maanantai 7. joulukuuta 2015

Riihimäki ajelehtii kriisikunnaksi

Riihimäki ajelehtii varmoin askelin kohti talouskriisiä
 
 
 
Riihimäen kaupunki on velkaantunut velkaantumistaan. Kaupunki on itse asiassa ylivelkaantunut ja rahoitustasapaino on nyrjähtänyt sijoiltaan. Edessä on todella kriittiset ajat. Kykeneekö kaupunki muuttamaan suuntaa, ennen kuin todellinen
romahdus tapahtuu?
 
Haasteet ovat niin suuret, että todennäköisesti kaupunki ei pysty muuttamaan suuntaa. Esitetyt leikkaukset käyttötalouteen eivät riitä ja taseomaisuudessa ei ole rahaksi muutettavaa. Vuoden 2016 talousarvion tarkastelu osoittaa, että se ei tuo muutosta ja pelastusta.
 
Toimintamenot jatkavat kasvuaan. Kaupungin kassa ei riitä edes puolta päivää.
 
Kaupunginhallitus uskoo talousehdotuksessaan, että taantumasta huolimatta verotulot eivät merkittävästi putoa ja velkaantumisen vähentäminen voitaisiin aloittaa miljoonalla eurolla. Tämä jos mikä on höttöarviota.
 
Taloustaantuma tulee vähentämään tuloja ja lisäämään menoja.
 
Velkaantuminen on Riihimäen ikuisuusongelma. Kaupungin velka on noin 118 miljoonaa, mutta konsernin velat ja haasteet ovat toinen mokoma. Ja kaikki tämä vuosia jatkuneen investointivimman takia. Velka on ymmärretty väärin
tuloksi ja se on nyt katkaisemassa aasin selän.
 
Kaupungin tulos on manipuloitu näyttämään paremmalta kuin se todellisuudessa on. KHO kumosi vuoden 2009 tilinpäätöksen ja Hämeenlinnan hallinto- oikeus kumosi vuoden 2012 tilinpäätöksen. Kaupungin poistosuunnitelma
ei ollut lain ja ohjeiden mukainen, niin että tilinpäätös olisi antanut oikeaa tietoa kaupungin taloudesta.
 
Tilinpäätöksen manipulointi ja kaunistelu jatkuu, kun kaupunki ei ole korjannut poistosuunnitelmaa.
 
Jos kaupungin tulos esitettäisiin täysin oikein, tilinpäätös olisi usealta vuodelta alijäämäinen ja itse asiassa kriisikunta.
 
Minäkin ehdotin taloustoimikunnan asettamista hoitamaan kaupungin talouden tasapainottamista. Toimikunta ummisti kuitenkin silmänsä talouden todellisuudelta. Se ei tehnyt analyysia, mikä tilanne on ja mitkä ratkaisut ovat tarpeen tulevaisuuden varalta.Toimikunta oli tyypillinen luottamushenkilöistä koostuva syöttöporukka, joka tyytyi asiantuntijoina toimivien virkamiesten kaunisteltuun selittelyyn.
 
Toimikunta tyytyi kaupungin ajelehtimiseen eikä esittänyt radikaalia suunnan tarkistamista.
 
Mitä tämä osoittaa Riihimäestä? Kaupunki ajelehtii yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen virrassa kuin heinätukku
Vantaan- joessa vailla suuntaa ja omaa tahtoa.
 
Yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen mylly runtelee ihmisiä, yhteisöjä, yrityksiä ja kaupunkia rujosti. Tilanne on hälyttävä.
 
Mikä voisi pelastaa Riihimäen? Äskeisessä Aamupostin gallupissa Riihimäen kaupunginjohtaja sai alueen kunnanjohtajista heikoimman arvosanan. Nyt Riihimäellä tarvittaisiin kriisijohtamista ja saneeraamista, pitkäjänteistä talouden tervehdyttämisohjelmaa ja sen toimeenpanijaa. Siihen kaupunginjohtaja ei ole pystynyt. Siihen kaupunginjohtaja ei   pysty jatkossakaan.
Sen takia hänen luottamuksensa on kyseenalaistettava.
 
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: