tiistai 13. marraskuuta 2012

Kiinteistöveroa korotetaan Riihimäellä

Kiinteistöveroa korotetaan Riihimäellä
 
Illalla kokoontunut Riihimäen kaupunginvaltuusto päätti korottaa kiinteistöveroa ensi vuodesta. Kysymys oli vaikeasta ratkaisusta. Äänestyksissä hyväksyttiin sosialidemokraattien esitys kiinteistöveron korottamisesta ensi vuodelle. Korotuksen arvioidaan tuovan kaupungin kassaan lähes miljoona euroa. 
 
Kaupungin talous on huonossa hapessa. Jos rahaa ei saada kassaan verolla ajateltua määrää, edessä on oikea ongelma, miten vaje katettaisiin. Kokoomus puhui avoimesti vaihtoehtona virkapaketin leikkaamista, mutta selvää on, että esille voi nousta palvelusten leikkaaminen tai velanoton lisääminen. Sosialidemokraatit korostivat palvelusten leikkauslinjan sijasta vastuullista ja pitkäjänteistä talouden hoitamista.
 
Ryhmässä asiasta puhuttiin pitempään ja perusteellisemmin. Korostin, että talouden tasapainotustoimet tulisi tehdä yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä. Ei kaikki omakotiasujat ole suurituloista väkeä. Siksi pienikin korotus kohdistuu laajaan väestönosaan. Velkaantumiskehitys on aiheutunut politiikan yhdenmukaisuusvaatimuksesta. Oikaisutoimet pitäisi tämän vuoksi tehdä myös yhteisymmärryksessä. Jäin vähemmistöön. 
 
Kiinteistöveroprosentti on vuonna 2013 seuraava:
-yleinen kiinteistövero 1,25%
-vakituiset asunnot 0,45 %
- muut asuinrakennukset 0,80%
- rakentamattomat rakennuspaikat 3,00 %
- voimalaitosten rakennukset ja rakennelmat 2,75%
. yleishyödylliset yhteisöt 0%
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: