa. Opettajat ja oppilaat oirehtivat laajasti. Työterveyslääkäri suositteli siirtymistä mahdollisimman pian uusiin tiloihin. Koulu on juuri evakuoitu.
 
 
 
Mikko Lund
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hallituksella on edessä vaikea paikka


 
 
Hallituksella on edessä vaikea paikka
 
 
Nyt  odotetaan päätöksiä!
 
Hallituksella on kehitysriihen edessä torstaina vaikea PAIKKA. Talous ja työllisyys kaipaisivat piristystä.  Suomen talouskriisi painaa hallitusta: kilpailukyvyn rapistuminen, kasvun puute, valtion velkaantuminen ja kestävyysvaje. Nyt jos koskaan on tärkeää, että hallitus kykenee tunnustamaan tosiasiat ja löytämään ongelmiin ratkaisun.
 
Keinoja on esitetty. Onko hallituksella ja siinä olevilla puolueilla  poliittista  tahtoa ja rohkeutta toteuttaa uudistuksia? Välttänättömiä ja tarpeellisia uudistuksia, kuten kunta- ja SOTE-uudistus.
 
Puheet on pidetty ja nyt pitäisi saada kokoon toimenpiteitä. Muuten hukka perii Suomen. Kysymys on hyvinvointivaltiosta. Velkaantuminen jatkuu, talouskasvu kituuttaa, työttömyys kasvaa, mitä tekee hallitus.
 
“Taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on jo kuultu paljon puheita. Nyt odotetaan enää, mitä hallitus ja eduskunta tekevät “, sanoi presidentti Niinistö taannoin.
 
Kirjoitin, että hallituksella on vaikea paikka. Keskitetty tuloratkaisu ja maltillinen palkkaratkaisu. Puuttuvan talouskasvun  etsintä. Velkaantumisen pysäyttäminen.
 
Hallituksen jäsenillä on nyt paikka, jossa voi tulla oikeasti äitiä ikävä. Jotain merkittävää ja vaikuttavaa pitäisi tehdä. 
 
Palkansaajien tutkimuslaitos on laskenut ennustettaan Suomen kuluvan vuoden talouskasvusta. PT myös arvioi, että valtiontalouden alijäämä ei alene tällä vaalikaudella hallitusohjelmassa asetettuun tavoitteeseen. Pääasiallinen syy tähän on juurikin ennakoitua laimeampi talouskasvu.
 
PT:n maanantaina julkistaman ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,6 prosenttia. Viime syyskuussa PT oli odottanut kasvun olevan tasan kaksi prosenttia.
Ensi vuonna bruttokansantuote kasvaa selvästi ripeämmin, eli 2,5 prosenttia.
Hallitusohjelman tavoitteen mukaan Suomen valtiontalouden alijäämän pitäisi alentua tällä vaalikaudella yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

PT:n mukaan alijäämätavoitteeseen pääseminen valtion harjoittamaa talouspolitiikkaa tuntuvasti kiristämällä voi johtaa kansantalouden painumiseen takaisin taantumaan ja sitä kautta veropohjan rapautumiseen. Finanssipolitiikan kiristämistä olisivat suuret menoleikkaukset ja veronkorotukset.

Suomen menestys on pitkälle perustunut sopimisen perinteeseen. Se on Suomen voima, jos mikään ei muu toimi ja auta, siinä avain. Siinä  Kataisen hallituksen mahdollisuus. Se on vaikeimmin tehty kuin sanottu.

Mikko Lund